Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmään ja johtamisjärjestelmään

Report this content

Pihlajalinna Oyj                 Pörssitiedote                 15.8.2019 klo 07.55

Pihlajalinna Oyj uudistaa johtamisjärjestelmäänsä ja johtoryhmän rakennetta osana yhtiön tehostamisohjelmaa. Uudistamisen yhteydessä osa johtoryhmän tehtävistä lakkaa. Lisäksi yhtiö perustaa uuden johtoryhmätason, liiketoiminnan johtoryhmän, jota johtaa operatiivinen johtaja (COO). Johtoryhmänimitykset tulevat voimaan 15.8.2019.

Pihlajalinnan hallitus on nimittänyt konsernin uuteen johtoryhmään seuraavat jäsenet:

Joni Aaltonen, toimitusjohtaja (CEO). Aaltonen jatkaa Pihlajalinnan toimitusjohtajana ja johtoryhmän puheenjohtajana. Aaltonen on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2008 ja yhtiön toimitusjohtajana 2017 alkaen.

Teija Kulmala, operatiivinen johtaja (COO). Kulmalan päävastuulla on Pihlajalinnan operatiivisen liiketoiminnan johtaminen sekä myynti ja markkinointi. Kulmala on aiemmin toiminut Pihlajalinnan Väli-Suomen liiketoimintajohtajana ja jatkaa edelleen Jämsän Terveys Oy:n ja Jokilaakson Terveys Oy:n toimitusjohtajana. Hän on ollut Pihlajalinnan palveluksessa vuodesta 2016 ja konsernin johtoryhmän jäsen vuodesta 2018.

Tarja Rantala, talous- ja rahoitusjohtaja (CFO). Rantalan päävastuulla on talous ja rahoitus, kiinteistöt ja hankintatoimi. Rantala on aiemmin toiminut konsernin talousjohtajana. Rantala on ollut Pihlajalinnan palveluksessa vuodesta 2014.

Elina Heliö, henkilöstöjohtaja. Heliön päävastuulla on HR ja HRD. Heliö on ollut konsernin palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2019.

Marko Savolainen, lakiasiainjohtaja. Savolaisen päävastuulla on laki, viestintä ja IR. Savolainen on toiminut konsernin lakiasianjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018.

Sanna Määttänen, palvelukehitys- ja tietohallintojohtaja (CIO). Määttäsen päävastuulla ovat konsernin kehitystoiminnot, digitaalinen kehitys, Contact Center -toiminto sekä ICT. Määttänen on toiminut aikaisemmin konsernin palvelu- ja tuotekehitysjohtajana. Määttänen on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2012 ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018.

Muut aikaisemmat johtoryhmän tehtävät lakkaavat 15.8.2019.

Lisätietoja:
Joni Aaltonen, toimitusjohtaja, 040 524 7270

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö palvelee yksityishenkilöitä, yrityksiä, vakuutusyhtiöitä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Pihlajalinna tuottaa muun muassa lääkärivastaanottopalveluita, erikoissairaanhoitoa, päivystyspalveluita, monipuolisia kirurgisia palveluita, työterveyshuoltoa, hammashoitoa ja hyvinvointipalveluja. Lisäksi yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuoltomalleja.

Tilaa