Vältä sairastupa hiihtolomalla

Report this content

Hiihtolomalla otetaan ilo irti talviliikunnasta, ja moni suuntaa pohjoisen hiihtokeskuksiin hakemaan vauhdin hurmaa laskettelusta ja lumilautailusta. Vauhdikkaissa lajeissa on omat loukkaantumisriskinsä, mutta sairastuvan välttää valitsemalla rinteen taitojensa mukaan ja käyttämällä kypärää.

Hiihtoloman aikaan olosuhteet ovat yleensä talviliikunnalle suosiolliset. Laskettelu ja lautailu kuuluvat paitsi suosituimpien myös tapaturma-alttiiden talvilajien joukkoon. Tapaturmien riski nousee sitä mukaa, kun vauhti kasvaa. Rinteessä sattuvat loukkaantumiset syntyvät yleensä kaatumisen seurauksena.

– Tavallisia ovat eriasteiset pään kolauttamisesta syntyvät vammat ja polven vääntymisestä seuraavat nivelsiteiden venähdykset. Ihminen ottaa kaatuessaan vaistomaisesti käsillään vastaan, mikä altistaa olkapään retkahduksille ja rannemurtumille. Nilkan vammat sen sijaan ovat harvinaisempia, koska vankat kengät suojaavat sitä vääntymisiltä, kertoo ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Peter Åström Terveystalo Kampista.

Myös välineellä on väliä: Lumilautailijan polvet eivät pääse vääntymään niin herkästi, kun molemmat jalat ovat kiinni laudassa. Laskettelijalla sauvojen käyttö altistaa peukalon retkahdukselle, eli ”hiihtäjän peukalona” tunnetulle nivelsidevammalle.

Jos niskaan sattuu, hakeudu lääkäriin

Yleensä kaatumisesta selviää säikähdyksellä, mutta jos jokin raaja on vääntynyt tai pää kopsahtanut rinteeseen, kannattaa laskeminen lopettaa siltä päivältä. Jos kaatuminen aiheuttaa mustelmia pahempia tuntemuksia, voi turvautua neljän k:n ensihoitoon. Se tarkoittaa, että vammautunut raaja pidetään koholla, sille aiheutuvaa rasitusta kevennetään, vammakohtaa painetaan ja siihen laitetaan kylmäpussi.

– Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos huomaa laajoja verenpurkaumia, kipu ei hellitä, eikä voi varata painoa jalalle tai nostaa kädellä mitään. Päähän tai niskaan kohdistuvien iskujen jälkeen lääkäriin pitää mennä herkemmin, erityisesti jos kipu ei laannu nopeasti ja niskassa tuntuu jäykkyyttä, Åström sanoo.

Vakavat rinneloukkaantumiset ovat onneksi harvinaisia, mutta niitäkin tapahtuu vuosittain. Vakavissa loukkaantumisissa on yleensä kyse päävammoista tai isojen luiden murtumisesta.

– Näitä tapahtuu nimenomaan hypyissä, joita varsinkin lautailijat harrastavat. Kypärää suosittelen ehdottomasti kaikille rinteeseen lähteville, oli liikkeellä sitten suksilla tai laudalla. Kypärän käyttö on vähentänyt vakavia päävammoja merkittävästi, Åström sanoo.

Myös olosuhteet vaikuttavat loukkaantumisriskiin: jos rinteessä on vastasatanutta lunta tai hienoa puuterilunta, se pehmentää kaatuessa saatua iskua. Sen varalta, että aurinko sattuu hellimään lomailijaa, kannattaa pakata mukaan myös aurinkolasit ja aurinkorasva, erityisesti Keski-Euroopan lumille matkatessa.

3 keinoa lasketteluvammojen välttämiseen:

  • Tarkista varusteiden kunto ja varmista, että suksien tai lumilaudan siteet kiinnittyvät ja aukeavat oikein.
  • Käytä suojavarusteita, joista tärkein on pään vammoilta suojaava kypärä. Erityisesti temppuja harrastavan lautailijan kannattaa käyttää myös rankasuojaa.
  • Valitse rinne taitojen mukaan: loivassa tai tutussa rinteessä on pienempi riski loukkaantua. Vaikka olisit kokenut laskija, mutta ensi kertaa suksien tai laudan päällä tänä talvena, kannattaa aloittaa loivemmista rinteistä ja hakea laskuun tuntumaa.

Lisätietoja:
Terveystalo, Peter Åström, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, peter.astrom@terveystalo.com
Terveystalo, Jenni Rantanen, viestintäpäällikkö, puh. 030 63 31758, jenni.rantanen@terveystalo.com

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 7 000 terveydenhuollon ammattilaista. Vuonna 2011 Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen 118 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa