Helsinki ei houkuttele kiinteistösijoituksiin

Report this content

****KORJATTU LEHDISTÖTIEDOTE (alkuperäinen lähti klo 9.17): SIJOITUS 12. ON OIKEIN, leipätekstin Helsinki-kappaleessa oli virheellisesti sija 14. Pahoittelut painovirhepaholaisesta! ****

Helsingin kiinnostavuus kiinteistösijoittajien keskuudessa on laskenut: Helsinki on sijalla 12, kun eurooppalaisilta kiinteistösijoittajilta kysytään eri kaupunkien houkuttelevuutta sijoituskohteena. Viime vuonna sijoitus oli 8. Euroopan talouskriisi koettelee kuitenkin koko kiinteistöalaa PwC:n ja Urban Land Instituten (ULI) tekemän tutkimuksen mukaan.

Kiinteistöalan 600 asiantuntijan näkemyksiin perustuvan ennusteen mukaan Euroopan kiinteistömarkkinoilla on hiljaista kuluvana vuonna 2012, kun talouskriisi koetellee Eurooppaa. Sijoitusten määrän ja arvon ei uskota nousevan useimmissa niistä 27 kaupungeista, jotka kysely kattaa.

Yli puolet kaupungeista sai viime vuotta vähemmän pisteitä kiinteistösijoituskohteina ­– näiden joukossa merkittävät kaupungit kuten Lontoo, Frankfurt, Kööpenhamina, Madrid ja Rooma. Parhaat pisteet saaneet kaupungit sijaitsevat pääasiassa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa sekä idän kasvualueilla. Viisi suosituinta markkina-aluetta ovat Istanbul, München, Varsova, Berliini ja Ruotsi.

Viidennellä sijalla oleva Tukholma on vastaajien suosiossa turvallisuutensa ansiosta. Kaupunki, samoin kuin koko Ruotsi, on tehnyt vaikutuksen sijoittajiin elinvoimallaan laskusuhdanteen aikana. Vahvan julkisen talouden ja vankan vientitalouden ansiosta sitä pidetään eräänä Euroopan vahvimmista markkina-alueista.

Helsinki tipahti viime vuoden sijalta 8 sijalle 12. Tulokseen vaikuttavat mm. vastaajien näkemykset siitä, kuinka epävakaa taloudellinen tilanne ja velkakriisi vaikuttaa Suomen talouteen.

Sijoitustoiminnan uskotaan pitävän kohdemaiden kiinteistöjen arvot ja vuokrat vakaina sen sijaan, että sijoitukset merkittävästi nostaisivat niiden arvoa.

Luottomarkkinat kuumin kysymys

PwC:n ja ULI:n tekemän tutkimuksen mukaan kiinteistömarkkinoiden tärkein kysymys liittyy siihen, kuinka viimeisimmät sääntelyt vaikuttavat luottomarkkinoihin.

Alan yritykset eivät usko luotonsaannin mahdollisuuksiin, ja myös rahoittajat pitävät näkymiä ankeina. Vain noin 6 prosenttia tutkimukseen osallistuneista 60 rahoituslaitoksista uskoo lainamarkkinoiden pysyvän ennallaan kuluvana vuonna. Yli puolet rahoituslaitoksista uskoo, että luoton antaminen vaikeutuu merkittävästi.

"Onneksi vastaajien näkemykset pääoman saatavuudesta ovat paljon myönteisemmät. Institutionaalisten sijoittajien vastaukset ovat kaikista lupaavimpia: jopa 65 prosenttia runsaasta 40 institutionaalisesta sijoittajasta uskoo, että omasta pääomasta tulee yhä yleisempi rahoitusmuoto ja että pääomaa on saatavilla kohtalaisesti tai aiempaa enemmän”, sanoo Robert Fonovich, PwC:n Real Estate -toimialan johtaja Pohjoismaissa.

Pohjoismaissa 36 % runsaasta 30 johtavasta kiinteistöalan toimijasta uskoo, että pankkiluoton saaminen isoihin investointeihin vaikeutuu merkittävästi. 41 % uskoo, että oman pääoman ehtoiset rahoitusvaihtoehdot kasvavat seuraavan vuoden aikana.

Tutkimuksesta

Emerging Trends in Real Estate Europe 2012 -tutkimus analysoi kiinteistömarkkinoita Euroopan 27 suuressa kaupungissa. Tutkimuksen on toteuttanut PwC ja Urban Land Institute (ULI). Siihen vastasi reilu 600 kiinteistöalan ammattilaista.

Lisätietoa:

Robert Fonovich, PwC Ruotsi, Real Estate -toimialan johtaja, puh. +46 (0)709 29 3364, robert.fonovich(at)se.pwc.com

Kaisa Heikkinen, PwC Suomi, viestintä, puh. 040 533 3553, kaisa.heikkinen(at)fi.pwc.com,

Voit ladata tutkimusraportin tämän linkin kautta:

http://www.pwc.com/en_GX/gx/asset-management/emerging-trends-real-estate/assets/ET_Europe-2012_Opt.pdf 

Linkki tutkimusta käsittelevälle nettisivulle, jossa muutakin tietoa aiheesta:

http://www.pwc.com/gx/en/asset-management/emerging-trends-real-estate/emerging-trends-in-real-estate-europe-2012.jhtml

PwC tarjoaa sinulle liikkeenjohdon konsultointia, tilintarkastusta sekä yritysjärjestelyihin, verotukseen ja varmennukseen liittyviä palveluja 158 maassa. Apunasi on maailmanlaajuisesti 169 000 ja Suomessa yli 700 alansa vankkaa ammattilaista – on yrityksesi sitten kasvuyhtiö, perheyritys, pörssilistattu tai julkissektorin toimija. PwC viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.

 

 

Avainsanat:

Tilaa