• news.cision.com/
  • PwC/
  • Pandemia iski tähänkin: sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen työelämässä viivästynyt selvästi

Pandemia iski tähänkin: sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen työelämässä viivästynyt selvästi

Report this content

Sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen työelämässä on hidastunut ainakin kahdella vuodella, paljastaa PwC:n tuore Women in Work -indeksi, joka arvioi naisten työllistymistä 33 OECD-maassa.

Indeksi laski nyt ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen historiansa aikana, sillä tähän asti naisten työllisyystilanne OECD-maissa on parantunut hitaasti, mutta tasaisesti.

Indeksin laskun taustalla on pääasiassa kaksi tekijää: naisten korkeampi työttömyys sekä alhaisempi työllisyysaste COVID-19-pandemian vaikeimpina aikoina. Indeksiin on määritelty ns. COVID-19-kuilu, jossa verrataan työpaikkojen menetysten määrää ennen pandemiaa ennustettuun työllisyyden kasvuun. Siitä ilmenee, että naisten työttömyys oli tuona aikana 5,1 miljoonaa henkeä suurempi ja työmarkkinoille osallistuvien naisten määrä taas 5,2 miljoonaa henkeä pienempi kuin tilanteessa, jossa pandemiaa ei olisi ollut lainkaan.

OECD:n vuoden 2021 raportti sukupuolten välisestä epätasa-arvosta lastenhoidossa ja työllistymisessä pandemian aikana puolestaan osoittaa, että naiset ottivat miehiä useammin vastuun palkattomasta lastenhoitotyöstä ja jättäytyivät siksi miehiä useammin pois työelämästä. 

Äidit ilmoittivat kolme kertaa isiä todennäköisemmin ottaneensa vastuulleen suurimman osan tai jopa kaiken palkattoman lastenhoitotyön, joka johtui esimerkiksi koulujen tai päiväkotien sulkemisesta.

Pandemia on tehnyt naisten tasa-arvon toteutumisen työelämässä entistäkin vaikeammaksi. Nyt on siis erittäin tärkeää, että etenkin yritykset näyttävät hyvää esimerkkiä ja tekevät päätöksiä, joissa huomioidaan erityisesti naisten ja muiden heikommassa asemassa olevien ryhmien tarpeet. Esimerkiksi sellaiset vanhempainvapaat, joiden aikana äidit ja isät saavat samansuuruista palkkaa, ovat taas hyviä poliittisia ratkaisuja kuroa kuilua umpeen, sanoo PwC Suomen Diversity and Inclusion Leader Niina Vilske.

Jopa vuosikymmenien työ edessä

Women in Work -indeksi perustuu viiteen indikaattoriin, jotka kuvaavat naisten osallistumista globaaleille työmarkkinoille sekä tasa-arvon toteutumista työelämässä. Kun huomioidaan kymmenen viime vuoden aikana saavutettu hidas edistyminen kunkin indikaattorin osalta ja pandemian vuoksi täysin menetetty edistyminen, on arvioitu, että sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiseen työelämässä voi mennä vuosia joissakin tapauksissa jopa vuosikymmeniä. Alla indikaattorit ja aika-arviot eriteltyinä:

  • Naisten osuus työvoimasta: 33 vuotta, ennen kuin miesten nykyinen 80 prosentin osuus on saavutettu
  • Naisten ja miesten työllisyysasteen ero: 30 vuotta, ennen kuin ero on kurottu umpeen 
  • Naisten työttömyysaste: 9 vuotta miesten nykyisen työttömyysasteen saavuttamiseen
  • Naisten kokoaikatyöllisyysaste: 67 vuotta miesten nykyisen kokoaikatyöllisyysasteen saavuttamiseen
  • Sukupuolten välinen palkkaero: 63 vuotta, ennen kuin ero kurottu umpeen

“Vihreistä työpaikoista” apu?

Nettonollapäästötavoitteet (Net Zero Emissions) ovat yleistyneet monella alalla ja muovaavat työelämän käytänteitä merkittävästi seuraavan vuosikymmenen aikana. Muutos tulee lisäämään työpaikkojen määrää kaiken kaikkiaan, ja naispuolisen työvoiman käytön lisääminen on tässä yhteydessä avainasemassa. Voidaan puhua niin sanotuista vihreistä työpaikoista.

Esimerkiksi vuonna 2030 työpaikat lisääntyvät OECD-maissa viidellätoista kahdestakymmenestä toimialasta. Suhteellisesti eniten työpaikkoja saadaan yleishyödyllisiin palveluihin, rakentamiseen ja teollisuuteen, joissa naiset ovat aliedustettuina. Kyseiset alat työllistävät tällä hetkellä lähes kolmanneksen OECD:n miespuolisesta työvoimasta, kun naisten osuus on vain 11 prosenttia.

Olemme arvioineet, että mikäli mitään ei tehdä naisten edustuksen parantamiseksi näillä aloilla, miesten ja naisten välinen työllisyysero OECD-maissa kasvaa 1,7 prosenttiyksikköä vuoteen 2030 mennessä. Nousua tulisi vuoden 2020 20,8 prosentista 22,5 prosenttiin vuonna 2030, kommentoi PwC:n Niina Vilske.

Miten yritysten ja hallitusten kannattaisi toimia, jotta yllä olevalta skenaariolta vältytään?

Sekä yritykset että maiden hallitukset voivat esimerkiksi tarjota kohdennettua tukea naisille, jotta he voisivat hyödyntää uusia vihreitä työpaikkoja. Tähän sisältyy vihreän kasvun aloille pääsyn esteiden tunnistaminen, naisten osaamisen parantaminen ja uudelleenkouluttaminen sekä rahoituksen saatavuuden parantaminen sellaisille naisyrittäjille, joilla on keskeinen rooli siirtymässä kohti Net Zeroa, summaa Vilske.

Lisätietoja

Niina Vilske, PwC Suomen Diversity & Inclusion Leader, puh. +358 20 787 7258, niina.vilske@pwc.com 

Tietoja PwC:n Women in Work -indeksistä

PwC:n Women in Work -indeksi, joka toteutetaan nyt kymmenennen kerran, arvioi naisten työllisyyttä 33 OECD-maassa. Se perustuu viiteen indikaattoriin, jotka kuvaavat naisten osallistumista työmarkkinoille ja tasa-arvoa työpaikoilla.

Nämä viisi indikaattoria ovat: sukupuolten väliset palkkaerot, naisten osuus työvoimasta, ero miesten ja naisten osuudessa työvoimasta, naisten työttömyysaste ja naisten kokoaikatyöllisyysaste.

PwC:n tarkoitus on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia. Autamme yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 200 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 156 maassa yli 295 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Tilaa

Multimedia

Multimedia