PwC: Metallialan yritysjärjestelyiden koot sulavat

Report this content

Yritysjohtajien varovaisuus vähentää metallialan suurten yritysjärjestelyiden määrää, ja huomio keskittyy tänä vuonna pieniin kauppoihin. Näin ennustaa PwC:n tuore metalliteollisuutta koskeva raportti. Varovaista optimismia alalle luo kuitenkin vuonna 2012 tehtyjen kauppojen kokonaisarvo, joka oli 203 prosenttia suurempi kuin luottokriisin jälkeen vuonna 2009. Aasia nousi viime vuoden yrityskauppatilaston kärkeen, kun taas Yhdysvaltojen, Etelä-Amerikan ja Euroopan transaktiomarkkinat kutistuivat.

PwC:n Forging Ahead -raportti arvioi metallialan yrityskauppojen määrän kasvavan kuluvana vuonna 32,1 prosentilla ja kauppojen kokonaisarvon 40,2 prosentilla. Raportin mukaan alan tärkeimpiin trendeihin kuuluvat edelleen vuoden 2009 luottokriisin aiheuttamasta notkahduksesta toipuminen sekä Aasian ylivoimainen ykkössija vuonna 2012 toteutuneissa kaupoissa. Aasian osuus kauppojen kokonaisarvosta oli 68 prosenttia, eli yli kolme kertaa suurempi kuin vuonna 2011 (19 prosenttia).

”Metalliteollisuuden haasteet ovat suurempia kuin aikoihin. Metalliyhtiöt luovivat vastatuuleen edelleen jatkuvan taloudellisen epävarmuuden sekä vaikeasti ennakoitavien raaka-aineiden ja energian hintojen vuoksi. Muutamista jättikaupoista huolimatta suurten järjestelyiden määrä on laskussa. Viime vuonna kymmenestä merkittävimmästä ilmoitetusta ja toteutuneesta kaupasta vain puolet oli arvoltaan yli miljardi dollaria”, PwC:n partneri Kimmo Vilske kertoo.

”Metallialan yritysjärjestelyiden taantuman jälkeinen nousu on taittunut uuteen laskuun. Aasian ja Tyynenmeren alueen ulkopuolella tehtyjen kauppojen määrä painui samalle tasolle kuin luottokriisin jälkeen vuonna 2009”, Vilske jatkaa.

Aasian ja Tyynenmeren alue ylivoimainen kauppojen määrässä

Vuonna 2012 metallialalla tehtiin 507 kauppaa. Määrä oli jonkin verran pienempi kuin vuonna 2011 (531), mutta edelleen huomattavasti suurempi kuin korkein luottokriisiä edeltänyt lukema (411 vuonna 2007). Vuonna 2012 tehtyjen kauppojen kokonaisarvo oli 203,5 prosenttia suurempi kuin vuonna 2009 (15,1 miljardia dollaria). Toteutuneiden kauppojen arvo metallialalla nousi edellisvuodesta 20 prosenttia 45,8 miljardiin dollariin (38,2 miljardia dollaria).

”Vuoden 2012 kokonaissummien taakse peittyy suuri maantieteellinen epätasapaino. Aasian ja Tyynenmeren alueen osuus koko 45,8 miljardin dollarin kokonaisarvosta oli 31,1 miljardia dollaria, josta 9,4 miljardia muodostui edellisvuonna sovitusta Sumitomon ja Nippon Steelin fuusiosta”, Vilske sanoo.

Vuonna 2012 Pohjois-Amerikassa tehtiin 97 kauppaa (kokonaisarvoltaan 4,3 miljardia dollaria), kun vuonna 2011 kauppojen määrä oli 18 prosenttia korkeampi (118 kauppaa kokonaisarvoltaan 12,2 miljardia dollaria). Alueen osuus globaalista kokonaismarkkinasta putosi 32 prosentista 9 prosenttiin.

Aasian ja Tyynenmeren alue oli selvä ykkönen vuonna 2012 tehtyjen kauppojen määrässä. Alueen osuus kokonaismäärästä oli 50 prosenttia, ja yhteensä 254 yrityskaupan kokonaisarvo oli 31,1 miljardia dollaria (206 yritysostoa vuonna 2011). Alueen osuus globaalin yrityskauppamarkkinan kokonaisarvosta oli 68 prosenttia (19 prosenttia vuonna 2011).

Länsi-Euroopassa tehtiin 91 kauppaa, mikä merkitsi pudotusta vuoden 2011 lukemista (103 kpl). Osuus globaalista kokonaisarvosta putosi samoin 13 prosenttiin (26 prosenttia vuonna 2011). Tästä 6,1 miljardin dollarin kokonaisarvosta Outokumpu Inoxum -kaupan osuus oli yli puolet. Keski- ja Itä-Euroopassa tehtyjen kauppojen määrä putosi 32 prosenttilla, ja osuus globaalista kokonaisarvosta oli enää prosentin.

Keski- ja Etelä-Amerikassa tehtyjen 16 kaupan kokonaisarvo oli 4 miljardia dollaria, mikä oli 50 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Lataa englanninkielinen raportti (pdf): www.pwc.com/gx/en/metals/mergers-acquisitions/forging-ahead-global-metals-deals-2013-outlook-and-2012-review.jhtml

Lisätietoja:
PwC, Corporate Finance, Kimmo Vilske, kimmo.vilske (a) fi.pwc.com, +358 40 732 0850

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 750 asiantuntijaa ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä. Ota yhteyttä tai lue lisää: www.pwc.fi.

PwC toimii 158 maassa yli 180 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Tilaa