• news.cision.com/
  • PwC/
  • PwC: Useampien finanssitoimialan yritysten olisi varauduttava jo MiFID II -uudistukseen

PwC: Useampien finanssitoimialan yritysten olisi varauduttava jo MiFID II -uudistukseen

Report this content

PwC:n euroopanlaajuisen tutkimuksen mukaan noin puolet finanssitoimialan yrityksistä tarkastelee MiFID II (Markets in Financial Instruments Directive) -uudistusta osana laajempaa sääntelymuutosta. Kyselyyn vastanneet ennakoivat MIFID II:n olevan strategisesti merkittävä uudistus, joka tulee vaikuttamaan jatkossa sekä rahoitusalan prosesseihin että liiketoimintamalleihin.

MiFID on rahoitusmarkkinoita sääntelevä direktiivi, joka on ollut käytössä EU-maissa vuodesta 2007. Direktiivin myötä useimpien EU-maiden finanssialan toimijoiden palvelut ovat toimineet samojen sääntöjen mukaisesti. Arvion mukaan 2014 tai 2015 voimaan tulevalla MiFID II -uudistuksella pyritään mm. lisäämään rahoitusmarkkinoiden sääntelyä huomioimalla teknologian ja markkinoiden infrastruktuurin kehitys sekä parantamaan sijoittajansuojaa ja läpinäkyvyyttä.

”MiFID II:n aikataulua on siirretty eteenpäin, mutta finanssitoimialan yritysten kannattaa silti varautua uudistukseen ajoissa. Tarkastelemalla MiFID II:a osana laajempaa sääntelyuudistusta varmistaa, ettei oma yritys jää jälkijunaan kilpailijoihin nähden tai menetä voittoa ja markkinaosuuksiaan muille. Lisäksi tulee huomata, että yhä useampi hyödykemarkkinoilla toimiva yhtiö joutuu ottamaan MiFID II -vaatimukset huomioon”, sanoo PwC:n partneri Mirel Leino.

Vaikka uudistuksen tuomia kustannuksia ei pystytä vielä arvioimaan, yli puolet rahoitusalan yrityksistä on budjetoinut resursseja jo vuonna 2012 tapahtuville alustaville toimenpiteille.

”Kyselymme mukaan osa rahoitusalan yrityksistä on jo asettanut MiFID II -työryhmiä ja käynnistänyt sisäisen tiedotuksen uudistuksesta. Osa yrityksistä on jo tehnyt strategisia vaikutusanalyyseja ja moni suunnittelee sellaisen toteuttamista vielä vuonna 2012”, Leino jatkaa.

Yksityispankit, vähittäispankit ja arvopaperinvälittäjät ovat kyselyn mukaan valmistautuneet MiFID II -uudistukseen paremmin kuin varainhoitajat.

Useimmilla arvopaperinvälittäjillä on hyvä ymmärrys MiFID II:n todennäköisistä teknisistä vaatimuksista ja moni arvopaperinvälittäjä on jo sisällyttämässä MiFID II -implementointisuunnitelmia osaksi laajempaa sääntelymuutosagendaa.

”Kaikkiaan 56 prosenttia vastanneista kertoi tarkastelevansa MiFID II:n alustavaa luonnosta osatekijänä laajemmassa sääntelymuutoksessa. Näin toimivat yritykset voivat johtaa muutosohjelmiaan tehokkaammin kuin ne, jotka ottavat MiFID II:n asialistalle yksittäisenä muutoksena. MiFID II ei ole vain sääntelyn muutos. Sillä on kauaskantoiset kaupalliset ja hallinnolliset vaikutukset ja se tulee muuttamaan käytännön toimintatapoja. Tehokas muutosjohtaminen edellyttää toimenpiteitä riittävän aikaisessa vaiheessa ja siihen on otettava mukaan keskeiset muutoksen jalkauttamiseen vaikuttavat tahot, kuten esimerkiksi IT-osasto”, Leino muistuttaa.

Kyselyn tulokset julkaistiin PwC:n englanninkielisessä raportissa Are you taking control of the MiFID II agenda. Raporttiin haastateltiin 108 henkilöä 14 maassa.

Lisätietoja:
PwC Suomi, Riskienhallinta ja Corporate Governance, Mirel Leino, puh. 050 520 8227

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 750 asiantuntijaa ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä. Ota yhteyttä tai lue lisää: www.pwc.fi.

PwC toimii 158 maassa yli 180 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Avainsanat:

Tilaa