PwC ennakoi jatkoa Euroopan listautumisantiaallolle

Report this content

Euroopan listautumisantimarkkinoiden tuotto vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä ylitti vastaavan ajanjakson tuotot neljältä edelliseltä vuodelta. Q1:n listautumisannit tuottivat PwC:n IPO Watch -raportin mukaan 11,4 miljardia euroa.

Vuoden ensimmäisen kvartaalin tulos jatkoi jo viime vuonna alkanutta nousua. Vuonna 2013 listautumisantien tuotto nousi 135 % yltäen 26,5 miljardiin euroon. Vuoden 2013 viimeinen neljännes oli erityisen vilkas: yli 100 yritystä listautui onnistuneesti pörssiin ja keräsi anneillaan yli puolet koko vuoden tuotosta. PwC odottaa trendin jatkuvan.

“Nyt päättynyt kvartaali oli ensimmäinen sitten vuoden 2007, jonka aikana olemme nähneet näin suuria listautumisantivolyymeja suurimmassa osassa Eurooppaa”, PwC Suomen yritysjärjestelyiden partneri Kauko Storbacka kertoo.

”Viimeisen kahden kvartaalin aikana Euroopassa on ollut suuria kauppoja, korkeita merkintämääriä ja yritysten suorituskyky listautumisantien jälkeen on ollut hyvä. Nämä ovat kaikki merkkejä listautumisantimarkkinoiden noususta. Tiettyä varovaisuutta on kuitenkin vielä ilmassa. Sen takia listautumisantia harkitsevien yritysten on ehdottomasti esitettävä todella selkeä ja taloudellisesta tilanteesta läpinäkyvästi viestivä sijoitustarina, jos mielivät päästä sijoittajien ns. ”must own” -sijoitusten joukkoon”, Storbacka korostaa.

Kuluttajakaupan toimijoilla kovat listautumishalut

Kuluttajakaupan listautumisannit johtivat kvartaalin erinomaista kehitystä – 11 antia tuotti 2,8 miljardia euroa. Niistä kahdeksan suurinta oli Lontoon pörssissä ja ne keräsivät käytännössä koko kuluttajakauppasektorin listautumisten tuoton. Q2 näyttää lupaavalta: odotettavissa on ainakin 25 eurooppalaisyrityksen listautumisantia, joiden odotetaan keräävän potentiaalisesti jopa 3,8 miljardia euroa. Tällöin Q2:n tuotto voi nousta jopa yli 10 miljardin euron. Lisäksi ainakin 15 yli 250 miljoonan euron listautumisantia on suunnitteilla kesän loppuun mennessä.

Euronext-pörssit tuottivat 2,1 miljardia euroa. Teleyritys Alticen keräsi 1,3 miljardia Amsterdamissa ja Pohjoismaiden OMX kertoi 1,9 miljardin listautumisantipotista vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Potti oli pitkälti palveluyritys ISS:n listautumisen ansiota; ISS:n anti tuotti 1,1 miljardia euroa. Vertailu edellisvuoteen osoittaa selvästi, miten talous on piristynyt. Vuoden 2013 ensimmäisen kvartaalin aikana listautumisanneilla ei tuotettu edes 5 miljoonaa euroa kummassakaan pörssissä. Myös Espanjasta kuultiin hyvää: Euroopan Q1:n kymmenestä arvokkaimmasta listautumisannista kaksi oli Espanjassa. Nämä olivat ensimmäiset suuret annit Madridissa sitten kesän 2011.

Lontoo kolminkertaisti vertailuajanjakson tuotot. Yhteensä listautumisantien tuotto nousi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla lähes 5,9 miljardiin euroon, kun vuonna 2013 Q1 toi 1,9 miljardia euroa. Kerätystä 5,9 miljardista Lontoon pörssin päämarkkina isännöi 14 listautumisantia, joiden tuotto nousi 4,6 miljardiin euroon. Jäljelle jäävä 1,3 miljardia tuotettiin Lontoon AIM-listalla.

Viisi listautumisanneissa aktiivisinta toimialaa (miljoonaa euroa):

Kuluttajapalvelut: 3 153
Rahoitusala: 3 100
Teollisuustuotteet: 2 745
Telekommunikaatio: 1 514
Terveydenhuolto: 435

Lataa IPO Watch Europe Q1/2014: http://preview.thenewsmarket.com/Previews/PWC/DocumentAssets/325749.pdf

Lisätietoja:

Kauko Storbacka, PwC, partneri, yritysjärjestelyt, puh. 020 787 7368, kauko.storbacka@fi.pwc.com

IPO Watch Europe kartoittaa vuosineljänneksen ajalta kaikki uudet, ensisijaiseen listauspaikkaan tehdyt listaukset, jotka on toteutettu Euroopan keskeisimmillä osakemarkkinoilla ja tärkeimmissä markkinasegmenteissä. Selvitykseen kuuluvat pörssit, jotka sijaitsevat Itävallan, Belgian, Tanskan, Ranskan, Saksan, Kreikan, Hollannin, Irlannin, Italian, Luxemburgin, Norjan, Puolan, Portugalin, Espanjan, Ruotsin, Sveitsin, Turkin ja Britannian alueilla. Selvitys ei kuitenkaan kata saman pörssin sisäisiä markkinaliikkeitä, eikä green shoe- eli lisäosakeoptioita. Tuorein selvitys sisältää uudet listaukset listauspäivän mukaan 1.1.–31.3.2014 väliseltä ajalta. Kaikki markkinatiedot on hankittu osakemarkkinoilta, eikä PricewaterhouseCoopers LLP ole erikseen tarkistanut annettuja tietoja.

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa 775 asiantuntijaa ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä.

PwC toimii 157 maassa yli 184 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure

Avainsanat:

Tilaa