PwC:n Economy Watch: Kasvutalouksilla edelleen vaikeaa

Report this content

Vahva dollari, alhaiset öljyhinnat ja Kiinan talouskasvun hidastuminen haastavat globaalia markkinataloutta ja etenkin kasvutalouksia, kiteyttää PwC:n kuukausittainen talousnäkymiä käsittelevä Global Economy Watch -raportti.

Yhdysvaltain dollari on vahvimmillaan sitten vuoden 2006 tammikuun. Kotitaloudet, yhtiöt ja maat, joilla on suhteellisen paljon dollariin sidottua velkaa, kuten esimerkiksi Turkki ja Venäjä, ovat edelleen alttiita dollarin heilahtelulle.

Öljyn hinta laski tammikuussa alle 30 dollariin per barreli ja hinta on edelleen heikko. PwC olettaa, että öljyhinnat säilyvät alhaisena pidempään. Taloudet, jotka rahoittavat valtion menoja pääosin öljyrahoilla, voivat joutua lyhytaikaisiin maksuvalmiusongelmiin sekä ryhtymään toimenpiteisiin, jotta niiden julkistaloudesta tulee tasapainoisempi ja kestävämpi keskipitkällä aikavälillä.

Huolenaiheena on edelleen Kiina, joka yrittää tasapainottaa talouttaan. Viime vuonna talouskasvu hidastui Kiinassa 6,9 %:iin. Myös Kiinan pörssissä on ollut erittäin paljon ailahtelua ja People’s Bank of China on vähentänyt valuuttavarantoaan suojellakseen valuuttaansa. Kiinan vaikeudet ovat riski etenkin Kaakkois-Aasian kasvutalouksille, sillä niiden hankintaketjut ovat tiivisti linkittyneitä Kiinan bisnekseen. Kiinan vaikeudet ovat huolenaihe myös muun maalaisille vientiyhtiöille, jotka ovat keskittyneet kulutushyödykkeisiin.

Helmikuun katsaus pdf-muodossa

Lisätietoja:

Richard Boxshall, PwC, Senior Economist, puh. +44 (0) 20 731 32079

Global Economy Watch

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 830 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta ja lakipalvelut sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 157 maassa yli 208 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Tilaa