PwC:n kesäkuun Economy Watch -raportti

Report this content

PwC on julkaissut kuukausittaisen talousnäkymiä käsittelevän Global Economy Watch -raportin. Aiheina ovat jalkapallon MM-turnausta isännöivä Brasilia sekä euroalueen talousnäkymät.

MM-kisat asettavat valokeilaan BRIC-maiden talouden, joka on ollut kovilla finanssikriisistä lähtien. Brasilian vähäinen talouskasvu ja laantunut vienti osoittavat, että maailman toiseksi suurin kehittyvä markkina on paineen alla.

Jalkapallon MM-turnauksen sekä kahden vuoden päässä siintävien olympialaisten uskotaan tuovan Brasilian taloudelle nostetta. Kysymys kuuluu: osataanko nämä megalomaaniset tapahtumat hyödyntää?

PwC:n ekonomistit uskovat, että tulevien tapahtumien suora vaikutus talouteen on pieni. Ne voivat kuitenkin poikia monia ansaintamahdollisuuksia tulevaisuudessa. Esimerkiksi vuodelta 2012 olympiakokemusta saaneet isobritannialaisyritykset ovat konsultoineet vuoden 2016 kisajärjestäjä Brasiliaa 130 miljoonan punnan arvosta.

Iso-Britannia ja euroalue kasvoivat vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksella Yhdysvaltoja nopeammin, mutta niiden riippuvaisuus Saksasta on käynyt ilmeiseksi: ilman Saksaa euroalueen talous olisi kutistunut.

Lisää tietoa ja tilastoja löydät Economy Watch -sivustolta: www.pwc.co.uk/GEW. Pääset suoraan PDF-muotoiseen yhteenvetoon tästä: http://www.pwc.com/en_GX/gx/issues/economy/global-economy-watch/assets/pdfs/global-economy-watch-june-2014.pdf

Terveisin

Kaisa Heikkinen
kaisa.heikkinen@fi.pwc.com, puh. 020 787 7906/040 533 3553
Viestintä
PwC Suomi

P.s. Jos et halua enää jatkossa vastaanottaa viestejä PwC:n uusista Economy Watch -raporteista, kuittaathan sen ystävällisesti tähän viestiin vastaamalla. Kiitos!

Avainsanat:

Tilaa