PwC:n liikevaihto nousi kaksinumeroisin luvuin

Report this content

PwC Suomen liikevaihto kasvoi 13,5 prosenttia 124,4 miljoonaan euroon (109,6 milj. edellisvuonna) kesäkuussa 2016 päättyneellä tilikaudella. Liikkeenjohdon konsultointi- ja yritysjärjestelypalveluiden liikevaihto nousi jopa 36 prosenttia. Yhtiö rekrytoi vahvasti ja henkilöstömäärä nousi vuodessa sadalla työntekijällä 933:een.

PwC Suomen toimitusjohtajan Mikko Niemisen mukaan yrityksillä on selvä tarve asiantuntija-avulle, kun liiketoimintaa haastavat monet muutosvoimat kuten voimakas teknologinen kehittyminen, toimijoiden ja toimialojen välisten rajojen hämärtyminen ja jatkuvasti muuttuva regulaatio.

 – Talouselämässä ja yrityksissä on menossa valtava muutostarve: käynnissä oleva digitalisaatio on teollisen aikakauden neljäs iso murros, ja se on luonut alalle kuin alalle uudenlaista kilpailua, toimintamalleja ja kumppanuuksia. Yritysten täytyy päivittää toimintansa uudelle tasolle, Nieminen sanoo.

– Tulosten perusteella olemme onnistuneet auttamaan asiakkaitamme: pidämme kaksinumeroista kasvua erinomaisena näinä aikoina. Myös kannattavuutemme parani.

– Yritysjärjestely-, rahoitus- ja pääomamarkkinoilla on ollut viimeisen vuoden aikana paljon tapahtumia. Olimme mukana monissa näistä transaktioista aina alkuvaiheen suunnittelusta ja valmisteluista muutoksen toteuttamiseen asti. Tämä näkyi kasvaneena kysyntänä monella eri osaamisalueellamme, Nieminen kertoo kasvun taustoista.

Kasvua tuki myös strategiakonsultointiin erikoistuneen Strategy&:n (entinen Booz & Company) integrointi PwC:hen. Suomen Strategy& on ollut ensimmäistä kertaa koko tilikauden 100-prosenttisesti PwC Suomen omistama tytäryhtiö, jonka strategiakonsultit toimivat tiiviinä osana liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelyt -liiketoimintayksikköä.

– Palveluidemme laajuus ja kokonaisvaltaisuus on kilpailuetu, Nieminen toteaa.

Yhtiön liikevaihto kasvoi sen kaikilla liiketoiminta-alueilla. Vero- ja lakipalvelut kasvoivat 12 %, ja suurimman liiketoiminta-alueen eli tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden liikevaihto nousi sekin 8 %.

Tilintarkastuspalveluissa PwC jatkoi markkinajohtajana Helsingin pörssissä listattujen ja Talouselämä 500 -listan yhtiöiden tarkastajana. Suurin osa yhtiön noin 11 000 aktiivisesta asiakkaasta on kuitenkin pienempiä ja keskisuuria omistajavetoisia yrityksiä.

– Tilintarkastuspalvelut ovat edelleen PwC:n toiminnan ydinaluetta. Kehitämme palveluja tältäkin osin jatkuvasti ja hyödynnämme tarkastuksissa entistä enemmän data-analytiikkaa, Nieminen kertoo.

– Liikevaihdon kehitys kertoo yhtä, mutta asiakkaidemme näkemys ratkaisee. Asiakastyytyväisyyskyselyiden perusteella tyytyväisyys ja suositteluhalukkuus on kasvanut entisestään.

– Panostamme tällä hetkellä erityisesti yritysjärjestely- ja riskienhallintapalveluihin ja digi- ja teknologiakonsultointiin sekä toimialoista finanssipalveluihin, Nieminen sanoo.

933 työntekijää ja 118 harjoittelijaa

Yhtiö rekrytoi aktiivisesti vuoden aikana. Henkilöstömäärä kasvoi vuoden aikana sadalla työntekijällä 933:een. Harjoittelu- eli kisällipaikan PwC tarjosi 118 opiskelijalle, joista osa jatkoi yhtiön palveluksessa harjoittelujakson jälkeen.

– Arvioimme rekrytoivamme alkaneella kaudella 140 uutta työntekijää ja 120 kisälliä eli harjoittelijaa, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, Nieminen kertoo.

PwC-ketju työllistää jo yli 223 000 asiantuntijaa

Globaalin PwC-ketjun yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi kesäkuussa 2016 päättyneellä tilikaudella kiinteällä valuuttakurssilla laskettuna 7 prosentilla 35,9 miljardiin dollariin (35,4 miljardia dollaria edellisvuonna). Kasvua tuli tasaisesti niin tilintarkastuspalveluista, vero- ja lakipalveluista kuin liikkeenjohdon konsultoinnista ja yritysjärjestelypalveluista.

PwC-ketjun henkilöstömäärä kasvoi seitsemällä prosentilla 223 000 asiantuntijaan, jotka palvelevat asiakkaita 157 maassa. Rekrytoiduista vastavalmistuneista yli puolet olivat naisia. Uusien nimitettyjen partnereiden joukossa oli myös aiempaa enemmän naisia, lähes kolmannes nimitetyistä.

PwC-ketjun uuden pääjohtajan Bob Moritzin mukaan PwC investoi voimakkaasti teknologiaan palvellakseen yhä paremmin ja laadukkaammin asiakkaitaan ja varmistaakseen kasvun tulevaisuudessakin.

– Oli kyseessä sitten vero- tai tilintarkastupalvelut, blockchain tai lisätty todellisuus, meidän täytyy vastata niin sidosryhmiemme odotuksiin kuin työntekijöidemme uratoiveisiin.

PwC-ketjun 21 strategisen maan työntekijät tekivät vuoden aikana yhteensä 820 000 tuntia pro bono- ja vapaaehtoistyötä, minkä lisäksi kyseiset PwC-yhtiöt lahjoittivat 63 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria yhteisöllisiin hankkeisiin.


Lisätietoja:

Mikko Nieminen, toimitusjohtaja, PwC Suomi, puh. 050 383 7756, mikko.nieminen@fi.pwc.com 

Kaisa Heikkinen, viestintä, puh. 020 787 7906 / 040 533 3553, kaisa.heikkinen@fi.pwc.com

PwC:n vastuullisuudesta kertoo yhtiön tänään julkaisema yritysvastuukatsaus, joka löytyy PwC:n verkkosivuilta osoitteesta www.pwc.fi/yritysvastuu. Raportin lopussa on taulukot, joista ilmenevät keskeisimmät lukumme. PwC Suomen tilinpäätös julkaistaan kokonaisuudessaan yhtiökokouksen jälkeen 24.11.2016. Raportti löytyy silloin nettisivultamme: www.pwc.fi/vuosiraportit.

Englanninkielinen PwC-ketjun tulostiedote on luettavissa osoitteessa http://press.pwc.com/. 

PwC:n globaali vuosikertomus löytyy osoitteesta www.pwc.com/annualreview. 

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 930 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tarkoituksenamme on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista asiakkaidemme merkittävimpiä ongelmia. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 157 maassa yli 223 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Avainsanat:

Pwc

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Arvioimme rekrytoivamme alkaneella kaudella 140 uutta työntekijää ja 120 kisälliä eli harjoittelijaa, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.
Mikko Nieminen, PwC Suomen toimitusjohtaja