PwC:n lokakuun Economy Watch -raportti

Report this content

PwC on julkaissut kuukausittaisen talousnäkymiä käsittelevän Global Economy Watch -raportin. Lokakuun raportissa käsitellään globaalin kaupan kasvunäkymiä. Maailmanlaajuisen tavarakaupan ennustetaan liki kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.

Kehittyvien talousalueiden välisen kaupan ennakoidaan kasvavan vuosittain 6 % vuoteen 2030 asti, eli lähes kaksinkertaista tahtia maailmanlaajuiseen keskiarvoon verrattuna. Aasian maista odotetaan kansainvälisen tavarakaupan johtotähtiä ja Kiinan ennustetaan vahvistavan asemaansa maailman merkittävimpänä globaalina tavarakaupan keskuksena.

Globaalin talouskasvun lyhytaikaisista takaiskuista huolimatta globaalit tavaravirrat ovat viisinkertaistuneet vuoden 1980 jälkeen – samalla aikavälillä globaali BKT on ”vain” kolminkertaistunut.

PwC:n ekonomistit arvioivat maailman tavarakaupan kokonaisvolyymin kasvavan vuoden 2013 noin 10,3 biljoonasta dollarista noin 18 biljoonaan dollariin vuoteen 2030 mennessä (mitattuna vuoden 2013 Yhdysvaltain dollareissa). Kehittyneiden ja kehittyvien markkinoiden välisen kaupan arvoksi ennustetaan 3,9 biljoonaa dollaria, joka muodostaisi kasvusta lähes puolet.

Kiinan ennakoidaan nappaavan itselleen entistäkin suuremman viipaleen maailmankaupan reiteistä vuoteen 2030 mennessä. Vauhtia lisää kiinalaiskuluttajien kasvava kysyntä tuontitavaroille elintason noustessa, ja lisäksi se, että Kiina pysyy edelleen tärkeänä tuotantomaana – joskin Kiinan odotetaan siirtyvän arvokkaampien vientitavaroiden tuotantoon.

Kaakkois-Aasian nousu globaalin kaupan keskukseksi vaatii merkittäviä infrastruktuuri-investointeja, jotka mahdollistavat tavaroiden paremman liikkuvuuden markkinoille.

Lisää tietoa ja tilastoja löydät Economy Watch -sivustolta: http://www.pwc.com/gew. Pääset suoraan PDF-muotoiseen yhteenvetoon tästä: http://www.pwc.fi/fi/tiedotteet/tiedostot/global-economy-watch-october-2014.pdf

P.s. Jos et halua enää jatkossa vastaanottaa viestejä PwC:n uusista Economy Watch -raporteista, kuittaathan sen ystävällisesti tähän viestiin vastaamalla. Kiitos!

Terveisin

Kaisa Heikkinen

kaisa.heikkinen@fi.pwc.com, puh. 020 787 7906/040 533 3553
Viestintä
PwC Suomi

Avainsanat:

Tilaa