PwC valvoo Oscareiden tuloslaskentaa jo 79. kertaa

Report this content

PwC toimii jo 79. peräkkäistä kertaa Oscar®-palkintojen äänestyksen virallisena valvojana. PwC:n järjestelyt Oscar-äänestyksen turvaamiseksi ovat hioutuneet huippuunsa vuosikymmenten kokemuksella. Salaisessa paikassa tapahtuvassa ääntenlaskennassa noudatetaan erittäin tarkkaa prosessia äänestystuloksen ehdottoman tarkkuuden ja salassapidon varmistamiseksi. Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenet jättivät äänensä voittajaehdokkaille 19.2. mennessä, ja tulokset julkistetaan suorassa televisiolähetyksessä sunnuntaina 24.2.

Ääntenlaskenta on toteutettu jo vuosikymmenten ajan samalla tarkkaan valvotulla kaavalla ja hyvästä syystä – julkisuuteen ei ole vuotanut ainuttakaan Oscar-salaisuutta 79 vuoden aikana. Tänäkin vuonna PwC:n johtajat Brad Oltmanns ja Rick Rosas ovat ainoat kaksi ihmistä maailmassa, jotka tietävät patsaiden voittajat ennen sunnuntaista Oscar-gaalaa.

Ääntenlaskun jälkeen Oltmanns ja Rosas opettelevat ulkoa jokaisen voittajan ja valmistelevat kaksi identtistä salkkua, joihin molempiin tulee voittajien nimet sisältävät kirjekuoret. Oltmanns ja Rosas ottavat kumpikin yhden salkun ja kulkevat eri reittejä juhlapaikalle. Suorassa televisiolähetyksessä he seisovat esiripun takana ja ojentavat kirjekuoret henkilökohtaisesti Oscar-ehdokkaiden esittelijöille juuri ennen kuin nämä kävelevät lavalle.

“PwC:n kanssa on ollut ilo työskennellä. He ovat olleet luotettuja kumppaneitamme jo 79 peräkkäisenä vuotena, ja toivomme PwC:n huolehtivan äänestyksemme turvallisuudesta jatkossakin”, kertoo Yhdysvaltain elokuva-akatemian johtaja Ric Robertson.

“Äänestyksen ja ääntenlaskennan valvominen sekä tulosten salassapidon varmistaminen ovat olleet yksi työurani antoisimpia tehtäviä. Työmme elokuva-akatemian kanssa liki kahdeksalla vuosikymmenellä on tunnustus luotettavuudellemme ja iso kunnia PwC:lle”, Oscarien ääntenlaskennan parissa vuodesta 2004 työskennellyt Brad Oltmanns kertoo.

Oscar-ehdokkaiden äänestysliput toimitettiin elokuva-akatemian jäsenille 17.12.2012 ja viralliset ehdokkaat julkistettiin 10.1.2013. Oscar-voittajien äänestys käynnistyi 8.2. ja viimeinen palautuspäivä äänestyslipukkeille oli tiistai 19.2. Tulokset julkistetaan 24.2.

Lisätietoja PwC:n globaaleilla sivuilla: www.pwc.com/balloting

Seuraa PwC:n ääntenlaskijoita Twitterissä: @PwC_EntComm.

Lisätietoja:
Kaisa Heikkinen, viestintä, p. 09 22800, viestinta(at)fi.pwc.com

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 750 asiantuntijaa ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelualiikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä. Ota yhteyttä tai lue lisää: www.pwc.fi.

PwC toimii 158 maassa yli 180 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Tilaa