BUNGE OSTAA RAISION MARGARIINILIIKETOIMINNAN
Raisio Oyj, pörssitiedote 14.5.2009 klo 8.00
BUNGE OSTAA RAISION MARGARIINILIIKETOIMINNAN
Bunge ja Raisio ovat allekirjoittaneet sopimuksen Raision
margariiniliiketoiminnan myynnistä Bungelle. Bunge Limited on globaali
elintarvikkeisiin, maataloustuotteiden jalostukseen ja niiden kauppaan sekä
lannoitteisiin keskittyvä yhtiö. Yrityskaupan arvo on 80 miljoonaa euroa. Kaupan
toteutumisen myötä Raisio saa Bungesta myös uuden, merkittävän
Benecol-partnerin.
Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
Viranomaiskäsittelyn kesto vaikuttaa kaupan toteutumisajankohtaan, joka tämän
hetken arvion mukaan ajoittuu vuoden kolmannelle neljännekselle. Ostaja maksaa
kauppahinnan käteisellä, ja myynnistä arvioidaan saatavan noin 42 miljoonan
euron myyntivoitto verojen ja kulujen jälkeen. Raision omavaraisuusasteen
arvioidaan kaupan toteutumisen jälkeen olevan noin 72 prosenttia.
Raisio-konsernin toimitusjohtaja Matti Rihko toteaa: "Tehty kauppa on Raisiolle
tärkeä askel fokusoidumpaan viljapohjaiseen liiketoimintaan. Myös kauppahinta on
erittäin hyvä. Yrityskaupan lisäksi Raisio saa uuden, merkittävän
Benecol-partnerin, jonka tavoitteena on kehittää Benecol-brändiä ja
funktionaalisia elintarvikkeita. Kaupan toteutumisen myötä Raisiolla on entistä
selkeämpi fokus eli yritys keskittyy viljapohjaisiin tuotteisiin."
Rihko jatkaa: "Margariiniliiketoiminta on kahdessa vuodessa laitettu hyvään
kuntoon ja sitä kautta se on luonteva lisä Bungelle, joka haluaa vahvistaa
asemaansa Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinoilla. Globaalina, miljardiluokan
yrityksenä Bungella on sekä halu että kyky kehittää margariiniliiketoimintaa ja
vetää suuren toimialan konsolidaatiota. Raisio jatkaa margariinin myyntiä Bungen
partnerina Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Näissä maissa Raision markkina-asema
ja liikevaihto säilyvät ennallaan. Puolassa kaupan kohde on paikallinen yhtiö
Raisio Polska Foods Sp. z o.o. ja siellä Raisio jatkaa pienempänä, uutena
yhtiönä viljapohjaisten välipalatuotteiden liiketoimintaa. Raisio Polska Foodsin
liikevaihto vuonna 2008 oli 49 miljoonaa euroa."
Yrityskauppaan sisältyvät margariinitehtaat Suomessa ja Puolassa sekä
tuotemerkit, joista tunnetuimpia ovat Keiju, Makuisa, Masmix ja Pyszny Duet.
Lisäksi Bunge saa lisenssisopimuksen Sunnuntai- ja Carlshamn Mejeri
-tuotemerkkeihin. Bungen palvelukseen siirtyy Suomesta ja Puolasta yhteensä noin
330 henkilöä. Kaupalla ei ole vaikutusta öljykasvien viljelyttämiseen Suomessa.
Bunge Limited (www.Bunge.com, NYSE: BG) on johtava kansainvälinen
maataloustuote- ja elintarvikeyritys. Vuonna 1818 perustetun yrityksen
pääkonttori sijaitsee White Plainsissa, New Yorkin osavaltiossa. Yli 30 maassa
toimivalla Bungella on reilut 25 000 työntekijää, joiden tavoitteena on kehittää
maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kansainvälistä tuotantoketjua. Bunge
toimittaa lannoitteita Etelä-Amerikan viljelijöille, viljelee, kuljettaa ja
jalostaa öljykasveja, viljoja ja muita maataloustuotteita maailmanlaajuisesti,
valmistaa elintarvikkeita yritysasiakkaille ja kuluttajille sekä toimittaa
raaka-aineita ja palveluita biopolttoaineteollisuudelle. Elintarvikkeissa Bungen
tärkeimmät tuoteryhmät kuluttajatuotteissa ovat margariinit, pullotetut
kasviöljyt sekä majoneesit. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 52,6 miljardia
dollaria (39,6 miljardia euroa). Euroopassa Bungella on vahva markkina-asema
pullotetuissa kasviöljyissä sekä Puolassa ja Saksassa myös margariineissa.
Raisio Oyj
Heidi Hirvonen
viestintäpäällikkö
p. 050 567 3060
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Rihko, Raisio Oyj, p. 0400 830 727 (soittopyynnöt välittää
assistentti Teija Silomäki, p. 044 782 1272)
Vice President Corporate Affairs, Henri Rieux, Bunge Europe, p. +41 22 592 9707
Raisio pitää englanninkielisen lehdistötilaisuuden 14.5.2009 klo 11.30 hotelli
Scandic Simonkentän Bulsa-Freda -kabinetissa (Simonkatu 9, Helsinki).
Tilaisuus analyytikoille pidetään 14.5.2009 klo 12.30 hotelli Scandic
Simonkentän Bulsa Freda -kabinetissa (Simonkatu 9, Helsinki).