• news.cision.com/
  • Renault/
  • Renault kasvattaa sähköautojen valikoimaa – nyt esitellään uusi Kangoo Z.E. ja Master Z.E.

Renault kasvattaa sähköautojen valikoimaa – nyt esitellään uusi Kangoo Z.E. ja Master Z.E.

Report this content

 

Renault Pro+ uutuudet Brysselin tavara-autonäyttelyssä

Renault Kangoo Z.E:n toimintamatka venyy yli 50 prosentilla ja se tullaan lisäämään Suomen mallistoon. Uudistunut malli saa rinnalleen vuoden lopulla kookkaan Master Z.E:n. Lisäysten myötä Renaultin sähköautojen määrä kasvaa jo neljään Suomessa.

Renault on sähköautoissa Euroopan ykkönen, jonka kumulatiivinen myynti ylitti viime syksynä 100 000 kappaleen rajan. Vuodesta 2010 alkaen Renault on myynyt kaikkina vuosina Euroopassa enemmän sähköautoja kuin mikään muu valmistaja. Henkilöautoissa eniten myyty malli on Zoe ja pakettiautoissa Kangoo Z.E. on markkinajohtaja.

Uudella Kangoo Z.E:llä pääsee pitkälle

Renault esitteli Kangoo Z.E:n lokakuussa 2011, minkä jälkeen niitä on toimitettu asiakkaille yli 25 000 kappaletta. Esittelystään lähtien Kangoo Z.E. on ollut luokkansa ykkönen ja uuden mallin myötä se vahvistaa asemaansa entisestään.

Kaikki merkittävät asiat ovat Kangoo Z.E:ssä uutta. Niihin kuuluvat uusi ajoakku, moottori, laturi, lämpöpumppu ilmastointijärjestelmässä sekä yhdistettävyys internetiin. Merkittävien parannusten myötä Kangoo Z.E:n toimintamatka on pidempi kuin millään muulla sähköpakettiautolla.

Renault Kangoo Z.E:ssä on uusi Z.E. 33 -ajoakku, jonka kapasiteetti on 33 kWh. Uuteen moottoriin yhdistettynä Kangoo Z.E:n toimintamatka on NEDC:n normien mukaan 270 kilometriä eli sata kilometriä pidempi kuin ennen. Normaaliliikenteessä se tarkoittaa kesäkelillä yli kahdensadan kilometrin toimintamatkaa.

Uudessa ajoakussa käytetään samaa Renaultin ja LG Chemin kehittämää tekniikkaa, joka otettiin käyttöön uudessa Zoessa. Akkujen energiatiheyttä on lisätty niin, että kapasiteettia on saatu enemmän akun kokoa kasvattamatta.

Kangoo Z.E:ssä on myös uusi entistä paremmin energiaa hyödyntävä moottori, jossa on optimoitu akun hallintajärjestelmä. Järjestelmä rajoittaa sähkön kulutusta ajon aikana pitäen kuitenkin moottorin tehon maksimissa. Kangoo Z.E:n 44 kilowatin (60 hv) tehoinen R60-moottori on sataprosenttisesti Renaultin suunnittelema ja se perustuu Zoessa käytettäviin moottoreihin.

Lataaminen sujuu aiempaa nopeammin, sillä Kangoo Z.E:ssä on uuden sukupolven seitsemän kilowatin laturi. Sen avulla ajoakku saadaan ladattua 7 kW Wall Boxilla kuudessa tunnissa. Tunnin latauksella saadaan 35 kilometriä toimintamatkaa eli ruokatunnin aikana voidaan lisätä reippaasti auton käyttömahdollisuutta.

Uutena innovaationa auton ilmastointilaitteessa on lämpöpumppu, joka lisää toimintamatkaa kylmissä olosuhteissa. Lämpöpumpulla vähennetään ilmastointilaitteen kompressorin käyttöä, mikä pudottaa sähkön tarvetta ja pidentää siten osaltaan toimintamatkaa. Uusi Kangoo Z.E. on ensimmäinen sähköpakettiauto, jossa käytetään tällaista ratkaisua.

Lisäksi auton voi lämmittää tai jäähdyttää latauksen aikana. Toiminta käynnistetään joko etänä älypuhelimella tai auton sisältä.

Renault Kangoo Z.E:ssa otetaan vuoden 2017 aikana vaiheittain käyttöön Z.E. Trip ja Z.E. Pass -palvelut. Niiden avulla on helpompaa käyttää Euroopan 80 000 yleisölle avointa latauspistettä. Z.E. Trip on yhdistetty auton navigaattoriin ja sen avulla voi etsiä latauspisteiden sijainnin. Sopivan latauspaikan sijainnin voi syöttää kohteeksi navigaattoriin ja ajaa suorinta tietä saamaan lisää virtaa.

Uutuuteen on saatavissa kolme järjestelmää, jotka helpottavat sähköauton käyttöä. My Z.E. Connect päästää käyttäjän älypuhelimen tai tietokoneen avulla katsomaan tietoja akun lataustilasta, toimintamatkasta ja tehdyistä latauksista. My Z.E. Conncet Pro on tarkoitettu yrityksille, joilla on käytössään useampia Kangoo Z.E-autoja. Järjestelmän avulla voidaan hallita autoja ja sen voi integroida yhtiön omiin järjestelmiin ja älykkääseen navigointiin. My Z.E. Inter@ctive antaa kuljettajalle mahdollisuuden ohjelmoida älypuhelimen tai tietokoneen avulla auton lämmitystä tai jäähdytystä. Hän voi myös ohjelmoida latauksen ottaen huomioon sähkön hinnan eri vuorokaudenaikoina.

Tavallisen Renault Kangoon tapaan myös Kangoo Z.E:n saa valita joko 4,28 metrin pituisena vakiomallina tai 4,66 metrin pitkällä korilla. Tavaratilan koko on polttomoottoristen mallien tapaan joko 3,0 tai 4,0 kuutiometriä, sillä ajoakku on sijoitettu auton lattian alle. Kantavuus on 650 kiloa, mikä riittää suureen osaan kuljetuksista.

Kangoo Z.E. tarjoaa samat miellyttävät ajo-ominaisuudet kuin sen polttomoottoriset sisarmallit. Sähköauton ajaminen on erittäin vaivatonta, sillä se on aina automaattivaihteinen.

Suomeen uusi Renault Kangoo Z.E. saapuu syksyyn mennessä ja hinnat julkistetaan lähempänä myynnin alkamista.

Master Z.E. sähköistää suurten pakettiautojen luokan

Renault Masterilla on vahva asema omassa luokassaan. Se on vuodesta toiseen yksi kolmesta eniten myydystä automallista segmentissään ja nykyisen Masterin vuoden 2010 lopulla tapahtuneen esittelyn jälkeen niitä on toimitettu asiakkaille lähes puoli miljoonaa,

Uusi Master Z.E. tuo Renaultin, Euroopan johtavan sähköautojen valmistajan, tietotaidon raskaiden ja kookkaiden tavarakuljetusten luokkaan. Sähkömoottorinen Master on tarkoitettu yritysten jakeluajoon taajamissa ja kaupungeissa. Sille on tulevaisuudessa paljon käyttöä yhä useamman kaupungin sulkiessa keskustansa polttomoottorisilta autoilta.

Renault yhdistää Master Z.E:ssä edistyksellisen tehokkaasti sähköä käyttävän moottorinsa uuden ajan akkuteknologiaan ja optimoituun akkujen käytön hallintaan. Tuloksena on raskaan sarjan pakettiauto, jonka toimintamatka ja latausaika on räätälöity kaupungissa toimivien asiakkaiden tarpeisiin.

Uudessa Master Z.E:ssä on Renaultin ja LG Chemin kehittämä ajoakku, jonka kapasiteetti on 33 kWh. Sähkömoottori on Renaultin suunnittelema Zoessa käytetty R75, jonka suurin teho on 57 kilowattia (76 hv). Asiakas voi valita auton huippunopeudeksi käytön mukaan joko 80 tai 115 km/h.

Uuden Master Z.E:n toimintamatka on NEDC:n normin mukaan kaksisataa kilometriä versiolla, jonka huippunopeus on rajoitettu 80 km/h. Auton akun saa ladattua täyteen kuudessa tunnissa 7 kW Wall Box -laturia käyttäen.

Varusteissa on paljon sellaisia, jotka ovat saatavissa vain Master Z.E:hen, kuten R-Linkiin yhdistetyt erikoispalvelut, matkustamon esilämmitys ja esijäähdytystoiminto, nopeusrajoitin ja Z.E. Voice, joka on jalankulkijoita varoittava äänijärjestelmä.

Dieselmoottorisen Masterin tapaan myös Master Z.E. ei ole yksittäinen malli, vaan se on asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöitävä mallisarja. Saatavana on kolme vaihtoehtoa, joista löytyy kolme korin pituutta ja kaksi korin korkeutta. Master Z.E:n voi valita L1H1, L2H2 ja L3H2 -umpipakettiautona.

Akkujen ja sähkömoottorin sijoittaminen kookkaaseen pakettiautoon ei ole niin helppo tehtävä kuin voisi olettaa. Renault käytti asiantuntemustaan hyväkseen niin, että sähkömoottorista Masteria ei erota ulkoa sisarmalleista ja mikä tärkeintä, kuormatilan kokoa ei pienennetty lainkaan.

Master Z.E:n kuormatila on eri malleissa 8 - 13 kuutiometriä. Kantavuus on umpikorisissa noin 1000 - 1100 kg:n välillä. Masterin mainioihin ominaisuuksiin kuuluvat alhainen 55,7 sentin lastauskorkeus ja 270 asteen kulmaan avautuvat takaovet, jotka helpottavat lastin kuormaamista ja purkamista.

Renault Master Z.E:n myynti alkaa vuoden 2017 loppupuolella.

Nordic Automotive Services Oy,
Renault maahantuonti
Kellokukantie 2, 01300 Vantaa

Lehdistön yhteyshenkilö:
tiedotus ja markkinointipäällikkö Riitta Leskinen
puh: 050-5685829
riitta.leskinen@renault.fi

www.renault.fi / www.facebook.com/Renault.Suomi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit