Syyspimeys vaikuttaa joka kolmanteen suomalaiseen työssäkävijään negatiivisesti

Report this content

Valoterapian avulla valonsaanti on tasaisempaa, ja jopa puolituntia päivässä valoterapiaa voi auttaa syysmasennukseen. Philipsin teettämän tutkimuksen mukaan mukaan joka kolmas suomalainen kokee itsensä talvella tavallista väsyneemmäksi. Useat jättävät jonkun itselleen mieluisan aktiviteetin väliin väsyneisyyden vuoksi.  

Heikotus, alakuloisuus ja tunteiden vaihtelut voivat olla merkkejä siitä, että ihmiset saavat liian vähän auringonvaloa. Pimeänä talvipäivänä tavallisesti valaistuissa sisätiloissa saavutamme vain noin 300-500 Luxia. Virkistävä vaikutus saadaan aikaiseksi hieman alle kahdessa tunnissa, kun valon voimakkuus on 2500 Luxia. Tutkimukset osoittavat, että vireystasoa voi kohottaa valon avulla. Edellä mainitut oireet voivat olla myös merkkejä kaamosmasennuksesta, joka koettelee muutamaa prosenttia väestöstä. Lähempänä napapiiriä prosenttiluku kasvaa suuremmaksi.

”Valoterapialla on positiivinen vaikutus terveyteemme, ja se auttaa syysmasennukseen”, kertoo Torbjörn Åkerstedt, professori ja unitutkija Tukholman Yliopistosta sekä Karoliinisesta instituutista. ”Useimmat meistä tällä pohjoisella leveyspiirillä tuntevat pimeyden negatiiviset vaikutukset hyvinvoinnissaan jollain lailla.  Kahdesta viiteen prosenttia kansalaisista tulee kuitenkin niin sairaiksi, että he tarvitsevat lääkitystä tai terapiaa. Silloin heidän kohdallaan puhutaan kaamosmasennuksesta”, sanoo Torbjörn Åkerstedt.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset jaksavat työssään paremmin kuin ruotsalaiset kollegat

Philipsin tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että 29 prosenttia suomalaisista tuntee itsensä tavallista väsyneemmäksi talvella. Suomalaiset jaksavat työssään kuitenkin paremmin kuin ruotsalaiset kollegat, joista 47 prosenttia ilmoittaa tuntevansa itsensä väsyneemmäksi työssään talviaikaan. 81 prosenttia suomalaisista kokee, että heillä on talvella vähemmän energiaa ja puolet kertoo kieltäytyvänsä jostain aktiviteetista puutteellisen energian vuoksi.

Valoterapia voi parantaa unen laatua ja auttaa olemaan virkeämpi hereillä ollessa. Melatoniinin tuotanto (unettava vaikutus) vähenee, kun valo osuu silmien verkkokalvoille.

”Tiedämme, että valon epätasapainolla on vaikutus hyvinvointiimme ja että keinotekoisella päivänvalolla on iso vaikutus siihen, että pimeiden kuukausien ajan voidaan hyvin”, sanoo Madelene Öhlin, Philipsin kauneus- ja terveystuotteiden pohjoismainen markkinointipäällikkö.

Philips on kehittänyt yhdessä hoitoalan tutkijoiden ja erikoisasiantuntijoiden kanssa kirkasvalolaite EnergyUpin. Sen on kliinisesti todistettu lisäävän energiatasoa ja ehkäisevän talviväsymystä.

EnergyUp tuottaa päivänvalon kaltaista luonnollista voimavaraa, joka nostaa energiatasoa ja sen kautta mielialaa. 10 000 Luxiin yltävä EnergyUp pystyy tuottamaan saman verran valoa kuin mitä ihminen saisi ulkona ollessaan. Vaikka valoterapia toimii silmien kautta, EnergyUpin valoa ei kuitenkaan tarvitse katsoa suoraan. Valo voidaan sijoittaa esimerkiksi ruokapöydälle, kirjoituspöydälle tai television läheisyyteen. Jo 20–30 minuuttia päivässä EnergyUpin parissa antaa enemmän energiaa ja kohottaa mielialaa. Tuloksiin vaikuttaa se, mihin aikaan päivästä tuotetta käyttää. Käyttöajat ovat hyvin yksilöllisiä. Oman ohjelman laatimiselle on tehty mobiilisovellus, ”EnergyLight” ja se on ladattavissa sekä iOS- että Android-käyttöjärjestelmille.

Tutkimus on toteutettu yhteistyössä ruotsalaisen tutkimusyhtiö Snabba Svarin kanssa. Tutkimus teetettiin loppuvuodesta 2014 laajalla otannalla tuhannelle 18–65-vuotiaalle suomalaiselle. 

Lisätietoa:

Madelene Öhlin, Philipsin kauneus- ja terveystuotteiden pohjoismainen markkinointipäällikkö, puh: +46 706 841710, madelene.ohlin@philips.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia