Säästöpankkiryhmä: Yrittäjät kokevat hallituksen ja pankkien arvostuksen yrittäjyyttä kohtaan kasvaneen

Report this content

Vuoden 2023 Säästämisbarometri-tutkimuksessa selvisi, että yrittäjien kokema arvostus yrittäjyyttä kohtaan pankkien ja hallituksen taholta on noussut vuoden takaisesta. Toinen merkittävä muutos tutkimustuloksissa oli se, että aiempaa selvästi suurempi osa yrittäjistä uskoo yrityksensä toiminnan kehittyvän parempaan suuntaan seuraavan kahden vuoden aikana.

Säästöpankkiryhmä toteuttaa vuosittain Säästämisbarometri-tutkimuksen, jolla mitataan suomalaisten säästämistottumuksia ja asenteita säästämiseen. Yrittäjien vastauksissa oli näkyvissä selkeä muutos siinä, millaisena yrittäjät kokevat Suomen nykyisen hallituksen ja pankkien arvostuksen yrittäjyyttä kohtaan. Arvostusta paljon tai melko paljon kokevien osuus oli noussut pankkien osalta 9 prosenttiyksikköä ja hallituksen osalta peräti 21 prosenttiyksikköä.

”Tutkimustulokset liittyvät epäilemättä hallitusohjelmaan, jossa on mm. pyritty helpottamaan yrittäjyyttä sääntelyn ja hallinnollisen taakan purkamisella, sekä hallituksen lupaukseen pitää yhteisverokanta kilpailukykyisellä tasolla. Pankkien osalta arvostuksen nousu oli luonnollisesti ilahduttavaa kuulla. Se liittynee ainakin osittain meidän ja muiden pankkiryhmien panostuksiin yritysasiakasliiketoiminnassaan, sekä aitoon haluumme auttaa yrityksiä tekemään mahdollisimman hyviä päätöksiä heidän omassa liiketoiminnassaan”, kertoo Säästöpankkiryhmän yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Manu Kauppila.

Yrittäjien usko tulevaan on noussut

Vaikka yritysten konkurssit ovat kääntyneet viime aikoina nousuun, on yrittäjillä kuitenkin uskoa tulevaan. Tutkimukseen vastanneista yritysasiakkaista selvä enemmistö (57 %) uskoo liiketoimintansa kehittyvän jonkin verran tai selvästi parempaan suuntaan seuraavan kahden vuoden aikana. Tässä on tapahtunut huomattava harppaus vuoden takaisesta, sillä silloin parempaan uskoi 37 % vastaajista. Huonompaan suuntaan muuttuvaan kehitykseen uskoo enää 11 % vastaajista, kun vuosi sitten lukema oli 15 %.

”Yrittäjien optimismi näkyy tuloksissa myös siinä, että yritysten uudistushalukkuus on nousussa. Sekä liiketoimintaa jatkuvasti uudistavien että pientä uudistamista vuosittain tekevien yrittäjien osuus nousi kyselyssä viisi prosenttiyksikköä viime vuodesta.  Uudistushalukkuuden kasvu on erittäin positiivinen merkki ja tekee hyvää paitsi yrityksille itselleen, myös Suomen kansantaloudelle ja pidemmän ajan kasvunäkymille”, toteaa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

Huomionarvoista on kuitenkin, että niiden yrittäjien osuus, jotka arvioivat yrityksen toiminnan päättyvän kokonaan tulevan vuoden aikana (5 %) ei ole muuttunut viime vuodesta, mutta määrä on noussut hieman pandemiaa edeltävistä lukemista.

Oma talous suunnitelmallisempaa yrittäjillä kuin muulla väestöllä

Tutkimuksessa havaittiin, että yrittäjät (54 %) ovat selkeästi innokkaampia aloittamaan säästämisen tai sijoittamisen, kun verrataan koko väestöön (40 %). Vastausten perusteella oman talouden suunnittelujänne on yrittäjillä lisäksi hieman pidempi verrattuna muuhun väestöön. Yrittäjistä 22 % kertoo suunnittelevansa talouttaan yli kahden vuoden päähän, muista vastaajista omaa taloutta tällä aikajänteellä suunnittelee 18 %.

”Yrittäjien kiinnostus säästämiseen ei ollut yllätys, sillä se näkyy myös meidän omassa toiminnassamme ja liiketoiminnan luvuissa. Esimerkiksi mikroyrittäjät ovat innokkaita rahastosäästäjiä ja toisaalta varainhoitopalvelumme Säästöpankki Yksityispankin asiakkaista merkittävä osa on yrittäjätaustaisia. Säästöpankkiryhmänä säästäväisyyden edistäminen kuuluu meidän ydintehtäviimme ja pyrimmekin omalta osaltamme varmistamaan, että yritykset pystyvät kerryttämään säästöjä myös näinä talouden epävarmoina aikoina,” Kauppila kertoo.

Säästämisbarometri: Säästöpankkiryhmän vuosittain toteuttaman Säästämisbarometri-tutkimuksen vastaajista (N=1375) vuonna 2023 yrittäjiä oli noin 10 %. Näistä kolmannes toimii yrittäjänä palvelusektorilla, loput jakautuvat tasaisesti muille aloille. Tutkimuksessa kysyttiin yrittäjien kokemusta niin yrittäjyyden arvostukseen, yrittäjien onnellisuuteen, investointihalukkuuteen kuin oman talouden suunnitteluun.


Lisätietoja:

Manu Kauppila
liiketoimintajohtaja, yritysasiakkaat

050 571 0936, manu.kauppila@saastopankki.fi

Henna Mikkonen
pääekonomisti
040 564 7918, henna.mikkonen@saastopankki.fi



Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja. 


 

Avainsanat:

Tilaa