Säästöpankkiryhmä hyvässä iskussa: Tulos kasvoi 52,7 miljoonaan euroon.

Report this content

Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaustiedote 1.1.–30.6.2023

Säästöpankkiryhmän jatkuvien toimintojen tulos kasvoi 52,7 miljoonaan euroon. Ryhmän asiakasliiketoiminta kehittyi erinomaisesti, kun korkokate kasvoi 53,2 prosenttia ja vakuutuspalvelutulos kasvoi merkittävästi. Kasvua oli myös rahastoissa. Säästöpankkiryhmä lähtee loppuvuoteen vahvana, sillä ryhmän vakavaraisuus on yksi Suomen talletuspankkien parhaista.

Säästöpankkiryhmä teki hyvän tuloksen vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla. Ryhmän tulos ennen veroja oli 67,5 miljoonaa euroa (-3,5 miljoonaa euroa vertailujaksolla 1.1.2022-30.6.2022). Kauden tulos oli 52,7 (-4,5) miljoonaa euroa.

”Olemme erittäin hyvässä iskussa. Kasvatimme markkinaosuuttamme niin asuntolainoissa kuin rahastotuotteissamme. Samalla vakavaraisuutemme vahvistui entisestään. Haastavassa maailmantilanteessa läheisen yhteistyön merkitys asiakkaiden ja toimintaympäristön kanssa korostuu, ja se on aina ollut vahvuutemme. Koko vuoden tuloksen uskomme muodostuvan hyväksi”, Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Karri Alameri kommentoi.

Säästöpankkiryhmän asiakasliiketoiminta jatkoi alkuvuonna vahvaa kasvuaan. Korkokate kasvoi yleisen korkotason nousun siivittämänä 53,2 prosenttia ollen 118,6 (77,5) miljoonaa euroa. Korkotuotot kasvoivat 199,6 (85,5) miljoonaan euroon.

Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Säästöpankkien henkilöasiakkaiden asuntolainakanta kasvoi alkuvuoden aikana yleistä markkinakehitystä nopeammin, 2,3 prosenttia.

Samalla ryhmän vakuutuspalvelutulos nousi 8,6 (-18,0) miljoonaan euroon. Vakuutusmaksutuotot kasvoivat 39,8 (28,9) miljoonaan euroon. Sen sijaan nettopalkkiotuotot jäivät alle vertailukauden.

Säästöpankkiryhmän liiketoiminnan tuotot kasvoivat 51,9 prosenttia ollen 185,7 (122,3) miljoonaa euroa. Tuottoja kasvatti korkokatteen nousu vertailukaudesta. Liedon Säästöpankki irtaantui Säästöpankkiryhmästä 28.2.2023. Katsauskauden ja vertailukauden tulos ei sisällä Liedon Säästöpankkia.

Säästöpankkiryhmän vakavaraisuus erittäin vahvalla tasolla

Säästöpankkiryhmän ydinvakavaraisuus CET1 on vahvimpia suomalaisten talletuspankkien joukossa ollen 19,0 prosenttia, mikä ylittää sääntelyn edellyttämän minimitason.

”Vakavaraisuutemme ansiosta voimme jatkossakin olla luotettava, turvallinen ja paikallinen kumppani asiakkaillemme ympäri Suomen ja meillä on mahdollisuus investoida toimintamme kehittämiseen asiakkaidemme hyväksi ”, Alameri kiteyttää.

Vakavaraisuutta vahvisti tilikauden voitto ja laajan tuloksen kautta arvostettavien sijoitussalkun erien arvojen nousu sekä luottokannan maltillinen kasvu.

Rahastoyhtiön markkinaosuus kasvoi jälleen

Säästöpankkiryhmän hallinnoimat rahastot kehittyivät alkuvuodesta hyvin. Sp-Rahastoyhtiön markkinaosuus kotimaisten rahastoyhtiöiden joukossa kasvoi 0,2 prosenttiyksikköä ja oli katsauskauden lopussa 3,1 prosenttia. Osuudenomistajilla mitattuna Sp-Rahastoyhtiö on Suomen neljänneksi suurin rahastoyhtiö.

Varallisuudenhoidon palveluiden toimintaan vaikuttivat epävarmuudet sijoitusmarkkinoilla sekä korkokehitys. Näistä huolimatta nettomerkinnät Sp-Rahastoyhtiön hallinnoimiin sijoitusrahastoihin olivat 150 miljoonaa euroa positiiviset (193,6). Sp-Rahastoyhtiön hallinnoimat rahastopääomat kasvoivat 6,7 prosenttia ja olivat kauden lopussa 4,4 miljardia euroa (4,2, 31.12.2022).

Vastuullisuudessa sanoista tekoihin

Alkuvuonna Säästöpankkiryhmä jatkoi vastuullisuuden integroimista osaksi liiketoimintaansa sekä vuoropuhelun kehittämistä. Keväällä ryhmä selvitti sidosryhmiensä vastuullisuusodotuksia ja toimintansa vaikutuksien olennaisuutta.

”Toteutimme odotusten pohjalta muun muassa henkilöasiakkaille energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä edistävän energialainan, jossa lainan korkomarginaali oli nolla”, Alameri kommentoi.

Vastuullisuus on tärkeä osa yli 200-vuotista säästöpankkiaatetta sekä ryhmän strategiaa. Keväällä Säästöpankkiryhmä liittyi maailman suurimman yritysvastuualoitteen UN Global Compact -verkoston jäseneksi.

Henkilö- ja yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyys jatkoi totutusti erinomaisella tasolla

Säästöpankkien henkilöasiakkaiden asiakastyytyväisyys oli alkuvuoden 2023 aikana erinomainen. Asiakasneuvottelujen suositteluindeksi (NPS) oli keskimäärin 85,1. Myös ryhmän yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyys säilyi alkuvuonna hyvällä tasolla.

”Asiakastyytyväisyys on meille tärkeä onnistumisen mittari. Tavoitteemme on Suomen paras yhdistelmä digitaalista ja kasvokkain tapahtuvaa asiakaspalvelua”, Alameri kommentoi.

Yritysrahoituksen kasvu on ollut hallittua haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Sitä tukevat muun muassa Finnveran ja Euroopan Investointirahaston takausohjelmat sekä Säästöpankkiryhmän tuotelanseeraukset, kuten erityisesti talletusvarainhankintaan suunnattu Kassavahti.

Loppuvuoden tuloksesta tulossa hyvä

Loppuvuoden näkymiä varjostavat edelleen globaali poliittinen ja taloudellinen tilanne sekä kotimaan kiristynyt lainamarginaalikilpailu ja talletuskorkojen nousu. Lisäksi yritysten epävarmuus ja kuluttajien luottamus voivat vaikuttaa kysyntään. Näistä huolimatta Säästöpankkiryhmä tähtää positiiviseen loppuvuoteen.

”Liiketoimintamme kasvu pohjaa määrätietoiseen panostukseen asiakkaidemme taloudellisen tilanteen edistämiseksi sekä toimintaympäristömme syvään ymmärrykseen. Uskomme näin ollen koko vuoden tuloksen muodostuvan hyväksi”, Alameri kommentoi.

Lisätiedot:

Karri Alameri,
Toimitusjohtaja, Säästöpankkiliitto
+358 45 656 5250 karri.alameri@saastopankki.fi

Ville Mikkola
Talousjohtaja, Säästöpankkiliitto
+ 358 40 820 6950 ville.mikkola@saastopankki.fi

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia