Saga Furs Oyj rikkoi taas ennätyksiä

Report this content

Saga Furs Oyj     Pörssitiedote    18.03.2013     klo 18.00

Tänään päättyneen Saga Furs Oyj:n kansainvälisen huutokaupan välitysmyynnin arvo oli jälleen kaikkien aikojen ennätys. Kuusipäiväisen, yhtiön tilikauden tärkeimpiin lukeutuvan huutokaupan välitysmyynnin arvoksi muodostui 368 miljoonaa euroa (305 miljoonaa euroa vuosi sitten). Tästä suoraan Suomeen kanavoituvan vientitulon osuus oli 181 miljoonaa euroa.

- Kansainvälisillä muotiviikoilla, joissa esiteltiin 2013-2014 syksyä ja talvea, turkiksia oli eri muodoissaan useimpien huippusuunnittelijoiden mallistoissa, mikä antoi lisäpotkua juuri tapahtumien jälkeen ajoittuvalle huutokaupallemme, Saga Furs Oyj:n toimitusjohtaja Pertti Fallenius sanoo.

Huutokaupan suurin ostaja oli Hongkong/Kiina, mutta merkittäviä hankintoja tehtiin myös Venäjälle, Koreaan ja eurooppalaiselle muotiteollisuudelle. Kaikkien huutokaupassa myytyjen Saga®-minkinnahkojen keskihinta oli 75 euroa ja Saga®-ketunnahkojen 172 euroa.

Huutokaupan päätöspäivänä oli myyntivuorossa 500.000 Saga®- siniketunnahkaa. Tarjonta myytiin sataprosenttisesti, ja nahkojen keskihinnaksi muodostui 173 euroa, mikä on lähes samalla tasolla kuin yhtiön joulukuun huutokaupassa. Siniketunnahkojen suurin ostaja oli Hongkong/Kiina, mutta hankintoja tehtiin myös Venäjälle, Turkkiin ja Eurooppaan.

Maaliskuun huutokaupassa myytiin lähes 2,7 miljoonaa minkin- ja 817.000 ketunnahkaa, ja huutokauppaan osallistui yli 700 ostajaa.

Seuraava huutokauppa järjestetään 7.-12.6.2013.

Lisätietoja: Viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puhelin 050 5120 322.

Tilaa