Kiviniemen pronssitaistelu päättyi voltteihin

Report this content

Kristian Kiviniemen ja TGS Worldwiden kausi Ralli SM –sarjassa oli huimaa taistelua. Viimeinen koitos Turun seudulla loppui aivan kalkkiviivoilla kaatoon.

Kaksipäiväisenä ajettu päätösosakilpailu Ralli SM –sarjassa oli äärimmäisen jännittävä loppuun asti. SM1 –luokan mestaruuteen ajoi Teemu Asunmaa, joka niin ikään kilpailee sarjassa Škodalla.

Myös Kristian Kiviniemi oli hyvässä vauhdissa rallin alussa, kunnes pienet ongelmat alkoivat syödä parasta tuloskuntoa.

- Alku sujui hyvin siihen asti, kun nelospätkällä spinnattiin. Ajo tuli hyvällä rytmillä, mutta sitten käytiin ojassa ja välijäähdytin vähän rikkoontui. Iltapäiväksi auto kuitenkin saatiin taas kuntoon, Kiviniemi kertaa.

Mielessään Kiviniemi oli jo tyytynyt ajelemaan maaliin, kunnes taistelu alkoi uudelleen. Muutama kilometri ennen maalia matka päättyi kuitenkin ulosajoon, josta Kiviniemi ja kartanlukija Enni Mälkönen selvisivät säikähdyksellä.

- Ajeltiin vain, kunnes huomattiin, että Emilillä (Lindholm) oli ollut jotain ongelmia, ja olimme taas taistelemassa pronssista. Toiseksi viimeisellä linja meni vähän nypyltä leveäksi peltoon ja tehtiin voltit. Häjyn näköiseksi auto meni, mutta onneksi kumpaakaan ei sattunut.

Kolmesti kauden aikana Kiviniemi ylsi palkintokorokkeelle. Vaikka mitali jäi uupumaan, jäi kaudesta positiivinen tuntuma kokonaisuudessaan. Ulosajoa Kiviniemi ei jäänyt sen isommin harmittelemaan.

- Turha sitä on jossitella, oli vain koetettava ajaa. Hyviäkin juttuja kauteen mahtui, mutta pettynyt tietysti olen, ettei mitaleille ylletty. Virheitä tuli tämän pituiseen kauteen liikaa, ynnää Kiviniemi.

 

Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku

Lopputulokset:

  1. Teemu Asunmaa 50.34,2
  2.  Juha Salo +7,2
  3. Jari Ketomaa +56,5

Loppupisteet – SM1 –luokka:

  1. Teemu Asunmaa 139,5
  2. Juha Salo 133
  3. Emil Lindholm 85

YHTEYSTIEDOT

Kari Aalo
Viestintäpäällikkö
+358 10 436 2112
kari.aalo(at)skoda.fi

Multimedia

Multimedia