Vähän vaikea päivä. Yritettiin tulla puhtaasti ja saatiin muutama hyvä aika, mutta sitten rengasrikko tiputti meidät alas tuloksissa. Lauantain jälkeen ollaan kuitenkin kuudennella sijalla, mutta aikaero kärkeen on neljä minuuttia.
- Meille menee ihan hyvin, mutta on pakko ajaa täysillä, sillä Pontus tulee lujaa takana. Olen yrittänyt myös ajaa rauhassa, jos olen pystynyt, koska emme halua rengasrikkoa. Huomisesta tulee mielenkiintoinen päivä.
- Tiellä oli paljon pölyä ja ajoin yhden risteyksen pitkäksi. Törmäsimme aitaan, jonka metallilanka leikkasi jäähdytyksen katteen irti ja jätti aukon kattoon. Kartturini Jonne Halttunen joutui pitelemään katteen palasia yhdessä ja nuottivihkoa toisessa kädessä.