Legendaarinen Radisson Blu Seaside Hotel uudistuu

Report this content

”Tribuuttia Stadille” on suunniteltu yhdessä lähialueen asukkaiden ja yritysten kanssa. 

Hietalahdenrannassa sijaitseva Radisson Blu Seaside Hotel kokee täydellisen muodonmuutoksen. Uudistuksen jälkeen Seaside on entistä vahvemmin modernin Helsingin ja sen ilmiöitä esittelevä elävä tarina. Muutos alkoi tammikuun alussa ja se toteutetaan kolmessa vaiheessa. Ensimmäisenä uudistuu 90-luvulla rakennettu välisiipi, joka yhdistää lähes 100 vuotta vanhat, entiset Valion juustovaraston ja Nobel-palkitun tutkijan A.I. Virtasen elintarvikelaboratoriotilat toisiinsa. Siivessä on 94 hotellihuonetta, kolme kaksikerroksista loftia sekä hotellin ravintola- ja kokoustilat. Uudistuksen ensimmäinen osa avautuu 15. kesäkuuta 2016.

Muodonmuutoksessa ei ole kyse vain seinistä. Seasidesta rakennetaan tribuutti myös stadilaiselle elämänmenolle, mikä näkyy myös palveluissa, tapahtumissa ja hotellin tunnelmassa. Hotellin uudistuksella on haluttu myös tukea Helsingin kaupungin strategisia tavoitteita viihtyisien kaupunkiympäristöjen rakentamiseksi, joissa ihmisten on mukava asua ja työskennellä. Seasiden uudistusta onkin suunniteltu yhdessä naapureiden ja helsinkiläisten kanssa. Avoimena ovat olleet esimerkiksi suuren suojaisen sisäpihan, 900 neliön kellarin ja Katto Loungen käyttötarkoitus.

- Helsinkiläisiltä tulleissa ideoissa korostui yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Kaupunkiin tarvitaan lisää tiloja, joissa kaupunkilaiset voivat kokoontua ja synnyttää yhdessä uusia asioita. Haluan Seasidesta mielenkiintoisen, luovan ja urbaanin hotellin, joka on avoin kaikille kaupunkilaisille. Sisäpihalle esimerkiksi tulee pop-upina moderni sirkus, jonne myydään show&dinner-paketteja. Siellä voi tapahtua myös paljon muuta; muotiviikkoja, autojen esittelyitä, kaupunkitapahtumia ynnä muuta, hotellinjohtaja Roni Huttunen visioi.

- Haluamme kannustaa myös kokousasiakkaitamme ottamaan kaiken hyödyn irti yhteisistä koontumisista, ja siksi meille tulee Stadin luovimmat kokoustilat. Tilojen suunnittelussa meillä on mukana asiantuntija, jolla on vankka kokemus eri tunnetilojen luomisesta muun muassa valaistuksella ja äänillä, kertoo Roni Huttunen.

Radisson Blu Seaside Hotellin uudistuksen kahdessa seuraavassa vaiheessa paneudutaan hotellin historiallisempiin osiin. Ne uudistetaan rakennusten klassista sekä teollista ja rouheaa henkeä korostaen ja tuomalla niihin modernia ylellisyyttä. Huoneisiin tulee muun muassa Suomen ensimmäiset ja ainoat 85 double king -huonetta, joissa on kaksi kaksi metriä leveää sänkyä sekä erilliset wc:t ja suihkutilat. Huoneet toimivat esimerkiksi nelihenkiselle perheelle sellaisenaan eikä lisävuoteita tarvita. Ne ovat myös erinomainen ratkaisu ryhmille ja työporukoille, joissa kaksi tai useampi vieras jakaa huoneen.

Seasiden signature-sviitti valmistuu uudistuksen viimeisessä vaiheessa. Suoraan Katto Loungen alapuolelle rakennettavassa sviitissä on kaksi kattoterassia, joista molemmista on huikaisevat näkymät merelle ja Jätkäsaareen. Koko uudistus on valmis kesäkuussa 2017.

- Hotellin toiminta on koko ajan käynnissä, eikä uudistuksesta tule häiriöitä asukkaille. Tämän mahdollistaa se, että Seaside koostuu kolmesta eri rakennuksesta. Saamme rajattua muutokset aina yhteen osaan kerrallaan”, Roni Huttunen sanoo.

Uudistumisen myötä Seaside vahvistaa rooliaan Suomen kahdeksan uniikin Radisson Blu Hotellin ketjussa. Jokainen hotelli tarjoaa identiteettinsä ja tarinoidensa kautta yksilöllisen tavan kokea kansainvälisen Radisson Blu -brändin vahvuudet.

Lisätiedot:

Roni Huttunen, roni.huttunen@radissonblu.com, p. 040 848 5604.

Radisson Blu Seaside Hotel

Seaside avattiin hotellina vuonna 1993. Sitä ennen tiloissa toimivat muun muassa Valion juustovarasto ja biokemiallinen tutkimuslaitos, jossa A.I. Virtanen kehitti Nobel-palkitun AIV-rehun. Hotelli oli 90-luvun kuumina kaupunkikulttuurin nousuvuosina sen hetken luovan bisneskerman suosiossa. Monet heistä asuivat kattosviiteissä pitkiä jaksoja. Hotellin edessä Hietalahdessa oli pitkään esillä myös silloisen tasavallan presidentti Mauno Koiviston silloisen vävyn Jari Komulaisen venäläisvalmisteinen sukellusvene. Radisson Blu Seaside Hotellin monipuoliset kokoontumistilat ovat tehneet siitä suositun kokous- ja tapahtumahotellin. Hotellin huonemäärä tulee olemaan 347.

Radisson Blu -hotelliketju kuuluu Carlson Rezidor Hotel Groupiin, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista hotelliryhmittymistä. Ryhmään kuuluvat Radisson Blu -hotellien lisäksi Quorvus Collection, Radisson, Radisson Red, Park Plaza, Park Inn by Radisson and Country Inns & Suites By Carlson -hotellit. Carlson Rezidor Hotel Groupilla on yli 1 350 hotellia yli 100 maassa ympäri maailmaa. Radisson Blu Hotelleja on Suomessa pian kahdeksan, joista neljä Helsingissä sekä yksi Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Hotellien liiketoiminasta pääkaupunkiseudulla sekä Tampereella ja Oulussa vastaa Sokotel Oy ja Turussa Turun Osuuskauppa. Hotellit ovat keskittyneet tarjoamaan yksilöllisiä elämyksiä, ja yhteistä niille on kansainvälisesti palkittu palvelun laatu. Kaikki Suomen hotellit ovat Green Key -sertifioituja. Carlson Rezidor Hotel Group on valittu jo kuutena vuonna peräkkäin maailman eettisimpien yritysten joukkoon.

Radisson Blu Hotellit Suomessa:

Radisson Blu Plaza Hotel – Our Stage, Your Story

Radisson Blu Royal Hotel – Tapahtumatalo aitiopaikalla

Radisson Blu Seaside Hotel – Helsinkiläistä elämänmenoa

Radisson Blu Hotel Espoo – The Log out Zone

Radisson Blu Marina Palace Hotel Turku – Lupa nauttia

Radisson Blu Hotel Oulu – Tekee kaiken mahdolliseksi

Radisson Blu Aleksanteri Hotel Helsinki – Helmi kaupungin sydämessä (23.3.2016)

Radisson Blu Grand Hotel Tammer – Suurten tarinoiden näyttämö (31.3.2016)

Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi Suomessa pian seitsemää Radisson Blu Hotellia sekä kuuttatoista Sokos Hotellia. Sokotel Oy toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Radisson Blu Marina Palace Hotellin liiketoiminnasta Turussa vastaa Turun Osuuskauppa.              

Carlson Rezidor Hotel Group on maailman suurimpia ja dynaamisimpia hotelliyhtiöitä. Kansainväliseen hotelliryhmään kuuluu yli 1 350 toiminnassa tai kehitteillä olevaa hotellia, 180 000 huonetta yli 105 maassa. Sen vahvoja maailmanlaajuisia brändejä ovat Quorvus Collection, Radisson Blu®, Radisson®Radisson Red, Park Plaza®, Park Inn®by Radisson ja Country Inns & Suites By CarlsonSM. Carlson Rezidor -konserni työllistää 85 000 henkilöä ympäri maailman.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit