Luonnonkosmetiikan suosio kasvaa rytinällä

Report this content

Sertifioitu luonnonkosmetiikka ei ole enää pienen kohderyhmän erikoisuus vaan koko kansaa kiinnostava trendi. Tästä kertoo Sokos- ja Emotion-myymälöissä viime vuosina nähty hurja kasvusuuntaus, jossa luonnonkosmetiikan myynti on tuplaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Valikoimasta löytyy nyt vaihtoehtoja kaikille. Uusimpana Suomeen on saapunut luksusmerkki Tata Harper.

Luonnonkosmetiikan myynti on kasvanut 150 % vuodesta 2010 Sokos- ja Emotion-myymälöissä. Vauhti kiihtyi erityisesti vuodesta 2013, jonka jälkeen myynti on tuplaantunut. Suosion kasvulle ei näy loppua.

Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa 100 % ainesosista on peräisin luonnosta eikä tuotteissa ole lainkaan laboratoriossa valmistettuja synteettisiä aineita kuten säilöntä- tai väriaineita.

- Luonnonkosmetiikka on kehittynyt valtavasti viime vuosina ja uusia merkkejä tulee jatkuvasti markkinoille. Mekin laajennamme valikoimaamme koko ajan. Tuotteita löytyy nyt kaikista hintakategorioista, esimerkiksi elokuussa Suomessa myyntiin tullut amerikkalainen Tata Harper on luonnonkosmetiikan luksusta. Ihonhoitotuotteiden lisäksi värikosmetiikan suosi kasvaa luonnonkosmetiikassa, kuvailee hankintapäällikkö Mona Davidsson SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjuohjauksesta.

Korealainen kosmetiikka on suurinta huutoa ja keväällä Sokoksen ja Emotionin valikoimiin saapui Whamisa-sarja, joka on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Korealaisen kosmetiikan suosio perustuu tuotteiden tehokkuuteen. Korealaisten kauneusrutiinit ovat pikkutarkkoja: päivittäinen ihonhoito saattaa sisältää 20 eri tuotetta. Trendinä onkin nyt kerrostaminen: ihoa kosteutetaan yhä uudelleen ja uudelleen suosituilla kasvovesillä. Aasiassa tuotekehitys on myös innovatiivista. Esimerkiksi tuotteiden säilyvyyteen on kehitetty luonnollinen fermentointiprosessi.

- Luonnonkosmetiikka kiinnostaa nyt koko kansaa: Ihmiset ovat heränneet pohtimaan kosmetiikan kemikaalikuormitusta itselleen ja ympäristölle. Nuoret ovat erityisen tiedostavia. Ilmiö painottuu toki naisiin, miehet eivät vielä aktiivisesti kysy luonnonkosmetiikkaa myymälöissämme. Mutta koska naiset ostavat myös miehille tuotteita, käyttää moni suomalaismies sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, kertoo Mona Davidsson.

Luonnonkosmetiikka on niin kysyttyä, että uudistetuissa tavarataloissa on sertifioidun luonnonkosmetiikan merkit koottu esillepanoissa yhteen, jotta asiakkaan on nämä helppo nyt löytää. Uudenlainen toteutus on jo nähtävillä Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän Sokoksilla. Myös Kuopio saa omansa syksyn aikana ja Turku ja Wiklundin perusparannuksen valmistuessa.

Lisätietoja:

Mona Davidsson, hankintapäällikkö, SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjuohjaus

010 76 81139, mona.davidsson@sok.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia