S-ryhmä suunnittelee Marks & Spencerin franchising-toimintojen tehostamista
S-ryhmä suunnittelee Marks & Spencer -ketjun franchising-toimintojen tehostamista Suomessa. Suunnitelmat voivat johtaa Hämeenlinnan ja Lappeenrannan Marks & Spencer -myymälöiden sulkemiseen sekä muiden yksiköiden myymälätilan pienentämiseen.
S-ryhmä avasi ensimmäisen brittiläisen Marks & Spencer -ketjun suomalaisen franchising-myymälän kaksi vuotta sitten Helsinkiin ja tällä hetkellä Marks & Spencer-myymälöitä on Suomessa yhteensä kuusi. S-ryhmän Marks & Spencer -tavaratalot toimivat Suomessa franchising-sopimuksella, ja toiminnasta vastaavat pääasiassa S-ryhmän alueosuuskaupat.
”Tavoitteenamme on, että S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekauppa on kilpailukykyistä, asiakkaita houkuttelevaa ja kannattavaa. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Marks & Spencerin valikoimiin sekä tuotteiden hinta–laatu-suhteeseen, mutta meidän pitää tehostaa toimintamalliamme saavuttaaksemme myös taloudelliset tavoitteemme”, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine toteaa.
”Vaatekauppa on käynyt Suomessa jo pitkään verkkaisesti. Tästä johtuen franchising-liiketoimintamme Marks & Spencerin kanssa ei ole kehittynyt täysin tavoitteidemme mukaisesti ja tarvitsemme S-ryhmässä muun muassa synergiaa lisääviä toimenpiteitä ketjun kannattavuuden parantamiseksi”, Laine jatkaa.
Marks & Spencerin kansainvälisen franchising-toiminnan johtaja James Harvey sanoi: ”Olemme sitoutuneita franchising-liiketoimintaamme Suomessa, ja tarjoamme jatkossakin asiakkaille laadukkaita ja tyylikkäitä vaatteita. Franchising-kumppanimme S-ryhmän tänään tekemät ehdotukset auttavat ketjua keskittymään asiakkaiden ostoskokemuksen parantamiseen ja kannattavuuden edistämiseen Suomen myymälöissämme.”
S-ryhmän tavoitteena on muun muassa tehostaa Marks & Spencer -ketjun myymälöiden tilankäyttöä. Suunnitelmat voivat johtaa Hämeenlinnan ja Lappeenrannan Marks & Spencer -myymälöiden lopettamiseen vuoden 2017 aikana.
Marks & Spencer -ketjun kannattavuuden parantamiseen tähtäävien suunnitelmien johdosta SOK:n Marks & Spencer -ketjuohjauksessa sekä Osuuskauppa Hämeenmaan Hämeenlinnan, Etelä-Karjalan Osuuskaupan Lappeenrannan, Osuuskauppa Keskimaan Jyväskylän ja Osuuskauppa Varuboden Oslan Porvoon Marks & Spencer -myymälöissä aloitetaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
Suunnitelmat voivat johtaa S-ryhmän Marks & Spencer -ketjuohjauksessa sekä Marks & Spencer myymälöissä yhteensä enintään noin 15 henkilön irtisanomiseen. Henkilöstövaikutukset pyritään minimoimaan ja esimerkiksi yhteistoimintaneuvotteluita käyvien osuuskauppojen työntekijöille pyritään tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan töitä kunkin osuuskaupan muista toimipisteistä.
Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske S-ryhmän Helsingin ja Tampereen Marks & Spencer -myymälöiden henkilökuntaa tai muita S-ryhmän toimipaikkoja. Tavoitteena on, että Marks & Spencer -ketjun tehostamiseen liittyvät suunnitelmat ovat kokonaisuudessaan valmiita alkukeväästä 2017.
Lisätiedot:
SOK ja Helsingin Marks & Spencer: SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine, SOK, p. 010 76 81011
Osuuskauppa Keskimaa: toimialajohtaja Reima Loukkola, p. 010 76 73042
Etelä-Karjalan Osuuskauppa: marketkaupan johtaja Olli Kurppa, p. 010 76 20 011
Pirkanmaan Osuuskauppa: toimialajohtaja Ville Jylhä, p. 010 767 0079
Osuuskauppa Hämeenmaa: toimialajohtaja Jouni Viljanen, p. 0500 845930
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag: tavaratalopäällikkö Beatrice Gustafsson-Itkonen, p. 010 76 59427
Marks & Spencer: Corporate PR, corporate.press@marks-and-spencer.com p. +44 20 8718 1919
Marks & Spencer
- Marks & Spencer (M&S) on yksi Ison-Britannian johtavista jälleenmyyntiketjuista. M&S myy laadukkaita mutta edullisia vaatteita ja sisustustavaroita sekä ensiluokkaisia elintarvikkeita.
- Vuonna 1884 perustettuun Marks & Spencer -ketjuun kuuluu yli 930 myymälää Britanniassa sekä 466 kansainvälistä myymälää.
- 8.11.2016 Marks & Spencer esitti suunnitelmat 53 täysin omistamansa kansainvälisen myymälän sulkemisesta kymmenellä markkina-alueella ja keskittyvänsä kehittämään asiakaslupausta yhdessä olemassa olevien franchising-kumppaneidensa kanssa. Lisätietoja: http://corporate.marksandspencer.com/media/press-releases/2016/marks-and-spencer-group-plc-half-year-results-for-26-weeks-ended-1-october-2016-and-strategic-update
S-ryhmä
- S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupan alan yritysryhmä, jonka keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä rautakauppa.
- S-ryhmä muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK), 20 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja kahdeksasta paikallisosuuskaupasta.
- S-ryhmä on tehnyt yhteistyötä Marks & Spencerin kanssa vuodesta 2014, ja sillä on Suomessa kuusi M&S-myymälää.