• news.cision.com/
  • SOK/
  • SOK suunnittelee rautakaupan liiketoiminta-alueen ohjauksen uudistamista

SOK suunnittelee rautakaupan liiketoiminta-alueen ohjauksen uudistamista

Report this content

SOK suunnittelee S-ryhmän rautakaupan alueen ohjaustoimintojen liittämistä SOK Marketkaupan ketjuohjaukseen.  Uudistukseen liittyen SOK aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka voivat johtaa enimmillään 30 työntekijän irtisanomiseen.

SOK suunnittelee SOK Rautakaupan ketjuohjauksen lakkauttamista ja S-ryhmän rautakaupan alueen ohjaustoimintojen liittämistä SOK Marketkaupan ketjuohjaukseen. Uudistuksen taustalla on muun muassa perinteisen rautakaupan murros.

– Esimerkiksi sisustamisen, pihan ja puutarhan sekä rakentamisen tuotteita myydään rautakauppa- ja erikoisliikeketjujen lisäksi yhä enemmän myös marketeissa, halpahintamyymälöissä sekä verkossa. Tavoitteenamme on jatkossa hyödyntää tiiviimmin S-ryhmän marketketjujen, kuten Prismojen, vahvuuksia rautakauppaketjuissamme Kodin Terrassa ja S-Raudassa. Jo nyt esimerkiksi monet Prismat myyvät rakentamisen ja remontoinnin tuotteita.  S-ryhmä panostaa rautakaupassa entistä vahvemmin myös monikanavaisuuteen, niin verkkoon kuin kivijalkamyymälöihin, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine toteaa.

Suunnitellulla uudistuksella lisätään synergiaa ja kustannustehokkuutta S-ryhmän rautakaupan alueella.

– Uusien kasvumahdollisuuksien lisäksi etsimme myös mahdollisuuksia tehostaa toimintaa. Pyrimme minimoimaan toimenpiteistä aiheutuvat henkilöstövaikutukset, mutta valitettavasti niiltäkään ei voida välttämättä täysin välttyä SOK:ssa, Laine jatkaa.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat SOK Rautakaupan ketjuohjauksen koko henkilöstöä sekä osaa SOK Marketkaupan ketjuohjauksen henkilöstöstä.

Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske SOK:n ja SOK-yhtymän muita toimintoja, kuten S-Verkkopalvelut Oy:tä tai Inex Partners Oy:tä.

SOK:n yhteistoimintaneuvottelut eivät vaikuta alueosuuskauppojen henkilöstöön, rautakaupan toimipaikkoihin eivätkä asiakasomistajien saamiin palveluihin.

Tavoitteena on, että SOK Rautakaupan ketjuohjauksen lakkauttamista ja S-ryhmän rautakaupan alueen ohjaustoimintojen liittämistä SOK Marketkaupan ketjuohjaukseen koskevat suunnitelmat ovat valmiita marraskuun lopussa.

Lisätietoja:

SOK kenttäjohtaja Arttu Laine, SOK, p. 010 76 81011