Valkoviini ohitti punaviinin ravintolapöytien seurustelujuomana

Report this content

Punaviini oli ennen selkeä suomalaisten suosikkiviini. Valkoviini ja kuohuviini ovat kuitenkin jo pitkään kasvattaneet suosiotaan ja uusimpien tilastojen mukaan S-ryhmän ravintoloissa valkoviini on kaikista asiakasomistajaviineistä suosituin. Valkoviiniä ja kuohuviiniä nautitaan ravintoloissa erityisesti kesällä.

Punaviinillä oli aiemmin vahva paikkansa ravintolapöydissä ja ne olivat asiakasomistajaviineistä myydyimpiä vuosikaudet: niiden osuus oli pitkään lähes puolet kaikista viineistä. Viimeisen kahden vuoden* aikana ensin valkoviini ja sitten myös kuohuviini ohittivat suosiossaan punaviinin. Erot ovat pieniä ja kaikkia kolmea viinityyppiä nautitaankin nyt keskenään suunnilleen saman verran S-ryhmän ravintoloissa.

- Viinien menekki on vuosien varrella kokonaisuudessaan kasvanut maltillisesti, koska kulutustottumukset muuttuvat ja entistä useammin alkoholivalinta kohdistuu väkevien sijasta miedompiin alkoholeihin. Toisaalta myös oluen ja siiderin sijaan valitaan yhä useammin lasi viiniä, kertoo johtaja Harri Havia SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

- Samalla tuotteiden nautintokerrat ovat harventuneet, mutta kun nautitaan, niin elämyksistä ja kokemuksista ollaan valmiita maksamaan. Niinpä erityisesti samppanja on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, samalla kun makutottumukset ovat siirtyneet kuivempaan suuntaan.

S-ryhmän ravintoloissa vierailee vuosittain 30 miljoonaa asiakasta ja viiniä myydään yli miljoona pulloa. Noin puolet myydyistä viineistä on asiakasomistajaviinejä, jotka ovat hinta-laatu-suhteellaan vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten pöydissä. Seurusteluun sopivina viineinä ne antavat kuvan suomalaisten maku- ja kulutustottumuksista maanlaajuisesti. Asiakasomistajaviinien myyntejä seurataan aina toukokuusta seuraavan vuoden huhtikuuhun, jolloin viinivalikoimaa vaihdetaan.

Lämmin alkukesä lisäsi viinien myyntiä

Valkoviini ja kuohuviini ovat läpi vuosien olleet kesällä suositumpia kuin punaviini. Sää kuitenkin aina myös vaikuttaa asiaan: kylmänä ja sateisena kesänä punaviiniä myydään enemmän kuin aurinkoisilla terassikeleillä. Jos toukokuu yhtään antaa suuntaviivaa alkavasta kesästä, voi odotettavissa olla huippukesä kevyille viineille.

Erityisesti kesäajan terassijuomaksi mielletty roséviini kasvattaa myös hiljalleen suosiotaan. Rosén myynti on S-ryhmän ravintoloissa kuitenkin edelleen selvästi muita viinejä pienempää. Käytännössä roséta myydään lähinnä pääkaupunkiseudulla, eikä se ole löytänyt samaan tapaan kansan suosioon kuin esimerkiksi länsinaapurissa Ruotsissa.

Onko viinien suosiossa muuten eroja eri puolilla Suomea?  Harri Havia kertoo:

- Trendit tulevat nopeammin pääkaupunkiseudulle, mutta osa trendeistä voi myös jäädä vain tänne ja poistua unholaan uusien trendituulten puhaltaessa. Yleisellä tasolla kaksi- tai ruotsinkielisillä alueilla kuluu enemmän samppanjaa, mutta toisaalta nautitaan hillitymmin. Lappiin taas mennään loma-aikoina, jolloin luontaisesti alkoholia kulutetaan enemmän kuin normaaliarjessa. Lapin talvisesonkeja ovat mm. talvilomaviikot ja pääsiäinen jolloin syödään tyypillisesti punaista lihaa ja lammasta, jolloin punaviini kohdistuu usein ruokajuomaksi. Muutenkin Pohjois-Suomessa punaviini pitää edelleen pintansa suosikkiviininä.

 

*Asiakasomistajaviinien kausi on vuosittain toukokuusta huhtikuuhun. Luvuissa on huomioitu asiakasomistajaviininä kyseisellä kaudella myytyjen viinien koko myynti, josta osa ylitti varsinaisen sopimuskauden.

Lisätietoja:

Harri Havia, johtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, 010 768 2840, harri.havia@sok.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia