SOTKAMO SILVER JULKISTAA OSAKEANTEJA KOSKEVAN ESITTEEN

Report this content

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-AFRIKASSA, UUDESSA-SEELANNISSA, YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN, LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA TAI EDELLYTTÄISI LISÄDOKUMENTTIEN LAATIMISTA TAI REKISTERÖINTIÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ, RUOTSIN LAINSÄÄDÄNNÖN VAATIMUSTEN LISÄKSI. TÄMÄ LEHDISTÖTIEDOTE EI OLE ESITE TAI TARJOUS ARVOPAPEREIDEN MYYMISEKSI. ARVOPAPEREITA EI SAA MYYDÄ YHDYSVALLOISSA, ELLEI NIITÄ OLE REKISTERÖITY YHDYSVALTAIN ARVOPAPERI- JA PÖRSSIKOMISSIOSSA TAI ELLEI REKISTERÖINTIVELVOLLISUUDESTA OLE POIKKEUSTA YHDYSVALTAIN VUODEN 1933 ARVOPAPERILAIN, MUUTOKSINEEN, MUKAISESTI. SOTKAMO SILVERIN TARKOITUKSENA EI OLE REKISTERÖIDÄ MITÄÄN OSAA OSAKEANNISTA YHDYSVALLOISSA EIKÄ TARJOTA MERKINTÄOIKEUKSIA TAI OSAKKEITA YLEISÖLLE YHDYSVALLOISSA. MUITA RAJOITUKSIA SOVELLETAAN. KATSO TÄRKEÄT TIEDOT LEHDISTÖTIEDOTTEEN LOPUSTA.

 

Sotkamo Silver AB (“Sotkamo Silver” tai “Yhtiö”) tiedotti 17.1.2023, että Yhtiön hallitus on päättänyt merkintäetuoikeusannista (”Merkintäetuoikeusanti”) ja suunnatusta osakeannista (”Suunnattu Osakeanti” ja yhdessä Merkintäetuoikeusannin kanssa ”Osakeannit”). Osakeannit hyväksyttiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidettiin 16.2.2023. Osakeantien lopulliset ehdot julkistettiin 10.2.2023.

 

Osakeanteja koskevalle esitteelle on tänään 17.2.2023 saatu Ruotsin Finanssivalvonnan hyväksyntä ja rekisteröinti.

 

Esite (ruotsin kielellä) ja markkinointiesite (suomen kielellä) tulevat olemaan saatavilla Yhtiön verkkosivustolla (www.silver.fi/fi/merkintaetuoikeusanti-2023). Esite tulee olemaan myös saatavilla Ruotsin Finanssivalvonnan verkkosivustolla (www.fi.se).

 

Osakeantien merkintäaika alkaa 22.2.2023.

 

Sotkamo Silver järjestää keskiviikkona 22.2.2023 virtuaalisen yhtiöesittelytilaisuuden, jossa Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Jalasto ja talousjohtaja Tommi Talasterä kertovat Yhtiöstä ja Osakeanneista. Yhtiöesittelytilaisuus alkaa 22.2.2023 kello 18:00 Suomen aikaa osoitteessa https://sotkamosilver.videosync.fi/webcast-22022023

 

Osakeantien aikataulu

 

          16.2.2023: Viimeinen kaupankäyntipäivä osakkeilla, jotka oikeuttavat merkintäoikeuksien saamiseen

          17.2.2023: Ensimmäinen kaupankäyntipäivä osakkeilla ilman merkintäoikeuksia

          20.2.2023: Merkintäetuoikeusannin täsmäytyspäivä

          22.2.–2.3.2023: Merkintäoikeudet kaupankäynnin kohteena Suomessa

          22.2.–3.3.2023: Merkintäoikeudet kaupankäynnin kohteena Ruotsissa

          22.2.–8.3.2023: Osakeantien merkintäaika

          Arviolta 10.3.2023: Osakeantien lopullisten tulosten julkistaminen

 

Yhteyshenkilö

Mikko Jalasto, konsernijohtaja, puh. +358 50 482 1689

Tiedote on toimitettu julkistettavaksi 17. helmikuuta 2023 klo 15:30 Ruotsin aikaa.

Viralliset pörssitiedotteet ovat ruotsinkielisiä. Käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen, tällöin sovelletaan ruotsinkielistä versiota.

 

Tietoa Sotkamo Silver AB:stä

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on kehittää ja hyödyntää mineraaliesiintymiä huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa Hopeakaivoksen Sotkamossa, jonka tuotanto alkoi maaliskuussa 2019. Lisäksi Yhtiöllä on mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.

Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 päälistalla NASDAQ Helsingissä.

ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910.

Legal Entity Identifier (LEI) tunnus on 213800R2TQW1OZGYDX93.

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.silver.fi

Yhtiön lehdistötiedotteet ja taloudelliset tiedotteet jakaa Cision Sverige ja ne ovat saatavilla verkkosivustolla www.silver.fi

 

Tärkeää tietoa

Tämän tiedotteen julkistamiselle ja levittämiselle voi olla lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Kyseisissä valtioissa oleskelevien henkilöiden tulee ottaa selvää kyseisistä rajoituksista ja toimia niiden mukaisesti. Tämän tiedotteen vastaanottaja on vastuussa lehdistötiedotteen ja sen sisällön käyttämisestä soveltuvan valtion lakien mukaisesti.

Tämä lehdistötiedote ei sisällä eikä muodosta kehotusta eikä tarjousta hankkia, myydä, merkitä tai muutoin käydä kauppaa Sotkamo Silverin osakkeilla, merkintäoikeuksilla tai muilla arvopapereilla. Tarjous arvopapereiden tehdään ainoastaan esitteellä, jonka Ruotsin Finansispektion on hyväksynyt ja rekisteröinyt ja joka julkistetaan Sotkamo Silverin omalla verkkosivustolla. Esite sisältää mm. arvopapereihin ja Yhtiöön liittyviä riskitekijöitä sekä valikoituja taloudellisia tietoja. Mikään viranomainen ei ole hyväksynyt tätä tiedotetta, eikä tämä tiedote ole esite. Sijoittajien ei tule merkitä tai hankkia mitään tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita muutoin kuin Sotkamo Silverin julkaiseman esitteen tietojen perusteella.

Tätä tiedotetta ei ole suunnattu henkilöille, jotka oleskelevat Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa tarjous tai merkintäoikeuksien, väliaikaisten osakkeiden tai uusien osakkeiden myynti ei ole sallittua. Tätä tiedotetta ei saa julkistaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, tai missään muussa sellaisessa valtiossa, jossa kyseinen toimenpide olisi kokonaan tai osittain oikeudellisten rajoitusten alainen tai jossa tällainen toimenpide edellyttäisi lisäesitteitä, tarjousasiakirjoja, rekisteröintejä tai muita toimenpiteitä Ruotsin lainsäädännön edellyttämän lisäksi. Tämän lehdistötiedotteen sisältämiä tietoja ei saa välittää, jäljentää tai julkistaa tavalla, joka olisi ristiriidassa tällaisten rajoitusten kanssa tai edellyttäisi tällaisia lisäesitteitä, tarjousasiakirjoja, rekisteröintejä tai muita toimenpiteitä. Näiden ohjeiden noudattamatta jättäminen voi johtaa sovellettavan lain rikkomiseen. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevista Osakeanneista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaella eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote voidaan jakaa ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain Relevanteille henkilöille, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tehdään ainoastaan Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.

Tämä tiedote jaetaan Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa asetuksen (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) alaisesti vain henkilöille, jotka ovat Esiteasetuksen tarkoittamassa merkityksessä kokeneita sijoittajia kyseisessä jäsenvaltiossa, eikä henkilön, joka ei ole Relevantti henkilö tai kokenut sijoittaja, tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.

Tämä tiedote saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat mm. lausumat Yhtiön tulevaisuudesta, kasvusta, muista markkinaennusteista ja muista Osakeanteja koskevista vaikutuksista.  Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Mikä tahansa tulevaisuutta koskeva lausuma tässä tiedotteessa on annettu tiedotteen päivämääränä, eikä Yhtiöllä ole velvollisuutta päivittää lausumia.

 
 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit