SRV MYY HTC KEILANIEMEN KOLME KIINTEISTÖÄ SAKSALAISELLE MEAG:LLE

SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.8.2007 kello 8.30                               

SRV MYY HTC KEILANIEMEN KOLME KIINTEISTÖÄ SAKSALAISELLE MEAG:LLE                

SRV Yhtiöt Oyj ja saksalainen MEAG MUNICH ERGO Kapitalanlagegesellschaf mbH ovat
allekirjoittaneet sopimukset HTC Keilaniemen kolmen kiinteistön kaupasta.       
Samalla allekirjoitettiin myös tonteille tulevien kolmen toimistorakennuksen    
rakentamista koskevat KVR-urakkasopimukset. Kaupan arvo on 89,4 miljoonaa euroa.

SRV rakentaa kolme 7-kerroksista toimistorakennusta, joiden yhteinen            
kokonaispinta-ala on 38.000 neliömetriä. Rakennukset valmistuvat vaiheittain    
31.3.2009 mennessä.                                                             

Kiinteistöille tulee yhteiset maanalaiset pysäköintitilat alueen muiden         
kiinteistöjen kanssa. Myös osa talotekniikasta on yhteistä.                     

”HTC Keilaniemi on hyvä esimerkki SRV:n pitkälle kehitetyistä                   
toimitilakonsepteista. SRV:n tavoitteena on lisätä omaperusteisia hankkeita. Nyt
solmittu sopimus tukee hyvin tätä SRV:n strategialinjausta”, sanoo SRV Yhtiöt   
Oyj:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.                                        

MEAG on Munich Re ja ERGO Vakuutusyhtiö-ryhmän varainhoitaja. MEAG:lla on       
toimistot New Yorkissa ja Hong Kongissa, se on kansainvälisesti suuntautunut ja 
hoitaa myös Munich Re Groupin ulkopuolisten asiakkaiden varoja. MEAG:n          
hallinnoima varallisuusarvo on tällä hetkellä noin 182 miljardia euroa, josta   
noin 13 miljardia on kiinteistösijoituksia. HTC Keilaniemi on MEAG:n ensimmäinen
sijoituskohde Suomessa.                                                         

SRV on myynyt aikaisemmin alueelta kolme kiinteistöä Neste Oilin Eläkesäätiölle.
Näiden rakennustyöt ovat käynnissä. Ensimmäisenä valmistuvat Neste Oilin        
pääkonttorirakennukset helmikuun loppuun 2008 mennessä.                         

SRV Yhtiöt Oyj                                                                  
Eero Heliövaara                                                                 
Toimitusjohtaja                                                                 

Lisätietoja:                                                                    

SRV Yhtiöt Oyj                                                                  
Varatoimitusjohtaja Timo Nieminen                                               
Puh. 0400 424 552                                                               

MEAG                                                                            
Tiedottaja Josef Wild                                                           
Puh. +49(0)89 2489 2072                                                         
Fax +49(0)89 2489 2075                                                          
jwild@meag.com                                                                  

Jakelu:                                                                         
Helsingin Pörssi                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet

Yrityksestä

SRV lyhyestiSRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 960 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston. SRV – Elämäsi rakentaja

Tilaa