SRV ottaa vetovastuun Jätkäsaaren ekokorttelin toteuttamisesta

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ    SIJOITTAJAUUTINEN   8.6.2012

Rakennuttajavastuu Jätkäsaaren ekokorttelin toimitiloista siirtyy Suomen itsenäisyyden juhlarahastolta Sitralta SRV:lle. Airut-ekokorttelia on suunniteltu Sitran johtamassa tutkimushankkeessa. Sitra jatkaa edelleen kehittäjän roolissa ja SRV toteuttaa hankkeen yhteistyössä vuokra-asuntoyhtiö VVO:n kanssa. Tämänhetkisten tietojen mukaan kortteli valmistuu vuoden 2015 lopussa.

”Jätkäsaaren ekokortteli Airut on vaativa mutta kiinnostava hanke. Kestävän kehityksen ja kannattavuuden tavoitteiden yhdistäminen vaatii syvälle menevää osaamista kehitystyössä. Haluamme ottaa kehitystyöstä parhaat ja toimivimmat ideat kaupallistettaviksi ja monistettaviksi – vain siten kestävät innovaatiot yleistyvät toimialallamme. Hankkeen onnistuminen edellyttää hyviä ja sitoutuneita yhteistyökumppaneita, kuten Sitra, VVO ja Helsingin kaupunki”, sanoo SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

Airut-korttelin suunnittelussa on pyritty minimoimaan rakentamisen hiilijalanjälki ja rakennusten energian kulutus. Kestävän kaupunkirakenteen mukaisesti yhteensä 22 000 neliön rakennusoikeus jakautuu monipuolisesti erityyppisiin tiloihin.

Kehityshankkeen tavoitteena on myös vahvasti ollut uusien konseptien ja toimintatapojen kehittäminen. Energiatehokas ja hiilineutraali rakentaminen on tulevaisuudessa välttämätöntä ja SRV haluaa olla eturintamassa uusien konseptien käyttöönotossa.

Lisätietoja:   
Timo Nieminen, SRV, varatoimitusjohtaja, puh. 0400 424 552
Juha Kostiainen, Sitra,  johtaja, viestintä ja yhteistyösuhteet, p. 0294 618 473 tai 0400 721 475

 

 

 

Tilaa