SRV toteuttaa Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen

Report this content

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN      22.11.2019      KLO 09.30

SRV toteuttaa Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen

SRV vahvistaa edelleen asemaansa yhtenä Suomen suurimpana sairaala- ja terveydenhuoltorakennusten rakentajana. Kirkkonummen kunta valitsi SRV:n historiansa suurimman investoinnin, uuden hyvinvointikeskuksen, rakennusurakan toteuttajaksi. Investoinnin kokonaiskustannusarvio on 44,5 miljoonaa euroa, josta SRV:n osuus on noin 32 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan marraskuussa.

Kirkkonummen hyvinvointikeskus valmistuu Jokiniittyyn uimahallin pohjoispuolelle arviolta kesällä 2022. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa jo tämän vuoden aikana. Rakennushanke, jonka kokonaisala on noin 12 500 brm2, käsittää hyvinvointikeskuksen sekä muuntamo- ja varavoimarakennuksen. Lisäksi toteutukseen kuuluvat tontin maa- ja piha-aluetyöt suunnitelmissa osoitetussa laajuudessa sekä eteläpuolinen LPA-kaava-alueelle suunniteltu paikoitusalue maa- ja pintarakenteineen sekä varusteineen.

”Pääsemme hyödyntämään Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen toteuttamisessa vuosien aikana kerryttämäämme kokemusta ja hyviä käytäntöjä terveydenhuollon ja vaativien erityistilojen rakentamisesta. Hyvinvointikeskuksen rakentamisessa sisäilman puhtauden hallinta ja kosteudenhallinta tulevat olemaan merkittävässä roolissa. Rakennamme Kirkkonummella parhaillaan myös elinkaarihankkeena toteutettavaa Jokirinteen oppimiskeskusta ja uutta pääkirjastoa”, toteaa SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Saku Kosonen.

Hyvinvointikeskus korvaa 80-luvulla rakennetun, jo huonokuntoisen keskustan terveysaseman sekä useita vuokratiloissa olevia toimipisteitä. Jokiniittyyn siirtyvät kaikki keskustan sosiaali- ja terveyskeskuksessa sijaitsevat palvelut sekä lähes kaikki perusturvan avopalvelut keskustan muista toimipisteistä. Hyvinvointikeskuksen palvelut tavoittavat asiakkaat vauvasta vaariin.

SRV:n vahva rooli terveyden- ja sairaanhoidon tilojen rakentajana näkyy ympäri Suomen. SRV on toteuttanut muun muassa Tampereen yliopistollisen sairaalan etupihan uudisrakennukset, Uuden lastensairaalan ja Helsingin Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen. SRV rakentaa parhaillaan Keski-Suomen Sairaala Novaa Jyväskylässä ja Siltasairaalaa Helsingissä.

Lisätiedot:

Juha Toimela, varatoimitusjohtaja, p. 040 594 5473, juha.toimela@srv.fi

Saku Kosonen, yksikönjohtaja, p. 040 549 1221, saku.kosonen@srv.fi

Outi Lehtinen, viestinnän suunnittelija, p. 040 623 2644, outi.lehtinen@srv.fi

 

Jakelu:

Tiedotusvälineet

www.srv.fi

 

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook    LinkedIn    Twitter   Instagram

 

SRV - Elämäsi rakentaja

 

SRV lyhyesti

SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 960 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

Tilaa