Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto palkitsi HYBRIT-hankkeen

Report this content

Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto on myöntänyt HYBRIT-hankkeelle ympäristöpalkinnon ”rohkeudesta ja nopeudesta”. SSAB:n, LKAB:n ja Vattenfallin käynnistämän hankkeen tavoitteena on tuottaa terästä ilman fossiilisia polttoaineita korvaamalla hiili fossiilittomalla sähköllä ja vedyllä. Tällöin terästuotannon päästöinä syntyy vettä hiilidioksidin sijaan. 

Ruotsin luonnonsuojeluviraston ympäristöpalkinto myönnetään kunnianhimoisista ja onnistuneista ympäristöteoista, jotka auttavat osaltaan ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja sen halutaan innostavan jatkuvaan kestävään ja kekseliääseen ympäristötyöhön.

Martin Pei, Hybrit Developmentin puheenjohtaja ja SSAB:n teknisestä kehityksestä vastaava johtaja, otti palkinnon vastaan Miljömålsdagarna-konferenssissa Ruotsin Karlskronassa.

"HYBRIT todistaa, että SSAB, LKAB ja Vattenfall voivat muuttaa terästeollisuutta. Mutta siihen tarvitaan rohkeutta, innovaatiota ja nopeutta. Siksi onkin upeaa, että HYBRIT huomioidaan näin. Myös monet muut teräsyhtiöt ovat jo tajunneet tämän mahdollisuuden, ja ehkäpä he ottavat meistä mallia. Sanoisin, että tämän palkinnon voittajia ovat Ruotsi ja koko maailma, koska muutostöiden ansiosta pystymme vähentämään päästöjämme 10 prosentilla Ruotsissa ja 7 prosentilla Suomessa. Lisäksi saatamme jatkossa pystyä vähentämään hiilidioksidipäästöjä muualla maailmassa", sanoo Martin Pei.

Rauta- ja terästeollisuus tuottaa 7 prosenttia maailmanlaajuisista hiilidioksidipäästöistä. Se kuuluu siis eniten hiilidioksidia tuottaviin teollisuudenaloihin. Maailman teräskysynnän odotetaan kuitenkin kasvavan väestönkasvun ja urbanisoitumisen myötä. Siksi SSAB, LKAB ja Vattenfall loivat HYBRIT-hankkeen tavoitteenaan tuottaa maailman ensimmäinen fossiiliton tekniikka, jolla tuotetaan terästä rautamalmista. Kun teräksentuotannossa käytetään fossiilitonta sähköä ja vetykaasua koksin ja hiilen sijaan, päästöinä muodostuu hiilidioksidin sijaan vettä. Ruotsin energiavirasto tukee HYBRIT-hanketta taloudellisesti.

Ruotsin ympäristönsuojeluviraston perustelut:

”HYBRIT-hanke otti vastaan valtavan haasteen tehdä Ruotsin terästeollisuudesta täysin fossiilitonta. Mullistavien uusien ideoiden ja rohkeuden avulla yhtiö on todistanut, että mikään ei estä teräksen valmistamista vetykaasulla hiilen sijaan. Terästeollisuus tuottaa 10 % Ruotsin kasvihuonekaasupäästöistä, minkä tämä hanke voi siis muuttaa. Mikäli tekniikka leviää maailmanlaajuiseen käyttöön, se voi leikata merkittävästi maailman ilmastoon vaikuttavia päästöjä. HYBRIT-hanke on edelläkävijä sanan todellisessa merkityksessä!”

Tilaa

Multimedia

Multimedia