Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Stora Enso Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 2020

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.1.2020 klo 13.00

Stora Enson varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaan asetettu osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää 19.3.2020 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan yhdeksän (9) jäsentä.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka nykyisistä jäsenistä Jorma Eloranta, Elisabeth Fleuriot, Hock Goh, Mikko Helander, Christiane Kuehne, Antti Mäkinen, Richard Nilsson ja Hans Stråberg, ja että Håkan Buskhe valitaan uudeksi hallituksen jäseneksi vastaavalle toimikaudelle.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää, että Jorma Eloranta valitaan hallituksen puheenjohtajaksi ja Hans Stråberg hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Göran Sandberg on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

“Göran Sandberg on toimikautensa aikana vuodesta 2017 lähtien ollut arvostettu jäsen Stora Enson hallituksessa. Hän on valinnastaan lähtien toiminut vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunnan jäsenenä ja edistänyt sen työtä. Haluan kiittää häntä lämpimästi arvokkaasta työstä Stora Enson hyväksi”, sanoo Stora Enson hallituksen puheenjohtaja ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsen Jorma Eloranta.

Håkan Buskhe, dipl.ins., tekn. lis., syntynyt 1963, Ruotsin kansalainen. Pitkä kokemus teollisesta toiminnasta ja johtamisesta, toiminut useiden johtavien ruotsalaisten yritysten toimitusjohtajana ja 12.2.2020 alkaen FAM AB:n toimitusjohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä Buskhe toimi SAAB AB:n (2010–2019) ja E.ON Nordicin (2008–2010) toimitusjohtajana. Aikaisempaan työkokemukseen sisältyy lisäksi johtotehtävät E.ON:issa Ruotsissa (2006–2008), logistiikkayritys Schenker North toimitusjohtajana (2001–2006) sekä useita tehtäviä Storel AB:ssä (1998–2001), Carlsberg A/S:ssa (1994–1998) ja Scansped AB:ssa (1988–1994). Buskhe on toiminut hallituksen jäsenenä useissa pääomasijoitusyhtiöissä. Hän on riippumaton yrityksestä, mutta ei sen merkittävistä osakkeenomistajista johtuen tulevasta tehtävästään FAM AB:n toimitusjohtajana. Buskhe ei tällä hetkellä omista Stora Enson osakkeita.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen muiden jäsenten palkkioita korotetaan noin 2,5–3 prosenttia ja ne olisivat siten seuraavat:

Hallitus

Puheenjohtaja 197 000 euroa (2019: 192 000 euroa)
Varapuheenjohtaja 112 000 euroa (2019: 109 000 euroa)
Jäsenet 76 000 euroa (2019: 74 000 euroa)


Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää myös, että hallituksen jäsenten vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla vuosipalkkiosta hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun Stora Enson R-osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan, ja loput vuosipalkkiosta maksetaan rahana. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus kaudelta 1.1.2020–31.3.2020 on julkistettu tai ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvan lainsäädännön mukaan on mahdollista. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta.

Lisäksi osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää, että hallituksen talous- ja tarkastusvaliokunnan, palkitsemisvaliokunnan ja vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunnan jäsenten vuosipalkkioita korotetaan noin 2,5–3 prosenttia ja ne olisivat siten seuraavat:

Talous- ja tarkastusvaliokunta

Puheenjohtaja 21 200 euroa (2019: 20 600 euroa)
Jäsenet 14 800 euroa (2019: 14 400 euroa)


Palkitsemisvaliokunta

Puheenjohtaja 10 600 euroa (2019: 10 300 euroa)
Jäsenet 6 400 euroa (2019: 6 200 euroa)


Vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunta

Puheenjohtaja 10 600 euroa (2019: 10 300 euroa)
Jäsenet 6 400 euroa (2019: 6 200 euroa)


Osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan kuului neljä jäsentä vuosina 2019–2020: Jorma Eloranta (hallituksen puheenjohtaja), Hans Stråberg (hallituksen varapuheenjohtaja) ja kahden suurimman osakkeenomistajan nimittämät jäsenet, Harri Sailas (Solidium Oy) ja Marcus Wallenberg (FAM AB). Marcus Wallenberg valittiin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi.

Toimikunnan päätehtävänä oli valmistella vuoden 2020 varsinaiselle yhtiökokoukselle esitys hallituksen jäsenistä ja heidän palkkioistaan. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta kokoontui viisi (5) kertaa toimikaudellaan 2019–2020 ja jokainen jäsen osallistui kaikkiin kokouksiin.

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 10,5 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com


STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Tilaa

Multimedia

Multimedia