Stora Enso myy Uetersenin tehtaansa

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.12.2014 klo 13.00

Stora Enso on sopinut myyvänsä Uetersenissa Saksassa sijaitsevan erikoispaperia ja päällystettyä hienopaperia valmistavan tehtaansa yritykselle, jonka omistaa yksityinen osakerahasto Perusa Partners Fund 2. Käteiskauppahinta osakkeiden myynnistä on noin 7 milj. euroa riippuen tavanmukaisista tarkennuksista kaupantekopäivänä. Myyntitappio on noin 30 milj. euroa, ja se kirjataan kertaluonteiseksi eräksi Stora Enson vuoden 2014 viimeisen neljänneksen tulokseen. Myynti liittyy Stora Enson strategiseen muutokseen asiakaslähtöiseksi uusiutuvien materiaalien yritykseksi. Kauppa saataneen päätökseen vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä ja se vaatii vielä viranomaisten hyväksynnän.

Myynti parantaa Stora Enson operatiivista liiketulosta ja rahavirtaa vuoden 2015 toisesta neljänneksestä lähtien. Vuoden 2013 lukujen perusteella kaupan odotetaan pienentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa 155 milj. euroa. Se vähentää myös Stora Enson vuotuista paperintuotantokapasiteettia noin 240 000 tonnia. Uetersenin tehtaalla työskentelee noin 400 työntekijää.

Stora Enso jatkaa erikoispaperien tuotantoa Imatran tehtaallaan ja päällystetyn hienopaperin tuotantoa Oulun tehtaallaan.

Stora Enson aiempi yritys tehtaan myymiseksi itävaltalaiselle erikoispaperin valmistajalle Brigl & Bergmeisterille ei onnistunut, koska Saksan kilpailuviranomainen (FCO) aikoi kieltää yrityskaupan.

Perusa
Yksityinen osakerahasto Perusa Partners Fund 2, jota ohjaa Münchenissa sijaitseva Perusa GmbH, keskittyy erikoistilanteissa oleviin yrityksiin. Perusa GmbH on perustettu vuonna 2007. Tiimi investoi keskikokoisiin yrityksiin tai isompien yritysten liiketoimintayksikköihin lähinnä saksankielisellä alueella ja Pohjoismaissa. Tavoitteena on saattaa yritykset aktiivisesti muutosvaiheen läpi niiden täyteen potentiaaliin.

Lisätietoja:
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, p. 040 763 8767
Ulrika Lilja, viestintäjohtaja, p. +46 72 221 9228

www.storaenso.com
www.storaenso.com/investors

Stora Enso on paperi-, biomateriaali-, puutuote- ja pakkausteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä – rethinker. Kyseenalaistamme toimintaamme ja ajatteluamme ja haemme jatkuvasti uutta tarjotaksemme asiakkaillemme innovatiivisia, uusiutuviin materiaaleihin perustuvia ratkaisuja. Stora Enson palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 29 000 ihmistä, ja sen liikevaihto vuonna 2013 oli 10,6 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa.

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:

Ulla Paajanen-Sainio
sijoittajasuhdejohtaja
p. 040 763 8767

Ulrika Lilja
viestintäjohtaja
p. +46 72 221 9228

Tilaa