Stora Enson uusi osinkoehdotus ja yhtiökokouksen päivämäärä

Report this content

STORA ENSO OYJ SISÄPIIRITIETO 21.4.2020 klo 8.30

Stora Enso Oyj:n hallitus on muuttanut osinkoehdotustaan

Stora Enso Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua koolle varsinaisen yhtiökokouksen pidettäväksi torstaina 4. kesäkuuta 2020. Stora Enso pyrkii pitämään kokouksen Suomen hallituksen ehdottaman väliaikaisen lainsäädäntöehdotuksen mukaisesti, joka mahdollistaisi kokouksen järjestämisen ilman osakkeenomistajien fyysistä läsnäoloa Covid-19-pandemian aikana. Yhtiökokouskutsu julkaistaan mahdollisimman pian.

Johtuen Covid-19 -pandemian aiheuttamasta poikkeuksellisesta tilanteesta ja sen vaikutuksista liiketoiminnan edellytyksiin, Stora Enson hallitus on päättänyt muuttaa osinkoehdotusta yhtiökokoukselle ja ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,15 euroa osakkeelta vuodelta 2019. Osinko on tarkoitus maksaa noin 15. kesäkuuta 2020. Lisäksi ehdotetaan, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään harkintansa mukaan yhteensä enintään 0,35 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta. Osinko jaettaisiin yhdessä tai useammassa erässä myöhemmässä vaiheessa, kun on mahdollista tehdä luotettavampi arvio Covid-19-pandemian vaikutuksista Stora Enson liiketoimintaan ja maksuvalmiuteen. Valtuutus olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Kuten aiemmin ilmoitettiin, Covid-19-pandemian kehittymisen ja Suomen hallituksen määräysten vuoksi Stora Enso peruutti varsinaisen yhtiökokouksensa, joka oli tarkoitus pitää 19. maaliskuuta 2020.

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja
Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767


Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 25 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 10,1 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com


STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja
Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Tilaa