Kansallisteatteri astuu uuteen aikaan

Report this content

”Kansallisteatteri on uuden ajan kynnyksellä”, pääjohtaja Mika Myllyaho sanoo. ”Vuosia kestänyt suunnittelutyö kantaa nyt hedelmää, kun Kansallisteatterin nuorin puolikas, vuonna 1954 avattu osa, saa kaipaamansa peruskorjauksen. Työt alkavat syyskaudella 2020.” Väistötilana toimiva, Pasilan Konepajalla sijaitseva Vallilan Kansallisteatteri avataan repertuaariteatterina yleisölle syksyllä. Suuri näyttämö ja Omapohja toimivat peruskorjauksen aikana normaalisti. ”Uusien avausten keskellä Kansallisteatteri haluaa keskittyä perustehtäväänsä uuden kotimaisen ja ulkomaisen draaman näyteikkunana sekä laadukkaasti tehtyjen klassikkojen lippulaivana”, Myllyaho summaa.

Kansallisteatterin kevätkauden avajaistilaisuuden suora lähetys on katsottavissa Kansallisteatterin
tapahtumakanavalla torstaina 16.1. kello 11.00 alkaen.

Kevätkauden 2020 ohjelmistossa painottuvat kotimaiset draamauutuudet.

Paavo Westerbergin viides Kansallisteatterille kirjoittama ja ohjaama näytelmä Sinivalas tuo Suurelle näyttämölle loistavaa draamaa, valovoimaisen näyttelijäkaartin ja visuaalista häikäisevyyttä. Sinivalas on tarina eripuraisesta perheestä, syyllisyydestä, pakenemisesta ja kääntymisen mahdollisuudesta.

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen Willensaunaan ohjaama Ilmasilta tarttuu suomalaisteattereissa harvemmin käsiteltyyn aiheeseen: länsimaisen ihmisen kokemaan syyllisyyteen etuoikeutetusta asemastaan.

Kati Kaartisen ja Jussi Lehtosen konseptiin pohjautuva dokumenttiteatteriesitys Undocumented Love tuo Omapohjan näyttämölle viisi esiintyjää Suomesta, Irakista ja Syyriasta. Teatteria, tanssia ja nykysirkusta  ̶  ja viisi tositarinaa maailmasta.

Kantti – Nuorten Kansallisteatteri valmistaa Omapohjan näyttämölle Anne Frankin päiväkirjaan pohjautuvan esityksen Anne F. Esiintyjinä nähdään ensimmäistä kertaa Kantin nuoret, ohjaus on Satu Linnapuomin.

Yhteistuotantona Teatteri Nirvanan kanssa kantaesitetään Pienellä näyttämöllä Jussi Moilan kirjoittama, Sini Pesosen ohjaama Isän maa. Se on näytelmä isistä ja lapsista, mielestä ja sen hauraudesta, kaunasta ja anteeksiantamisesta.

Delta Venus -ryhmän kanssa yhteistuotantona kantaesitetään Willensaunan näyttämöllä The Betty Show, fantasia riippuvuudesta. Teoksen ohjaa ryhmän perustaja Sara Melleri.

Koko perheelle on tarjolla Nukketeatteri Sytkyjen uutuusteos Salainen puutarha sekä runsas ilmaisohjelmisto.

YTYÄ!-yleisötyön, Kiertuenäyttämön ja Lavaklubin ohjelmistot rikastuttavat kevätkautta ja tarjoavat monipuolisia elämyksiä kaikenikäisille katsojille.

Eskon runot ja pari matkakumppania -taiteilijaillassa näyttämötaiteen grand old man Esko Salminen esittää sykähdyttävästi lempirunojaan.

Vierailuohjelmistomme tarjoaa monipuolisia elämyksiä yli genrerajojen

Vierailuohjelmistossa nähdään nykytanssin kärkikaartiin kuuluvan Kekäläinen & Companyn kantaesitys If I Would Lose My Voice, joka havainnoi ihmisen vaikutusta maapallon muutokseen.

Osana Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen ohjelmaa nähdään Aurelia Thierréen ja Victoria Thierrée Chaplinin lumoava fyysisen teatterin teos Bells and Spells.

Teatteri Jurkan vierailuesityksenä nähdään Henrik Ibsenin Nukkekoti-näytelmästä irtautuva Nora, esitys kulisseista, rooleista ja rajoista, joiden sisälle nainen ei mahdu.

Suomen ainoan viittomakielisen teatterin, Teatteri Totin Suomi! pohtii, millainen maa Suomi oikein on. Esitys on suomalaisella viittomakielellä, ja se on puhuttu suomeksi.

Lisätietoja Kansallisteatterin ohjelmistosta verkkosivuiltamme www.kansallisteatteri.fi  sekä verkkolehdestä https://magg.io/hYsyB8/1

Lisätiedot

pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri/albums/with/72157711460776247

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit