Kantti ̶ Nuorten Kansallisteatterin Anne F saa ensi-iltansa verkossa
Kantti-nuoret tuovat Anne Frankin tarinan elinvoimaisena tulkintana tähän päivään. Anne F -esityksen on sovittanut ja ohjannut Satu Linnapuomi. Koronatilanteen vuoksi moneen otteeseen siirtynyt, odotettu ensi-ilta nähdään Kansallisteatterin Tapahtumakanavalla ja Facebookissa 2. kesäkuuta kello 19. Rooleissa nähdään ensi kertaa upea joukko Kantin nuoria.Anne F on tavallinen teini-ikäinen tyttö.Tavallisia unelmia, tavallisia ihastumisia, iloa, surua ja suuria toiveita avoimen tulevaisuuden edessä. Anne vain sattuu elämään aikana, jossa viha hänen kansaansa kohtaan johtaa järkyttäviin
”Kansallisteatteri on uuden ajan kynnyksellä”, pääjohtaja Mika Myllyaho sanoo. ”Vuosia kestänyt suunnittelutyö kantaa nyt hedelmää, kun Kansallisteatterin nuorin puolikas, vuonna 1954 avattu osa, saa kaipaamansa peruskorjauksen. Työt alkavat syyskaudella 2020.” Väistötilana toimiva, Pasilan Konepajalla sijaitseva Vallilan Kansallisteatteri avataan repertuaariteatterina yleisölle syksyllä. Suuri näyttämö ja Omapohja toimivat peruskorjauksen aikana normaalisti. ”Uusien avausten keskellä Kansallisteatteri haluaa keskittyä perustehtäväänsä uuden kotimaisen ja ulkomaisen draaman näyteikkunana sekä
Anne Frankin päiväkirjaan pohjautuva teatteriesitys tuo näyttämölle Kantti - Nuorten Kansallisteatterin elinvoimaisen tulkinnan maailmankirjallisuuden kenties sydäntäsärkevimmästä tositarinasta. Anne F -esityksen sovittaa ja ohjaa Kansallisteatterin Omapohjaan Satu Linnapuomi, ensi-ilta on 7. toukokuuta.Anne F on tavallinen teini-ikäinen tyttö.Tavallisia unelmia, tavallisia ihastumisia, iloa, surua ja suuria toiveita avoimen tulevaisuuden edessä. Anne vain sattuu elämään aikana, jossa viha hänen kansaansa kohtaan johtaa järkyttäviin tekoihin. Kun suomalainen opettaja antaa koululuokalleen
Olet lämpimästi tervetullut Kansallisteatterin kevätkauden avajaisiin ja mediatilaisuuteen Suurelle näyttämölle torstaina 16. tammikuuta kello 11.00! Tilaisuudessa näet ja kuulet ensimmäisten joukossa lisää kevään upeasta ohjelmistosta. Lue lisää ohjelmistostamme vastailmestyneestä verkkolehdestämme !Kansallisteatterissa on komea kotimaisen draaman kevät.
Paavo Westerbergin viides Kansallisteatterille kirjoittama näytelmä Sinivalas tuo Suurelle näyttämölle loistavaa draamaa, valovoimaisen näyttelijäkaartin ja visuaalista häikäisevyyttä. Sinivalas on tarina