Kansallisteatterissa panostettiin viime vuonna erityisesti uuteen kotimaiseen musiikkiteatteriin ja lapsikatsojiin

Report this content

Katsojakontaktien kokonaismäärä vuonna 2018 oli miltei 195 000. Kokonaiskäyttöprosentti oli 77%.

Vuoden 2018 katsojien erityissuosikkeja olivat muiden muassa Suuren näyttämön Kolme sisarta, Pienen näyttämön Karamazovin veljekset, Willensaunan Kissani Jugoslavia sekä Omapohjan Homoäiti, jotka kaikki jatkavat ohjelmistossa kevätkaudella 2019.

Taitavasti kirjoitetut ja osuvan ajankohtaiset tekstit kohtasivat alansa kotimaiset huipputekijät. Laadukasta näyttämötaidetta nähtiin Kansallisteatterin kaikilla näyttämöillä ‒ vieläpä useissa eri lajeissa lastenteatterista puhedraamaan ja musikaaliin. ”Panostimme kotimaiseen musiikkiteatteriin kantaesittämällä Pirkko Saision ja Jussi Tuurnan Musta Saaran Suurella näyttämöllä. Laura Ruohosen ja Anna-Mari Kähärän Tippukivitapaus jatkoi edelleen ohjelmistossa 2018 ja toi katsomoon erityisesti lapsiperheitä. Olemme iloisia siitä, että katsojilta saamamme palaute samoin kuin mediassa julkaistut arviot olivat kiittäviä.  Esityksemme herättivät runsaasti keskustelua ja saivat katsojat liikkeelle”, pääjohtaja Mika Myllyaho iloitsee.

Suurten tuotantojen suuret tekijäjoukot ja eritoten vierailevat tekijät toivat lisäkustannuksia.  Myös edellisvuoden suurtuotantojen kustannukset kasautuivat vuodelle 2018. ”Investoimalla taiteelliseen laatuun on saatu aikaan huomattavia tuloksia. Näen tämän ennen kaikkea sijoituksena Kansallisteatterin tulevaisuuteen ja maineeseen laadukkaan kotimaisen teatterin lippulaivana”, Myllyaho painottaa.

Katsojakontaktien kokonaisluku koostuu katsojaluvuista Kansallisteatterin neljällä näyttämöllä (Suuri näyttämö, Pieni näyttämö, Willensauna ja Omapohja) sekä Lavaklubin, Kiertuenäyttämön ja YTYÄ!-yleisötyön kontakteista. Esityksiä näyttämöillä oli yli 700, erilaisia yleisölle avoimia tapahtumia ja kiertue-esityksiä yli 500.  Eri vierailuesityksiä oli 19, joiden näytäntöjä kaikkiaan miltei 50. Viime vuosina tehty yhteistyö erilaisten vapaan kentän ryhmien kanssa on tuonut teatteriin uusia yleisöjä.
 

Lisätiedot

pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1
00100 Helsinki
www.kansallisteatteri.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit