Veera Salmen suosittu Puluboi Kansallisteatterin näyttämölle

Report this content

Veera Salmen lastenkirjahittiin Puluboin ja Ponin kirja perustuva Puluboin ja Ponin teatteri kantaesitetään Pienellä näyttämöllä 28. tammikuuta. Koko perheen musiikkiesityksen ohjaa lukuisten menestyksekkäiden lastenesityksen tekijä Jukka Rantanen työparinaan säveltäjä-muusikko Maija Ruuskanen.

Viime vuosien lasten suosikeista tutut Jukka Rantanen ja Maija Ruuskanen tarttuivat Puluboihin ensi kerran jo kaksi vuotta sitten. Heidän työtapansa on hyvin käytännönläheinen. ”Työstämme tekstiä ja musiikkia yhdessä tehden, lukien ja testaillen. Musiikki toimii myös toiminta-alustana näyttämötapahtumille”, kuvailevat Ruuskanen ja Rantanen.

Tarinassa R-kirjainta vihaava Puluboi ja kalliolainen Mai-tyttö eli Poni ovat perustaneet taiteellisen teatterin, jossa narraaminen ja mainostaminen ovat kiellettyjä. Yhdessä he esittävät näytelmiä, joiden aiheet syntyvät kaksikon omasta elämästä. Puluboi on karkotettu kotoaan Hakaniemen torilta, ja kaiken huipuksi lintupojan biologinen kello alkaa tikittää uhkaavasti. Kuinka Puluboi onnistuu houkuttelemaan itselleen vaimon? Ponillakin on huolia. Ylityöläinen äiti lähtee yhtäkkiä hermolomalle, minkä seurauksena isä muuttuu venäläiseksi lampaaksi, ja kotityöt vain kasautuvat kasautumistaan… Kenties Pietarin hevostieteellisen akatemian asiantuntijat Koni Kopolev ja Minimilla löytävät ratkaisun kertakaikkisen kimuranttiin pulmaan.

Puluboi on koko perheelle suunnattua hulvatonta musiikkiteatteria   ̶  lauluja on peräti kaksikymmentä. Esitys sijoittuu Kallion alueelle. ”Puluboin ja Ponin teatteri on myös eräänlainen kotiseutujuttu. Lapset voivat käydä tutustumassa tuttuihin esityksessä mainittuihin paikkoihin aivan Kansallisteatterin lähistöllä”, tekijät iloitsevat.

Veera Salmi on kalliolainen kirjailija ja sosionomi, joka on työskennellyt myös lastentarhanopettajana helsinkiläisissä päiväkodeissa. Salmi on kirjoittanut kolme Puluboi-kirjaa (Otava) sekä aikuisille suunnatun teoksen Kaikki kevään merkit (Otava 2014). Puluboi-kirjoista on tehty myös kaksi kuunnelmaa.

Fedja-sedän ja Minä ja Muro -esitysten kehutut tekijätiimit nähdään nyt myös Puluboin ja Ponin teatterissa – lisävahvistusten kera. Rooleissa nähdään Jani Karvinen (Puluboi), Ilja Peltonen, Emmi Pesonen, Eeva Putro (Mai) ja Maija Ruuskanen sekä Sonja Renvall.

Kesto on 1 tunti 40 minuuttia, sisältäen väliajan. Esitys sopii parhaiten nelivuotiaista satavuotiaille.

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Jukka Rantanen
LAVASTUS Katri Rentto
PUVUT Anna Sinkkonen
MUSIIKKI Maija Ruuskanen
VALOSUUNNITTELU Aslak Sandström
ÄÄNISUUNNITTELU Juha Kerkola
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi

Lisätiedot
Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Lehdistöliput ja lisätiedot
Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062

Valokuvat
https://www.flickr.com/photos/kansallisteatteri/sets/72157648767334162

Traileri
https://www.youtube.com/watch?v=IcYKmRGo0HU

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia