Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön 10-vuotisjuhlateoksen Diplomaatit palvelutaloensi-ilta Pakilassa
Teos saa nyt odotetun palvelutaloensi-iltansa Pakilassa 20. toukokuuta. Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit on ilkikurisen valloittava, pieni komedia täydellisyyden tavoittelusta.Diplomaatit tuo eteemme kolme kukertavan täydellistä ihmisyksilöä, jotka laulavat, tanssivat ja porskuttavat vailla häpeää tai huolta huomisesta. Nämä eksoottiset elitistit kiekuvat meille ylimielisiä virsiään kuin tropiikin riikinkukot – kunnes tulee tosipaikka, ja tuo päätön riekkuminen saadaan vihdoinkin poikki, tylysti kuin kanan lento.
Kanneltaloon suunniteltu ensi-ilta nähdään ainutkertaisena virtuaalitapahtumana 24.3.2021 kello 19. Verkkoensi-illan yhteydessä yleisölle tarjoutuu myös mahdollisuus kuulla tekijöiden ajatuksia.
Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit on ilkikurisen valloittava, pieni komedia täydellisyyden tavoittelusta. Teoksen oli määrä saada kantaesityksensä Kanneltalossa ja kiertää sen jälkeen vanhustyön yksiköissä. Palvelutaloensi-ilta järjestetään koronatilanteen salliessa keväällä.Diplomaatit tuo eteemme kolme kukertavan täydellistä
Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit on ilkikurisen valloittava, pieni komedia täydellisyyden tavoittelusta.
Diplomaatit on Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön 10-vuotisjuhlateos, joka on tilattavissa vanhustyön yksiköihin. Kantaesityksensä teos saa Kanneltalossa 2. maaliskuuta.Koska väestömme keskuudesta on alkanut löytyä yhä kelvottomampaa ja surkeampaa ihmisainesta, olemme päättäneet korjata tilanteen konsultoimalla kolmea täydellistä henkilöä.
Nämä diplomaatit ovat saaneet tehtäväkseen mitata ja juhlamenoin kruunata
Thalia-palkitun Aurinkoteatterin anarkistista näyttämötaidetta nähdään tänä keväänä ensimmäistä kertaa Kansallisteatterissa. Juha Mustanojan käsikirjoittama ja ohjaama loisteliaan visuaalinen musiikkinäytelmä Atlantis saa kantaesityksensä Pienellä näyttämöllä 12. huhtikuuta.Maapallomme on todellisuudessa ontto, ja maapallon ydin on suunnaton möntti tulikuumana hehkuvaa sulaa kultaa. Tämän lämpimän sisäauringon alla elää runsaslukuinen putkiaivoinen kääpiökansa. Päivästä toiseen he harjoittavat kahta mielipuuhaansa, labyrinttimaisten tunneleiden louhimista sekä joukkomarssia.
Mutta voi!
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Kansallisteatterin kevätohjelmistosta Suurelle näyttämölle 9. tammikuuta kello 11.00!
Tilaisuudessa nähdään kohtauksia kevätkauden ensi-illoista ja kuullaan tekijöitä.William Shakespearen mestariteos Julia & Romeo on tragedia nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta vavahduttaa kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Jussi Nikkilän ohjaaman ja yhteistyössä Anna Viitalan kanssa sovittaman esityksen rooleissa nähdään kahden sukupolven teatterintekijöitä Suurella näyttämöllä.
Juha Hurmeen Finlandia-palkittuun romaaniin Niemi pohjautuva Lemminkäinen on ovela ja
”Tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä”, julistaa Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama uutuus. Thalia-palkitun Aurinkoteatterin anarkistinen ja estoton näyttämötaide saapuu Atlantis-esityksen myötä ensimmäistä kertaa Kansallisteatteriin. Loppukevään 2018 ohjelmistossa on luvassa myös uutta lastenteatteria ja huippuvierailuja.Maankuoren alla elävä kääpiökansa harjoittaa onnellisena päivästä toiseen kahta mielipuuhaansa, labyrinttimaisten tunneleiden louhimista sekä iloista joukkomarssia. Mutta kääpiöiden onneen tulee odottamaton särö, ja jäljittäessään tätä virhettä kääpiöt keksivät