Viron Draamateatterin ja Kansallisteatterin ensimmäinen yhteistuotanto Varamiehet/Varumehed kantaesitetään 6.5.
Viron Draamateatterin ja Kansallisteatterin ensimmäinen yhteistuotanto, Varamiehet/Varumehed-esitys, tarttuu yhteiskunnalliseen ilmiöön ja molemmissa maissa vaikuttavaan todellisuuteen: virolaisten keikkatyöläisten karuun arkeen Suomessa ja keikkatyön aiheuttamaan väliaikaisuuden tunteeseen. Virolaisen Andra Teeden kirjoittama ja suomalaisen Aino Kiven ohjaama fiktiivinen teos pohjautuu laajaan dokumentaariseen aineistoon. Taidokkaasti huumorin ja haikeuden yhteen nivova näytelmä nostaa näkyväksi sen, kuinka tärkeitä virolaiset vierastyöläiset Suomessa ovat. Esityksessä puhutaan suomea ja
Waltarin Gabriel on aina ajankohtainen komedia rakkaudennälästä, julmasta juonittelusta ja rahasta. Kirjailijan suosituin näytelmä nousee Kansallisteatterin Willensaunan näyttämölle juhlistamaan Waltarin syntymää, josta tulee kuluneeksi tänä syksynä 110 vuotta. Tekstin ohjaajaksi on saatu maamme näyttämötaiteen huipputekijöihin lukeutuva Vesa Vierikko. Teoksen ensi-ilta nähdään Willensaunassa 13. syyskuuta.Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa, mutta kokee jäävänsä
Waltarin klassikkonäytelmä Gabriel on Vesa Vierikon ohjauksessa näyttelijäntyön juhlaa 1950-luvun hengessä. Liput tulevat myyntiin tänään, ja ensi-ilta nähdään Willensaunassa 13. syyskuuta.Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger hallitsee talouttaan pikkutarkasti ja kurinalaisesti. Nuorempi sisar Kristiina asuu yhdessä Ulriikan kanssa mutta kokee jäävänsä dominoivan isosiskonsa jalkoihin. Samassa taloudessa asuu ja työskentelee myös orpo sisarentytär Raili, Ulriikan holhokki, jota täti kasvattaa ankaran moraalisesti. Kapinallinen