Isän maa käsittelee mieheyteen liittyviä kokemuksia ja traumoja kepeän syvällisesti
Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Moilan ohjaama Isän maa saa kantaesityksensä Taivassalissa 14.1. Esitys kertoo isistä ja lapsista, mielestä ja sen hauraudesta, sukupolvelta toiselle siirtyvistä traumoista, kaunasta ja anteeksiantamisesta. Raskaista aiheistaan huolimatta mukana on kepeyttä sekä humoristisia ja fantastisia aineksia. Rooleissa loistavat Jani Karvinen, Kaisa Leppänen, Harri Nousiainen ja Ilja Peltonen.
Kuva: Saara Autere
Tragikomedia nykymiehen hämmennyksestä
Isän maa on Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama tragikomedia nykymiehen hämmennyksestä.
Kansallisteatterin Omapohjan kotimainen uutuus Elämänvoima on kolmiosainen esitys nautinnosta. Kantaesitys nähdään 9. syyskuuta.Nautintoon aiheena liitetään lähes automaattisesti jotain eskapistista.
Näkökulma on usein nautinnon tavoittelussa, joka menee yli tai ali sen sijaan, että juhlisimme sitä osaa, joka saa meidät jatkamaan elämäämme.
Kaikkea kaunista, kannattelevaa, riittävää, kiihottavaa… Elämänvoima on paikka niille.Elämänvoiman oli tarkoitus olla ryhmälähtöisesti valmistettu taideteos mutta johtuen covid-19-pandemiasta se on esitys, jossa on kolme osaa: kaksi
Aihettaan tuoreella ja virkistävällä tavalla lähestyvä teos on Kansallisteatterin Omapohjan syyskauden avaus. Honkamaan ja Pesosen yhdessä kirjoittaman ja ohjaaman Elämänvoiman kantaesitys nähdään syyskuussa.Kansallisteatterin elo-lokakuun näytäntöjen liput tulevat myyntiin Kansallisteatterin Ystäville ylihuomenna keskiviikkona (22.4.), ja kaikille avoin myynti käynnistyy torstaina (23.4.).Elämänvoiman keskiössä ovat kaikenlaiset aistinautinnot.Asiat, jotka kiihottavat ruumista ja mieltä.Asiat, joiden takia istua teatterikatsomoon yhä uudelleen ja uudelleen.Seksi, täytekeksi,