Asta Honkamaan ja Sini Pesosen Elämänvoima on huoleton esitys nautinnosta
Kansallisteatterin Omapohjan kotimainen uutuus Elämänvoima on kolmiosainen esitys nautinnosta. Kantaesitys nähdään 9. syyskuuta.Nautintoon aiheena liitetään lähes automaattisesti jotain eskapistista.
Näkökulma on usein nautinnon tavoittelussa, joka menee yli tai ali sen sijaan, että juhlisimme sitä osaa, joka saa meidät jatkamaan elämäämme.
Kaikkea kaunista, kannattelevaa, riittävää, kiihottavaa… Elämänvoima on paikka niille.Elämänvoiman oli tarkoitus olla ryhmälähtöisesti valmistettu taideteos mutta johtuen covid-19-pandemiasta se on esitys, jossa on kolme osaa: kaksi
Kansallisteatterin ja HAM Helsingin taidemuseon yhteistyönä syntyy elävä taideteos Vanhat mestarit, jota yleisö saa seurata museojakkaralta taidenäyttelyn keskellä. Minna Leinon ohjaama teos pohjaa Thomas Bernhardin samannimiseen romaaniin, ja se saa Suomen kantaesityksensä HAMin Kaarihallissa 7. syyskuuta.Vanhat mestarit on teos taiteista ja elämästä, autenttisuudesta ja väärennöksistä, kopioista ja variaatioista, muodista ja Wienin käymälöistä, Heideggerista ja muista pöhötetyistä sukulaisista, yksinäisyydestä ja henkiinjäämisvoimasta, karikatyyreistä ja kitschistä, helvetistä,