Folklandia-gaalassa palkittiin ansioituneita tanssin, musiikin ja teatterin tekijöitä
Folklandia-gaalassa 8.1. julkistettiin taas suuri määrä ansioituneita kulttuurin tekijöitä. Suomen Nuorisoseurat palkitsi Vuoden ohjaajat, Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeen sekä Vuoden tanssiteon. Muut tahot julkistivat Vuoden Wäinön, Kaustisen Vuoden yhtyeen, Vuoden Nuoren Pelimannin ja Vuoden kansanmusiikkilevyn voittajat.Vuoden tanssiteko 2015: Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä Folklandia myöntää Vuoden tanssiteko 2015 -tunnustuksen Janne ja Aino -tanssiteokselle kiitoksena korkeatasoisesta kokonaisuudesta, joka esimerkillisesti edistää kansantanssin