Swedbank Economic Outlook: Vahvan toipumisen lähtökuopissa

Report this content

Suomen talouden elpyminen on jatkunut vuoden 2021 alussa, vaikka pandemia painaa edelleen osaa palvelualaa. Rokotukset ovat hyvässä vauhdissa ja talouskasvu kiihtyy entisestään kesällä ja syksyllä. Näin todetaan Swedbank Economic Outlook- suhdanneraportissa.

- Suomi on edelleen Koronapandemian otteessa, huolimatta rohkaisevista tilastoista sekä infektioiden vähentymisestä ja rokotuksista. Rajoitusten odotetaan lievittyvän vähitellen tulevina kuukausina. Suomi on juuri nyt vahvan toipumisen lähtökuopissa. Odotamme kotitalouksien kulutuksen olevan kuljettajan roolissa, sanoo Swedbankin pääekonomisti Heidi Schauman.

Kun rajoitukset poistuvat elpyminen tulee olemaan hyvin palvelukeskeistä. Paluu teattereihin, konsertteihin, ravintoloihin, kahviloihin ja matkustamiseen tulee olemaan nopeaa, kunhan rokotukset sujuvat suunnitellusti. Elpyminen saa ylimääräisen sysäyksen myös voimakkaasta globaalista kehityksestä, joka tukee tärkeää vientisektoria.

Swedbank ennustaa, että maailmanlaajuinen kasvu kiihtyy merkittävästi. Kasvunäkymiä on nostettu useimmissa maissa. Maailmanlaajuisen kasvun odotetaan olevan 5,9 prosenttia vuonna 2021 ja Suomen talouden odotetaan kasvavan 3 prosenttia. Tämä vastaa Norjan ja Tanskan kehitystä, mutta on hieman hitaampaa kuin Ruotsissa. Kasvu kiihtyy erityisesti tämän vuoden jälkipuoliskolla ja työttömyys laskee 7 prosenttiin vuonna 2022 nykyisestä noin 8 prosentista. Suurimmat toipumisriskit liittyvät edelleen rokotteisiin ja viruksen mutaatioihin.

Suomen talouden kannalta tarvitaan nyt lisää työllisyyden edistämistoimenpiteitä, jotta voidaan vastata sekä työmarkkinoiden että julkisen talouden haasteisiin ja luoda edellytykset voimakkaalle talouskasvulle myös talouden elpymisvaiheen jälkeen.

- Inflaatio kiihtyy maailmanlaajuisesti lähitulevaisuudessa, mutta arvioimme, että kiihtyminen on väliaikaista. Pitkät korot nousevat hieman, mutta sekä ohjauskoron että lyhyen koron odotetaan pysyvän erittäin matalalla tasolla vuosina 2021 ja 2022, Heidi Schauman sanoo.

Euroopan keskuspankin odotetaan jättävän peruskorko ennallaan ennustejaksolla ja jatkavansa noin 100 miljardin euron kuukausittaista arvopapereiden ostoa, kunnes talous elpyy euroalueella. Odotamme EKP:n vähentävän arvopapereiden ostojaan toisen vuosipuoliskon aikana, mutta jatkavan pandemiaan liittyvää väliaikaista osto-ohjelmaa ainakin maaliskuun 2022 saakka.

- Uskomme, että EKP tekee kaikkensa pitääkseen rahoituskustannukset alhaisina euroalueen talouden elpymisen aikana. EKP:n on jatkettava ekspansiivista rahapolitiikkaa ja tuettava talouden kehitystä vielä pitkään, Schauman korostaa.

Linkki raporttiin:https://www.swedbank.com/corporate/swedbank-research/macro-analysis-and-reports/swedbank-economic-outlook.html

Ota yhteyttä:

Heidi Schauman, Swedbankin Suomen pääekonomisti, puh +358 50 328 1229

Swedbank edistää kuluttajien, talouksien ja yritysten tervettä ja kestävää taloutta. Olemme johtava pankki kotimarkkinoilla Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa ja tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja ja tuotteita. Swedbankilla on yli 7 miljoonaa yksityisasiakasta ja noin 600 000 yritys- ja organisaatioasiakasta sekä 172 konttoria Ruotsissa ja 122 konttoria Baltian maissa. Konsernilla on myös toimintaa muissa Pohjoismaissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Taseen loppusumma oli 30. kesäkuuta 2019 2 480 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätiedot: www.swedbank.se

Tilaa

Lainaukset

Suomi on edelleen Koronapandemian otteessa, huolimatta rohkaisevista tilastoista sekä infektioiden vähentymisestä ja rokotuksista. Rajoitusten odotetaan lievittyvän vähitellen tulevina kuukausina. Suomi on juuri nyt vahvan toipumisen lähtökuopissa. Odotamme kotitalouksien kulutuksen olevan kuljettajan roolissa.
Swedbankin pääekonomisti Heidi Schauman.