Autokorjaamot tarvitsevat sähköosaamista

Report this content

Taitotalo kouluttaa automekaanikoille sähköosaamista, jota tarvitaan sähköautojen huolto- ja korjaustöissä.

Olli Ringvall ja Heikki Marjamaa työskentelevät Taitotalossa autoalan kouluttajina. He vastaavat hybridi-, sähköauto- ja jännitetyökoulutuksista. Lainsäädäntö edellyttää, että sähkö- ja hybridiautojen sähkötöitä tekevän henkilön tulee olla riittävän perehtynyt tai perehdytetty huollettavan ajoneuvomallin sähköjärjestelmään ja sähkön vaaroihin.

Työnantaja vastaa työntekijöiden riittävästä osaamisesta. Korjaamoilla pitää olla nimettynä sähkötöitä varten niistä vastaava henkilö. Koska hybridi- ja sähköautot ovat yleistyneet nopeasti, korjaamoilla ei välttämättä tällä hetkellä ole sähkö- saati korkeajänniteosaamista.

Marjamaa kertoo, että Taitotalon hybridi- ja sähköautokoulutukset soveltuvat hyvin mekaanikkojen täydennyskoulutuksiksi.

– Kentällä on osaavia mekaanikkoja, joten on hyvä, että lyhyehköllä lisäkouluttautumisella ja ajoneuvovalmistajan ohjeilla sekä perehtymällä kyseisen ajoneuvon sähköjärjestelmään, voidaan korjata ja huoltaa sähkö- ja hybridiajoneuvoja ilman uuden tutkinnon suorittamista, Marjamaa sanoo.

Koulutusvaatimukset ja turvallisuus

Lainsäädäntö ja asetukset velvoittavat sähkötöitä tekeviä mekaanikkoja kouluttautumaan. Pitää olla ymmärrystä, pätevyyksiä ja osaamista. Isossa roolissa ovat myös merkkikohtaiset valmistajien ohjeet. Korkeajännitetyöt vaativat vielä erillisen pätevöitymiskoulutuksen.

Marjamaa ja Ringvall korostavat, että kuluttajille sähköautot ovat todella turvallisia. Jännitteellisiin osiin on mahdotonta päästä koskemaan tahattomasti, ja turvallisuus on pyritty varmistamaan myös kolaritilanteissa.

– Sähköautot ovat turvallisia käyttäjille, koska niitä koskevat samat säädökset kuin muitakin sähkölaitteita, Marjamaa sanoo.

Korjaamoilla ja autopurkaamoilla tilanne voikin olla toisenlainen. Vastaan saattaa tulla tilanteita, joissa huolto- ja korjaustöihin liittyy vaaran paikkoja. Esimerkiksi jos avataan koteloita ja johtoja, joihin liittyy korkeajännite, niin ainakin teoriassa on mahdollista, että auto voi olla vaarallinen.

– Sähköautoja huoltavat ja korjaavat mekaanikot tarvitsevat erikoisosaamista ja valmistajien ohjeita, Ringvall sanoo.

Sähköautojen huolto on kasvava bisnes

Marjamaa ja Ringvall otaksuvat sähköautojen määrän lisääntyvän, joten autoalan yritykset tarvitsevat tulevaisuudessa sähköosaamista.

– Mekaanikkojen sähköosaamisen lisääminen takaa, että korjaustoiminta pysyy sujuvana, Ringvall sanoo.

Taitotalon sähkökoulutukset antavat monimerkkiympäristössä toimiville korjaamoille ja purkaamoille mahdollisuuden huoltaa ja korjata sekä purkaa sähkö- ja hybridiautoja. Pätevöittämällä henkilöstöä sähköosaamiseen monimerkkikorjaamot saavat tehdä sähkö- ja hybridiautojen huoltoja sekä korjauksia. Taitotalon sähkö- ja hybridiajoneuvojen jännitetyö -koulutus antaa myös mahdollisuuden akkujen purkamiseen ja korjaukseen.

– Tietysti korjaamoilla ja purkaamoilla pitää olla osaamisen lisäksi myös valmistajien automallikohtaiset ohjeet, Ringvall sanoo.

Moninaiset vastuullisuusnäkökulmat

Ringvallin mukaan uusia käyttövoimia kehitetään koko ajan ja mekaanikkojen on tulevaisuudessa pakko panostaa erilaisten käyttövoimien huolto- ja korjausosaamiseen.

– Emme tiedä vielä, mihin autoteollisuus menee. Se voi olla yhtä hyvin vety- tai kaasutekniikkakin. Vedyssä on hirveästi mahdollisuuksia, mutta tällä hetkellä sähkö on pop, Ringvall sanoo.

Sähköautoalaan liittyy myös akkuteollisuuden vastuukysymykset. Akut ovat kehittymässä siten, ettei niihin välttämättä tarvita enää harvinaisia mineraaleja. Ringvallin mukaan on kuitenkin ristiriitaista, että eteläiseltä pallonpuoliskolta louhitaan mineraalit, ja pohjoisella pallonpuoliskolla ajetaan sähköautoilla. Sitten eteläistä pallonpuoliskoa syyllistetään fossiilisten polttoaineiden käytöstä.


Heikki Marjamaa ja Olli Ringvall työskentelevät Taitotalossa autoalan kouluttajina.

Uudet käyttövoimat ja ammatillinen koulutus

Vaikka sähköautojen toimintaetäisyys kehittyy jatkuvasti, kuluttajien kannalta sähköautojen käyttö vaatii myös ajattelutavan muutosta. Sähköautoon kannattaisi suhtautua samalla tavalla kuin esimerkiksi kännykkään, eli siten, että tiedostaa, että sitä on ladattava säännöllisesti. Suunnittelematta ei voi välttämättä lähteä kovin kauas.

– Sähköautoissa on paljon hyvää ja autot ovat todella hienoja, Ringvall sanoo.

Marjamaa kehottaa automekaanikoksi aikovia olemaan pelkäämättä uusia käyttövoimia. Kaikki tekniikat ovat opeteltavissa olevia asioita. Uusi tekniikka voi olla jopa helpompaa korjata kuin polttomoottori. Itse asiassa, jos polttomoottoriin tulee vikaa, sen korjaaminen on usein vaikeaa ja vaativaa.

Lisäksi Marjamaa korostaa, että autoalan ammatillisiin tutkintoihin pitäisi tulevaisuudessa lisätä sähkötekniikan opetusta. Sähkötekniikka lisääntyy myös raskaankaluston puolella. Esimerkiksi Volvolla, MAN:lla ja Renaultilla on jo liikenteessä raskasta sähkökalustoa. Kaupunkien julkisen liikenteen linja-autojen sähköistyminen on edennyt huimaa vauhtia. Käyttövoima pitäisi optimoida ajoneuvon käyttötarkoitusta varten.

– Esimerkiksi täyssähköinen maitoauto ei suurten ajokilometrimäärien takia ole lähitulevaisuudessa mahdollinen, mutta pääkaupunkiseudun jakeluliikenteessä ja julkisessa liikenteessä sähkökalusto toimii hyvin. Kaasuakaan ei käyttövoimana pidä ylenkatsoa, vaikka tällä hetkellä Ukrainan kriisi vaikuttaa muun muassa kaasutoimituksiin, Ringvall sanoo.

Into autoihin pysyy

Ringvall ja Marjamaa kertovat olevansa autoalan kouluttajina lähes unelmatyössään. Molempia on pikkupojista saakka kiinnostaneet autot, ja heidän työuransa autoalalla ovat monipuoliset ja mittavat. Marjamaa työskenteli ennen koulutusalalle siirtymistä yli kymmenen vuotta sähkö- ja diagnostiikkamekaanikkona, ja hän on kouluttautunut paljon merkkiorganisaatioiden sisällä.

Ringvall kertoo, että vuosien varrella Matchbox-autoilla innoissaan leikkivästä pikkupojasta ei ole oikeastaan muuttunut muu kuin se, että autot ovat vaihtuneet vähän isommiksi.


Lisätietoja:
Hybridi- ja sähköautokoulutus - Taitotalo
Sähkö- ja hybridiajoneuvojen jännitetyökoulutus - Taitotalo


Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Olli Ringvall, Heikki Marjamaa ja Leonardo.ai


Artikkeli:
Autokorjaamot tarvitsevat sähköosaamista

Heikki Marjamaa
kouluttaja, ajoneuvotekniikka
050 520 2999
heikki.marjamaa@taitotalo.fi
 

Taitotalo = AEL + Amiedu

Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Aikuiskoulutusalan suurimpana toimijana meillä on pitkä historia muuttuvan maailman koulutustarpeisiin vastaamisessa. Koulutustarjontamme ja asiantuntijaverkostomme on toimialan laajin. Asiakkuudenhoitomallissamme on panostettu siihen, että yrityksillä ja opiskelijoilla on ainutlaatuiset puitteet kehittää prosessejaan ja käytännön osaamistaan.
taitotalo.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Mekaanikkojen sähköosaamisen lisääminen takaa, että korjaustoiminta pysyy sujuvana. Olli Ringvall ja Heikki Marjamaa työskentelevät Taitotalossa autoalan kouluttajina. Heidän mukaansa autokorjaamot tarvitsevat sähköosaamista. Korjaamoilla pitää olla nimettynä sähkötöitä varten niistä vastaava henkilö. Koska hybridi- ja sähköautot ovat yleistyneet nopeasti, korjaamoilla ei välttämättä tällä hetkellä ole sähkö- saati korkeajänniteosaamista. Taitotalon hybridi- ja sähköautokoulutukset soveltuvat hyvin mekaanikkojen täydennyskoulutuksiksi.
Tweettaa