• news.cision.com/
  • Taitotalo/
  • Dahl Suomi Oy ja Taitotalo kumppaneiksi - Koulutusyhteistyö on HR:lle hyvä työkalu osaamisen kehittämiseen ja johtamiseen

Dahl Suomi Oy ja Taitotalo kumppaneiksi - Koulutusyhteistyö on HR:lle hyvä työkalu osaamisen kehittämiseen ja johtamiseen

Report this content

Dahl Suomi Oy ja Taitotalo solmivat kumppanuussopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on lisätä Dahlin henkilöstön osaamista ja ammatillista sitoutumista.

Koulutusmyönteinen Dahl on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtava LVI-tuotteita, kunnallistekniikkaa ja teollisuuden putkituotteita myyvä tukkukauppa. Yhtiöllä on yli 300 toimipistettä Pohjoismaissa, Virossa ja Liettuassa, ja se on osa maailman johtavaa rakennustuotekonserni Saint-Gobainia. Suomessa Dahl toimii 30 paikkakunnalla ja yli 30 toimipisteessä.

– Henkilöstön ammatillinen sitoutuminen on konsernimme arvoissa, ja osaava ja sitoutunut henkilökunta on kilpailuetumme, Dahlin henkilöstöpäällikkö Sini Koppanen sanoo.

Koppanen kertoo, että koulutusyhteistyöhön Taitotalon kanssa päädyttiin, kun huomattiin, että useamman yhteistyökumppanin kanssa toimittaessa kokonaiskuva henkilöstön koulutuksista jää helposti hajanaiseksi. Koppasen mukaan Taitotalon asiakkuuspäällikön kanssa on ollut helppoa suunnitella ja rakentaa Dahlin tarpeisiin räätälöityä kokonaisvaltaista koulutusmallia.

– Haluamme luoda henkilöstöllemme kiinnostavia koulutuspolkuja, jotka kasvattavat osaamista, Koppanen sanoo.

Mahdollisuus opiskella lisää työhyvinvointia

Suomen suurimpana ammatillisena aikuiskouluttajana Taitotalo pystyi vastaamaan Dahlin monialaisiin koulutustarpeisiin. Koulutusyhteistyön ensimmäisessä vaiheessa Dahl tarjoaakin henkilöstölleen mahdollisuutta opiskella logistiikkaa, lähiesihenkilötyötä, myyntiä, johtamista ja perehdyttämiseen liittyvää koulutuskokonaisuutta.

– Mahdollisuus kehittää osaamista kouluttautumalla työn ohessa on myös työhyvinvointitekijä.

LVI-alalla myynnissä on oltava ajan tasalla, on tiedettävä alan uusimmat trendit. Lisäksi asiakkaiden odotukset ja tietotaito kasvavat jatkuvasti. Ennen kuin asiakas ottaa yhteyttä myyjään, hän on saattanut etsiä hyvinkin syvällisesti tietoa LVI-tekniikasta itse. Nykyään kaikki tieto on helposti saatavilla, joten palvellakseen asiakkaita laadukkaasti yrityksen on edistettävä aktiivisesti jatkuvan oppimisen kulttuuria.

– Viestimme koulutusmyönteisyydestä esimerkiksi siten, että meillä saa opiskella myös työajalla.


Sini Koppanen työskentelee Dahl Suomessa henkilöstöpäällikkönä.

Hyvä yhteistyökumppani sujuvoittaa liiketoimintaa

Koppanen ajattelee, että HR:n ensisijainen tehtävä on sisäinen asiakaspalvelu ja yhteisen työkulttuurin luominen. Ihmiset ovat Dahlin toiminnassa isossa roolissa, sillä yritys toimii alalla, jossa kilpailijat myyvät samoja tuotteita. Dahlin kilpailuetu onkin osaava ja sitoutunut henkilökunta. Henkilöstön jatkuva ja aktiivinen osaamisen kehittäminen mahdollistavat tasokkaan asiakaskokemuksen. Koulutusyhteistyö on HR:lle työkalu osaamisen kehittämiseen ja johtamiseen.

– On arvokasta, että löytää oikean ja hyvän yhteistyökumppanin.

Koppanen sanoo, että isonkaan konsernin ei tarvitse yrittää ratkaista kaikkea sisäisesti, vaan hyvät yhteistyökumppanit sujuvoittavat liiketoimintaa. Koulutuskumppanuuden myötä esimerkiksi Dahlin koulutustarjonnasta tuli kuin itsestään läpinäkyvä prosessi. Koulutusmahdollisuuksien läpinäkyvyys lisää henkilöstön diversiteettiä ja yhdenvertaisuutta. Vaikka koulutuskumppanuus Taitotalon kanssa on vasta käynnistymässä, se on nyt jo tuonut Dahlille lisäarvoa. Esimerkiksi osaamisen ja koulutustarpeiden kartoitus ja koulutusten sisältöjen suunnittelu sekä ideointi sujui kokeneen kumppanin kanssa ammattitaitoisesti ja nopeasti.

– Odotukseni ovat todella korkealla yhteistyön suhteen, Koppanen sanoo.


Taitotalon kumppanuusmalliin kuuluvat säännölliset asiakastapaamiset. Kuvassa vasemmalta oikealle Taitotalosta asiakkuusjohtaja Nuutti Manninen ja asiakkuuspäällikkö Kirsi Silvennoinen sekä Dahl Suomesta henkilöstöpäällikkö Sini Koppanen ja toimitusjohtaja Jari Mikkonen.

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Dahl Oy ja Matu Kormano



Dahl Suomi Oy ja Taitotalo kumppaneiksi - Koulutusyhteistyö on HR:lle hyvä työkalu osaamisen kehittämiseen ja johtamiseen

Kirsi Silvennoinen
asiakkuuspäällikkö
020 746 1355
kirsi.silvennoinen@taitotalo.fi
 

Taitotalo = AEL + Amiedu

Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Aikuiskoulutusalan suurimpana toimijana meillä on pitkä historia muuttuvan maailman koulutustarpeisiin vastaamisessa. Koulutustarjontamme ja asiantuntijaverkostomme on toimialan laajin. Asiakkuudenhoitomallissamme on panostettu siihen, että yrityksillä ja opiskelijoilla on ainutlaatuiset puitteet kehittää prosessejaan ja käytännön osaamistaan.
taitotalo.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Dahl Suomi Oy ja Taitotalo solmivat kumppanuussopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on lisätä Dahlin henkilöstön osaamista ja ammatillista sitoutumista.
Tweettaa

Lainaukset

Henkilöstön ammatillinen sitoutuminen on konsernimme arvoissa, ja osaava ja sitoutunut henkilökunta on kilpailuetumme.
Sini Koppanen, henkilöstöpäällikkö, Dahl Suomi Oy
Haluamme luoda henkilöstöllemme kiinnostavia koulutuspolkuja, jotka kasvattavat osaamista.
Sini Koppanen, henkilöstöpäällikkö, Dahl Suomi Oy
Mahdollisuus kehittää osaamista kouluttautumalla työn ohessa on myös työhyvinvointitekijä.
Sini Koppanen, henkilöstöpäällikkö, Dahl Suomi Oy