Taitotalo Alltimen osaamisen kehittämisen kumppaniksi

Report this content

Alltime-konserni on voimakkaasti kasvava valtakunnallinen kiinteistö- ja infrapalveluyritys. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli noin 31 miljoonaa euroa. Lähivuosien aikana Alltime tavoittelee kasvua 200 miljoonan euron liikevaihtoon.

Yhtiön henkilöstöpäällikkö Jaana Mäntymaa kiittelee koulutusyhteistyötä Taitotalon kanssa. Toukokuussa 2021 solmittu kumppanuus sai alkunsa, kun Taitotalosta otettiin yhteyttä. Yhteistyö alkoi esihenkilövalmennuksilla ja tutkintokoulutuksilla. Pian Mäntymaa huomasi Alltimen saaneen Taitotalosta loistavan kumppanin yhtiön osaamisen kehittämisen hallinnointiin.

– Minua puhuttelee se, että Taitotalon asiakkuuspäällikkö puhuu yhden luukun taktiikasta. Saamme suurimman osan tarvitsemistamme kiinteistöpalveluiden tutkintokoulutuksista yhdestä paikasta. Asiakkuutemme on kätevästi koordinoitu yhden henkilön toimesta, Mäntymaa sanoo.

Tulevaisuus vaatii suunnittelua

Kumppanuuteen kuuluu aktiivinen tulevaisuuden suunnittelu. Alltimessa työskentelee tällä hetkellä noin 250 työntekijää. Heistä pohjoisin työskentelee Sodankylässä ja eteläisin Helsingissä.

– Valtakunnallisena koulutusorganisaationa Taitotalo osaa huomioida yhtiömme tarpeet. Se, että koulutukset ovat pääsääntöisesti etänä on kustannustehokasta ja lisää yhdenvertaisuutta, Mäntymaa sanoo.

Yhteistyön syvennyttyä Alltime ryhtyi tarjoamaan työntekijöilleen soveltuvia ja tarpeellisia kouluttautumismahdollisuuksia jatkuvasti. Esimerkiksi kiinteistönhoitajan ammattitutkinnon voi Alltimessa työskennellessään opiskella joustavasti milloin tahansa. Myös muita non-stop koulutuksia on saatavilla.

Ihmislähtöinen osaamisen johtaminen kulkee rinnakkain digitalisaation kanssa

Vaikka kiinteistö- ja infrapalvelualat ovat hyviä työllistäjiä, aloja vaivaa työvoimapula. Mäntymaan mukaan koulutusyhteistyö lisää alojen vetovoimaisuutta. Osaamisen kehittäminen parantaa myös työvoiman pysyvyyttä.

– Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualat tarjoavat kehittymishaluisille monenlaisia uramahdollisuuksia.

Mäntymaa uskoo, että alalle löytyy uusia tekijöitä sitä mukaan, kun digitalisaatio etenee. Toimialan vastuullisuustyö on myös vetovoimatekijä. Työn tekemisen ideologia tuntuu olevan nuorten keskuudessa hieman muuttunut. Mäntymaa epäilee myös, että ala mielletään hieman vanhoilliseksi ja konservatiiviseksi ja että siksikin alan vetovoimaisuus heikkenee.

– Maailma ja elämä ympärillämme digitalisoituvat jatkuvasti. Meidän on viestittävä, että tulevaisuudessa kiinteistönhuoltoa tehdään uudenaikaisilla ja moderneilla työvälineillä. Tarjoamme myös asiakkaillemme nykyaikaisia ja digitaalisia tapoja hallinnoida asiakkuuttaan.

Vastuullisuus on nyt ja tulevaisuudessa hyvin tärkeä teema. Alltimella vastuullisuus tarkoittaa ympäristön huomioimista, yhteiskuntavastuuta sekä läpinäkyvää ja eettistä hallintomallia.


Kuvateksti: Jaana Mäntymaa työskentelee Alltime Oy:n henkilöstöpäällikkönä.

Alltimen tarjontaan kuuluvat myös infrapalvelut

Kiinteistöpalveluiden lisäksi Alltimen palveluvalikoimaan sisältyvät monipuoliset infrapalvelut.

– Itse asiassa teemme infran kunnossapitoa yhtä paljon kuin kiinteistöpalveluita. Se tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien katujen ja viheralueiden hoitamista pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle.

Alltimen yritysideologia on rakennetun elinympäristön kunnossapitopalvelujen tuottaminen. Infrapalveluiden puolella Alltime laajensi toimintaansa syksyllä 2020 vesiväylien kunnossapitäjänä yrityskauppojen myötä. Nyt yhtiö tarjoaa myös vesiväylänhoitopalveluja ympäri Suomen vesistöjä, rannikolla Suomenlahdella ja Järvi-Suomessa. Palveluihin kuuluu vesiväylien turvalaitteiden huolto ja kunnossapito sekä vesiväyläinfran rakennus-, huolto- ja kunnostustyöt. Hoidossa on tällä hetkellä lähes 12 000 merenkulun turvalaitetta ympäri Suomea Porkkalasta Inarijärvelle.

– Emme kasva kasvun vuoksi, vaan harkitsemme tarkkaan tulevaisuuden liiketoimintojamme.

Osaamisen kehittämisellä on Taitotalon kasvot

Mäntymaa ajattelee, että hyvä esihenkilötyö lisää osaltaan alan vetovoimaa ja työtyytyväisyyttä. Suuri merkitys on Mäntymaan mielestä myös digitalisaation hyödyntämisellä ja vahvalla vastuullisuudella.

– Järjestelmien on tuettava työtä ja asioita on hallittava ketterästi. Vastuullinen yritys on vetovoimainen työnantaja ja palvelutuottaja.

Laajemmin katsoen kiinteistöhuoltoalalla nykyaikaan hyppääminen ja digitaalinen murros odottavat vielä läpimurtojansa isossa mittakaavassa. Asiakkaat tekevät vikailmoituksia soittamalla ja harvoin pystyvät reaaliaikaisesti seuraamaan kiinteistöpalveluiden tekemistä omalla kiinteistöllään. Esimerkiksi paperiset tunti-ilmoituksetkaan eivät välttämättä ole kaikkialla historiaan jäänyt käsite.

– Koska yhteistyö Taitotalon kanssa loi kasvot osaamisen kehittämiselle, tunnistamme kilpailuetujamme selkeämmin.


Kuvateksti: Jaana Mäntymaa ajattelee, että henkilöstöpäällikön työ on palveluammatti.

Osaamisen kehittämisen tärkeys

Alltimessa on vallinnut aina koulutusmyönteinen ilmapiiri, mutta koulutusyhteistyökumppanuus Taitotalon kanssa edesauttoi osaamisen johtamisen kehittymistä.

– Koska tavoitteemme on kirkastettu ja osaamisen johtamisen suunnitelma on auki kirjoitettu, puhumme koulutusmahdollisuuksista ja osaamisen kehittämisestä enemmän.

Mäntymaa ajattelee, että henkilöstöpäällikkönä hänen ydintehtävänsä on tukea esihenkilöitä ja työntekijöitä arjen tekemisessä sekä alleviivata viestiä, että jokainen työntekijä on tärkeä omalla paikallaan.

– Palvelemme asiakkaitamme suurella sydämellä ja myös työntekijöitämme. Olemmehan heitä varten.

Oman kädenjäljen näkee

Alan veto- ja pitovoimahaasteita Mäntymaa lähtisi taklaamaan myös asennevaikuttamisella. Kiinteistö- ja infrapalvelut ovat yhteiskunnallisesti elintärkeitä toimintoja, usein myös huoltovarmuuskriittisiä. Aloilla toimivat yritykset ja ihmiset huolehtivat elinympäristöstä, jossa elämme. Ilman heitä voisi olla vaikea käyttää tiestöä ja kiinteistöjä ympäri vuoden.

– Työ on merkityksellistä, ja oman kädenjäljen näkee heti. Ja usein työn lopputuloksen näkevät kaikki muutkin.

Arjessa ei tule ajatelleeksi, että elämän kokonaisvaltainen sujuminen on siitä kiinni, että joku huolehtii ympäristöstämme. Alanvaihtajia Mäntymaa kannustaa reippaasti aloille. Vaikka työtä tehdään usein yksin, se on silti yhteisöllistä, koska työtehtävät ovat aina osa isompaa kokonaisuutta.

– Se, että yhteisöllisyys rakentuu yhteisten työtehtävien kautta, tekee ihmiselle samalla tavalla hyvää kuin se, että hän saa työstään ansaitsemansa tunnustuksen, sanoo Mäntymaa.

– Meillä arvostetaan henkilöstöä hyvin paljon, hän jatkaa.

Linkki artikkeliin:
Taitotalo Alltimen osaamisen kehittämisen kumppaniksi

Taitotalo = AEL + Amiedu

Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Aikuiskoulutusalan suurimpana toimijana meillä on pitkä historia muuttuvan maailman koulutustarpeisiin vastaamisessa. Koulutustarjontamme ja asiantuntijaverkostomme on toimialan laajin. Asiakkuudenhoitomallissamme on panostettu siihen, että yrityksillä ja opiskelijoilla on ainutlaatuiset puitteet kehittää prosessejaan ja käytännön osaamistaan.
taitotalo.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Se, että yhteisöllisyys rakentuu yhteisten työtehtävien kautta, tekee ihmiselle samalla tavalla hyvää kuin se, että hän saa työstään ansaitsemansa tunnustuksen.
Jaana Mäntymaa
Meillä arvostetaan henkilöstöä hyvin paljon.
Jaana Mäntymaa