Lukemattomat tytöt lukemaan – Valokuvanäyttely Sierra Leonen nuorista
Nuorten haaveita ja haasteita Sierra Leonessa esittelevä näyttely on esillä Turussa tammi- ja helmikuussa.
”Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan käydä koulua. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.” Edlyn Smith, 14, Freetown, Sierra Leone
Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo sierraleonelaisten nuorten elämästä ja heidän ajatuksistaan koulutusta ja koulunkäyntiä koskien. Lukemattomat tytöt lukemaan -näyttely antaa kasvot ja puheenvuoron muutamalle nuorelle, jotka haluavat kertoa minkälaisena he näkevät nuorten tilanteen ja tulevaisuuden Sierra Leonessa.
Valokuvanäyttely kiertää tammi- ja helmikuussa Turussa julkisissa tiloissa kuten kirjastoissa ja nuorisotiloissa. Näyttelytekstit ovat suomeksi ja ruotsiksi.
Näyttely on aukioloaikojen puitteissa nähtävissä ensimmäiseksi Turun pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla Stoorissa (7.–17.1.), Nuorisokeskus Vimmassa (27.1.–2.2.) ja Visuaalisen Kulttuurin nuorisotalo Teräsrautelassa (3.–9.2.).
Sierra Leonessa vuonna 1991 alkanut ja 11 vuotta kestänyt raaka sisällissota tuhosi lähes kaiken ja riisti monilta lapsuuden. Se myös teki maasta kansainvälisesti tunnetun lapsisotilaineen ja veritimantteineen. Sierra Leone kuuluu maailman vähiten kehittyneiden maiden joukkoon. Yli puolet sen väestöstä sinnittelee äärimmäisessä köyhyydessä eli alle eurolla päivässä.
Sierra Leonen väestö on nuorta: yli 60 % sierraleonelaisista on alle 24-vuotiaita. Yli 15-vuotiaista vain 42 % osaa lukea. Nuoret Sierra Leonessa haaveilevat koulusta, työstä ja rauhallisesta tulevaisuudesta.
Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka kehitysyhteistyöhankkeet edistävät kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia. Kampanjoillaan Taksvärkki kannustaa suomalaisia nuoria maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Taksvärkki ry on ulkoministeriön kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestö.
Lisätietoja:
Pamela Arslan, tiedottaja, Taksvärkki ry
pamela.arslan@taksvarkki.fi
050 5419 239
Avainsanat: