Oppilaskunnan ansiosta koulumme ympäristö on nyt siisti ja puhdas ja meillä on juomavettä saatavilla.
Tasa-arvoinen pääsy kouluun, mahdollisuus saada tietoa oikeuksistaan ja vaikuttaa itseä koskeviin asioihin luovat edellytykset positiiviselle muutokselle.
Se mitä kannan mukanani reissulta on ajatus siitä, että on niin monia tapoja elää. Omani ei ole yhtään sen parempi kuin muidenkaan.
”Haluan poliittiseksi päättäjäksi, koska haluan muuttaa asioita. Ennen oppilaskuntaa en uskaltanut puhua julkisesti. Nykyään en enää pelkää mitään.”
”Olisi suomalaisten veronmaksajien rahojen haaskausta jättää jo aloitettuja projekteja kesken.”
Voimme vahvistaa nuorten taitoja ja lisätä heidän mahdollisuuksiaan saada äänensä kuuluville.
Toimintaan mukaan jäävät entiset katulapset ovat esikuvia muille lapsille ja nuorille. Heidän tarinansa on viesti siitä, että muutos on mahdollista.”
Toivon, että sosiaalinen vastuu ja aktiivinen kansalaisuus tulevat uuden opetussuunnitelman myötä paremmin sisällytettyä koulujen arkeen ja kaikkeen opetukseen.
On mahtava huomata, miten yläasteikäiset innostuvat toimimaan ja ajattelemaan uusilla tavoilla.
Jouduin kadulle 10-vuotiaana. Nyt haluan näyttää, että minusta voi tulla jotakin.
Arjen idolit -kampanja todistaa sen, että pienillä teoilla on merkitystä. Suomalaisen nuoren osallistuminen kampanjaan mahdollistaa sambialaisen tai kenialaisen nuoren mahdollisuuden kouluttautua ja olla nuoremmilleen esimerkki - olla Arjen idoli.
Koulutus ei saisi olla etuoikeus. Sen tulisi kuulua kaikille.
Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan käydä koulua. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Kumppanuusjärjestönä Taksvärkki ry tulee panostamaan entistä enemmän globaalikasvatuksen kautta tehtävään vaikutustyöhön.
Koulutuksen ei pitäisi olla etuoikeus. Sen tulisi kuulua kaikille.
Koulu on sekä tytöille että pojille.
Päivät avustuskohteessa nuorten kanssa jättivät jälkensä minuun. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että sain tutustua näihin upeisiin nuoriin. Nyt minäkin uskon vahvemmin, että minulla on voimaa muuttaa maailmaa.
Odotan innolla vapaaehtoistyöni huipentumaa - matkaa Guatemalaan. Samalla näen konkreettisesti miten Taksvärkki ry:n kanavoimat keräysvarat auttavat paikallisia lapsia ja nuoria voimaantumaan ja auttamaan toinen toisiaan.
Nuoret mosambikilaiset tytöt tarvitsevat voimaannuttamista ja tukea omien mielipiteidensä ilmaisemiseen. He jäävät helposti aktiivisen kansalaiselämän ulkopuolelle.
Kukaan ei ole valinnut elämää kadulla.