Lukemattomat tytöt lukemaan – Valokuvanäyttely Sierra Leonen nuorista

Report this content

Nuorten haaveita ja haasteita Sierra Leonessa esittelevä näyttely on esillä Joensuussa maaliskuun loppuun saakka.

”Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan käydä koulua. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.” Edlyn Smith, 14, Freetown, Sierra Leone

Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo sierraleonelaisten nuorten elämästä ja heidän ajatuksistaan koulutusta ja koulunkäyntiä koskien. Lukemattomat tytöt lukemaan -näyttely antaa kasvot ja puheenvuoron muutamalle nuorelle, jotka haluavat kertoa minkälaisena he näkevät nuorten tilanteen ja tulevaisuuden Sierra Leonessa.

Valokuvanäyttely kiertää maaliskuun loppuun asti Joensuun seudulla julkisissa tiloissa kuten kirjastoissa ja nuorisotiloissa.

Näyttely on aukioloaikojen puitteissa nähtävissä Joensuun kaupunginkirjastossa (26.2.–9.3.), Kauppakeskus Isossa Myyssä (10.–16.3.), Itä-Suomen yliopiston päärakennuksessa Careliassa (17.–23.3.) ja Enon nuorisotalo Klubissa (24.–30.3.).

Sierra Leonessa vuonna 1991 alkanut ja 11 vuotta kestänyt raaka sisällissota tuhosi lähes kaiken ja riisti monilta lapsuuden. Se myös teki maasta kansainvälisesti tunnetun lapsisotilaineen ja veritimantteineen. Sierra Leone kuuluu maailman vähiten kehittyneiden maiden joukkoon. Yli puolet väestöstä sinnittelee äärimmäisessä köyhyydessä eli alle eurolla päivässä.

Sierra Leonen väestö on nuorta: yli 60 % sierraleonelaisista on alle 24-vuotiaita. Yli 15-vuotiaista vain 42 % osaa lukea. Nuoret Sierra Leonessa haaveilevat koulusta, työstä ja rauhallisesta tulevaisuudesta.

Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka kehitysyhteistyöhankkeet edistävät kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia. Kampanjoillaan Taksvärkki ry kannustaa suomalaisia nuoria maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Taksvärkki ry on ulkoministeriön kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestö.

Lisätietoja:

Tiedottaja Pamela Arslan, Taksvärkki ry, 09 5845 5505, pamela.arslan(at)taksvarkki.fi

Joensuun aluekoordinaattori Heidi Nuuttila, Taksvärkki ry, joensuu(at)taksvarkki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan käydä koulua. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Edlyn Smith, 14, sierraleonelainen koululainen