Suomessa soitettiin viime vuonna yli 60 000 keikkaa
Teoston keräämien tietojen mukaan vuonna 2015 Suomessa soitettiin 60 146 keikkaa 51 611 eri tapahtumassa. Keikkojen määrä koko maassa kasvoi edellisvuodesta (vuonna 2014 keikkoja oli 58 506), mutta elävää musiikkia sisältävien tapahtumien määrä jatkoi silti hienoista laskuaan: vuonna 2014 elävän musiikin tapahtumia oli 52 559.
Teosto on tilastoinut elävää musiikkia sisältävien tapahtumien ja keikkojen kokonaismäärää Suomessa vuodesta 2009. Vuoteen 2013 asti tapahtumien ja keikkojen määrä kasvoi vuosittain, mutta vuonna 2014 sekä keikkojen että eri tapahtumien määrä laski noin 6 prosenttia. Laskun syynä pidettiin Suomen taloudellisesti haastavan tilanteen heijastumista ravintoloihin ja tapahtumanjärjestäjiin, artistien esiintymispalkkioiden nousua ja äänitealan murroksen aiheuttamaa livemusiikin ylitarjontaa.
Teosto kerää tietoa elävän musiikin esitystapahtumista vuosittain. Tietoja kerätään sekä tapahtumajärjestäjiltä että artisteilta ja bändeiltä. Tietoja käytetään esityskorvausten maksamiseen musiikin tekijöille.
Opiskelupaikkakunnat ja Lapin hiihtokeskukset keikkailun keskiössä
Keikka- ja tapahtumamäärissä maakuntien Top 5 -listalle ylsivät Uusimaa, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Suomi. Paikkakunnan asukaslukuun suhteutettuna eniten keikkoja ja tapahtumia järjestettiin edellisten vuosien tapaan Lapissa: sijoituksen selittää alueen pienet asukasmäärät ja hiihtokeskusten suuri elävän musiikin tarjonta.
Uudellamaalla eniten keikkoja järjestettiin viime vuonna Irish Bar Molly Malone’ssa (370 keikkaa). Helsingin Musiikkitalo oli listalla sijalla kolme (333 keikkaa) ja legendaarinen Tavastia-klubi sijalla neljä (314 keikkaa).
Tutustu Teoston Keikkakartta-palveluun Teosto.fi-sivuilla
Eri maakuntien, kaupunkien ja kuntien keikkatilastoja voit tarkistella lähemmin Teoston Keikkakartta-palvelusta, joka on päivitetty tänään Teoston verkkosivuille. Keikkakarttaa pääsee katsomaan osoitteesta www.teosto.fi/keikkakartta2015.
Teosto tarjoaa kehittäjille dataa tapahtumista Teosto Open API - rajapinnan kautta
Tiedot elävän musiikin tapahtumista vuodelta 2015 päivitetään Teosto Open API -palveluun http://api.teosto.fi/ syyskuun aikana. Teoston livedata on laajin tietokanta Suomessa esitetystä livemusiikista. Tarjolla oleva data sisältää tiedot tapahtumista, keikoista, esityspaikoista, esittäjistä, esitetyistä teoksista sekä teosten tekijöistä.
Turo Pekari, Senior advisor, innovation and discovery
turo.pekari@teosto.fi, p. 050 575 0357
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry
Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo vuodesta 1928. Rakkaudesta musiikkiin.
Teosto edustaa 30 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2015 musiikintekijöille ja -kustantajille musiikinkäyttökorvauksia 53 miljoonaa euroa.
Avainsanat: